Uutiset

Autot

Dacia Duster pesee kasvonsa

Uudistunut Dacia Duster esitellään tulevassa Frankfurtin autonäyttelyssä syyskuussa. Uudistusten myötä ulkonäköä on haluttu viedä enemmän kohti nelivetomaailmaa kuitenkin siten, että se suurelta osin hyväksi koettu muotokieli on säilytetty.

Etuosassa jäähdyttäjän säleikkö on muotoiltu uudelleen ja siinä on kaksi krominväristä kennoraitaa ja samalla ilmanottoaukko on sijoitettu aiempaa alemmas. Autossa on uudet kaksoisoptiset ajovalot sekä päiväajovalot. Muutoksilla halutaan vahvistaa huomiota itse ajamiseen ja ”menen minne haluan” -ajatusmaailmaa.

”Pohjasimme uutuuden alkuperäisen mallin vahvuuksille ja tasapainoisuudelle. Näkyvimmät korin tunnusmerkit, kuten jäähdyttäjän säleikkö on uudenaikaistettu. Olemme myös vahvistaneet auton 4×4-olemusta samalla kuitenkin säilyttäen kaikki sen käytännölliset ominaisuudet. Uusi Duster on saanut entistäkin voimakkaamman luonteen säilyttäen samalla alkuperäisen DNA:n,” sanoo muotoiluosaston johtaja David Durand.

Uudet kattokaaret korostavat auton SUV-luonnetta ja 16-tuumaiset kevytmetallivanteet sekä M+S -ensiasennusrenkaat piristävät uuden Dacia Dusterin ilmettä. Kromisomisteiden käyttö uusissa takavaloissa toistaa etuosan muotoilun ilmettä. Myös kromattu pakoputken pää ja uusi ”4WD” -tunnus kuuluvat uutuuden tunnusmerkkeihin.

Lue seuraavaksi