Uutiset

Autot

HB-Kuljetus Oy:n vaihtolavat liikkuvat ympäristöystävällisesti – Rambo luottaa MAN:n laatuun

Samalla kertaa yritys panostaa myös autokalustoonsa ja sen kruunuksi tulee uusinta teknologiaa edustava MAN TGL 12.250 -koukkulaiteauto. Autossa on Euro 5 –moottori, joka täyttää tiukimmatkin ympäristövaatimukset ja EEV (Enhanched environmentally friendly vehicles) –normit. Nämä saavutetaan ilman lisäaineita eli ylimääräiset tankkaukset jäävät pois.

Jos joskus voi yrittäjää kuvailla sanoilla nuori ja rohkea, niin Joni ”Rambo” Broströmin kohdalla se pitää loistavasti paikkansa. Mies otti perheyrityksen hoitoonsa jo parikymppisenä vuonna 2005, jolloin yhtiöllä oli rivissään kaksi autoa ja 75 vaihtolavaa. Muutamassa vuodessa kaluston määrä on moninkertaistunut ja lisääntyy edelleen kovalla vauhdilla. Hän on havainnut MAN –autojen täyttävän vaativien kaupunkiolosuhteiden vaatimukset mainiosti ja niinpä uuden yrityksen lippulaivaksi hankittiin MAN TGL kaikilla mausteilla. Valmis auto oli monen tekijän summa, sillä mukana projektissa olivat Rambon ja MAN Center Espoon lisäksi Compactor Finland Oy, Adita Oy sekä VAK Oy.

Yhteistyöllä homma hoituu

Uutta autoa mietittäessä Rambo tiesi kantavuudeltaan ja mitoiltaan MAN:in olevan parhaan vaihtoehdon yhtiönsä käyttöön. Hän antoi MAN:in automyyjä Rauno Järvenpäälle kriteerit siitä, minkälaiseen käyttöön uusi auto tulisi ja loppukommenttina pyysi auton vaatimattomasti ”kaikilla mausteilla”. Järvenpää hoiti käytännön suunnittelun ja katsoi parhaat mahdolliset vaihtoehdot. Tämä onnistuu, kun myyjä tuntee asiakkaansa perusteellisesti ja tuntee tämän kalustovaatimukset ja työtehtävät. Järvenpää tietää Rambon olevan tulevaisuuteen tähtäävä yrittäjä ja niinpä auton moottori on EEV –normit täyttävä. Tämä tarkoittaa, että auto täyttää kaikki ympäristövaatimukset pitkälle tulevaisuuteen myös kaupunkiolosuhteissa.

Ympäristöystävällisyys ei tässä tapauksessa tarkoita alhaisia teholukuja, sillä 12 –tonnisesta MAN:ista löytyy 250 hevosvoimaa ja vääntöä komeat 1 000 Nm.
Broström antaa kiitosta Espoon Man Centerin korkealle palvelun tasolle. Myynti on asiantuntevaa ja huolto- sekä varaosapalvelut toimivat moitteetta. Tärkeä seikka on myös läpi vuorokauden toimiva tien päällä tapahtuva huoltopalvelu, mikä on tällä kiireisellä alalla erittäin merkittävä tekijä.

Lavahankinnoissaan Broström on jo vuosia luottanut helsinkiläisen Compactor Finlandin maahantuomiin Husmannin lavoihin. Ne tehdään mittatilaustyönä ja ne ovat kestäviä ja luotettavia, mistä kertoo myös 20 vuoden takuu. Husmannin lavat ovat myös pitkän käyttöikänsä ansiosta ympäristöystävällisiä ja pienentävät entisestään yhtiön hiilijalanjälkeä.

Lisäkiitosta Rambo antaa myös Compactorin Pekka Soinin tarjoamalle asiantuntevalle palvelulle, missä yhdessä suunnitellaan järkevimmät ja taloudellisimmat vaihtoehdot.
Koukkuvaihtolavalaitteeksi päätettiin valita tuttu ja nopeaksi ja luotettavaksi havaittu VAKI 7 TM. Vahtolaisen VAK Oy:n valmistaman laitteen pituus on 3 550 mm ja asennuskorkeus 170 mm. Kaukosäätimellä varustetussa VAKI 7 TM -laitteessa on hydraulisesti liukuva, 1 metrin liu’ulla oleva, puomi, joka mahdollistaa eripituisten lavojen käsittelyn. Laitteessa on lisäksi hydraulinen takalukko lavalukitusta varten sekä apukippisylinterit, jotka takaavat, että laite kippaa sillä kuormalla, minkä se vetää päällensä.

Aditalta valoa ja viisautta

MAN:ia tarkasteltaessa huomio kiinnittyy nopeasti valaistuksen reiluun määrään. Tämän taustalta löytyy helsinkiläinen autosähkön erikoisliike Adita Oy. Harvoin kuulee kenenkään antavan niin vilpitöntä palautetta ja kiitosta toiselle yrittäjälle kuin Broström antaa Aditan Tapani Holmille.

Holm on varustellut auton valopuolen 20 työvalolla, huomiovaloilla, majakalla ja kameroilla. Autossa käytettävät ledivalot ovat myös sähköä säästäviä ja erittäin kirkkaita. Näin autosta on tehty erittäin huomiota herättävä ja samalla usein ilta-aikaan ahtaissa ja pimeissä oloissa tehtäville töille on aikaansaatu parhaat mahdolliset olosuhteet. Autopuolen yhteistyön lisäksi Holmista on tullut nuorelle yrittäjälle oppi-isä, jolta on voinut kysyä neuvoa myös vaikeissa tilanteissa. Rambo tunnustaakin suoraan, että on hyvä kun voi kääntyä kokeneen ammattilaisen puoleen ja hän kiittää Holmia häneltä saamastaan rehellisestä ja suorasta palautteesta.

MAN panostaa tehokkuuteen

Konekeskon MAN-tuoteryhmän myyntipäällikkö Janne Sarasmäki kertoo vuoden 2011 myynnin olleen suunnitellulla tasolla. Kasvu on ollut sopivaa ja tulevaisuudessa panostetaan yhä enemmän taloudellisuuteen ja hyötysuhteen kasvattamiseen, mikä taas näkyy MAN:in asiakkaiden tuloksellisuuden parantumisessa.

Alkanut vuosi näyttää maailman myllerryksistä huolimatta lupaavalta ja MAN:in kokonaisvaltaisessa toimintatavassa panostetaan taloudellisuuden lisäksi myös turvallisuuteen, luotettavuuteen, ajomukavuuteen sekä palvelujen ja tukitoimintojen kehittämiseen. Teknisenä uutuutena MAN tuo markkinoille tänä vuonna uuden Euro 6 –moottorin, joka esitellään Hannoverin IAA –näyttelyssä syyskuussa.

www.vaihtolava.com
www.mantruckandbus.fi
www.adita.fi
www.compactor.fi
www.vak.fi

Lue seuraavaksi