Uutiset

Autot

Bussimarkkinoita turkulaisittain

Bussimarkkinat Turussa 10.-12.4.2014.

Bussialan toimijat kokoontuivat nyt jo kolmatta kertaa Turussa järjestetyille Bussimarkkinoille. Runosmäen Bussikeskuksessa oli nähtävillä alaan liittyviä palveluita ja tarvikkeita sekä aiempaa monipuolisempi valikoima uutta bussikalustoa.

Turun Runosmässä toimivat Bussikauppa.fi, Bustec Oy ja Suomen Bussipalvelut Oy avasivat kevätkauden tuttuun tapaan Bussimarkkinoiden muodossa. Nyt jo kolmatta kertaa järjestetyssä tapahtumassa oli mukana kymmenkunta bussialan parissa toimivaa alan yritystä, jotka esittelivät tuotetarjontaansa keväiseen Turkuun saapuneelle sankalle joukolle alan ammattilaisia.

Bussikauppa.fi Altas

Bussikauppa.fi:n tuotevalikoimaan kuuluvat Altas –linja-autot olivat mukana useana vaihtoehtona. Mercedes-Benz Sprinteriin pohjautuvat ratkaisut tarjoavat kustannustehokkaan vaihtoehdon niin lähiliikenteeseen kuin turistiajoonkin.

VBI Vehico Magelys Pro

VBI Vehico Oy oli mukana markkinoilla nyt ensi kertaa ja esillä oli turistiautoluokkaan sijoittuvat 26+1-paikkainen Iveco Ferqui sekä Magelys Pro. Ivecoon pohjautuvien vaihtoehtojen ohella yrityksen tuotevalikoimaan kuuluu myös Mercedes-Benz Sprinteriin pohjautuvia vaihtoehtoja moneen eri ajotehtävään.

VBI:n Risto Kivisen ja Risto Laurilan mukaan jo pitkään valloilla ollut murrostila suomalaisessa linja-autoliikenteessä tuntuu jatkuvan edelleen, mikä näkyy varovaisina hankintoina.

Ferqui

”Varsinkin pikavuoroliikenteeseen hankittavien autojen kauppa on nyt erittäin maltillista ja seutuliikenteessäkin hankintoja jarruttaa sopimusten lyhytkestoisuus”, harmittelee Risto Laurila, jonka mukaan nykyistä pidemmät sopimusjaksot antaisivat yrittäjille uskoa jatkuvuuteen.

”Asiakkaiden mielenkiinto kohdistuu nyt kooltaan pieniin ajokkeihin, minkä johdosta suunnittelemme valikoimamme kasvattamista Suomessa uudella, 32-paikkaisella koululaiskuljetuksiin soveltuvalla vaihtoehdolla”, maalaa Laurila.

Suomen Bussipalvelut Oy:n Timo Vainio on yksi Bussimarkkinat-tapahtuman kantavista voimista. ”Pienimuotoisessa, mutta kohderyhmälle tarkoin suunnatussa tapahtumassa tehdään myös kauppaa”, totesi Vainio liimatessaan ensimmäistä ”myyty”-merkkiä Altas-bussin ikkunaan torstaina.

Busland peruskunnostukset

Marek Metsis Busland Oü:stä toi Bussimarkkinoille uutta omistajaa etsivän Setra-seutuliikenneauton, joka on palvellut aiemmin Norjassa. Suomessa paljolti linja-autojen peruskunnostuksista tunnettu Busland on nykyisin aktiivinen toimija myös käytettyjen autojen kaupassa. Metsiksen mukaan yrityksen kautta kulkee vuosittain 70-80 käytettyä linja-autoa päämarkkina-alueen koostuessa Skandinaviasta.

”Tällä hetkellä suomalaisasiakkaat etsivät verrattain uutta kalustoa tarjoten vaihdossa 1997-2000-mallisia autoja, joiden seuraavat käyttäjät löytyvät itäisestä Euroopasta”, tietää Metsis, jonka mukaan kilpailutuksesta johtuen myös käytössä olevaa kalustoa päivitetään.

Autoway monikäyttöinen

Seinäjoella lähinnä pikkubussien parissa toimiva AutoWay Oy esitteli markkinoilla muun muassa Hakalan Verhoomon varustamaa monikäyttöistä Ford Transit –bussia. Sami Niemistön mukaan 1+12-paikkainen auto on rakennettu koululais-, inva- ja paarikuljetuksiin soveltuvana vaihtoehtona unohtamatta kuitenkaan tilausajokäyttöä. Lajissaan ensimmäinen auto on myyty nyt Sodankylään, missä sitä tullaan hyödyntämään monipuolisissa henkilökuljetustehtävissä.

”Olemme erittäin tyytyväisiä Hakalan Verhoomon osaamiseen ja laatuun, joten tulemme jatkossakin tekemään tiivistä yhteistyötä heidän kanssaan. Tarkoituksena on ottaa tämäntyyppisiä autoja meille varastoautoiksi nopeaan toimitukseen”, kertoo Niemistö Turussa valottaen samalla lähitulevaisuudessa nähtävistä uutuuksista.

Autoway ramppi

”Uuden sukupolven Ford Transit nähdään valikoimassamme pian sekä tehdasbussina että kotimaassa varusteltuna”, paljastaa Niemistö, jonka mukaan valikoimaa halutaan laajentaa erityisesti kotimaisilla tuotteilla.

Autoway Oy:n tuotevalikoimaa on laajennettu myös alumiinisilla pyörätuolirampeilla, jotka ovat kevyitä käyttää. Sami Niemistön mukana myös pikalukitus on asiakastyytyväisyyttä ja auton monikäyttöisyyttä kasvattava ominaisuus.

Euromaster

Euromaster Oy:n Jouko Lepistö kertoi markkinavieraille hyvälaatuisen renkaan vaikutuksesta elinkaarikustannuksiin. ”Edullisen renkaan sijaan haluamme tarjota asiakkaille edullista kilometrikustannusta, joka syntyy hyvälaatuisen renkaan avulla”, muistutti rengasalan asiantuntija markkinoilla.

Lepistön mukaan alkuvuosi on lähtenyt käyntiin rengasalalla odotuksia positiivisemmin, mikä kertonee omalta osaltaan piristyneestä markkinatilanteesta. Vanhan viisauden mukaan rengas kuluu vain pyöriessään.

Voitelukeskus Carevi

Huoltotuotteiden parissa toimivan Voitelukeskus Oy:n laaja tuotevalikoima on täydentynyt Carevi-vahalla ja vahashampoolla, joiden tuotekehityksessä on huomioitu pohjoismaiset vaativat olosuhteet. Myyntipäällikkö Kari Salmelan mukaan asiakaskunta on kiitellyt myös viime vuonna markkinoille tuodun Biosol-autonpesuaineen tehokkuutta ja soveltuvuutta ammattikäyttöön. Salmelan mukaan yleinen taloustilanne on omalta osaltaan kasvattanut omatoimisen huollon ja kunnossapidon määrää, mikä on edelleen lisännyt esimerkiksi tarvikesuodattimien menekkiä.

Kari Salmela

”Päämerkkinä meillä on edelleen Fleetguard, joka valmistaa suodattimia myös ensiasennuskäyttöön. Samalla olemme täydentäneet valikoimaa hiukan edullisemmalla Baldwin-suodatinvalikoimalla. Asiantuntevan palvelun ohella nopeus on yksi toimintamme vahvuuksista, sillä hyllysää meillä on yli 12 000 suodatinnimikettä”, kertoo Kari Salmela edustamastaan yrityksestä.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi