Uutiset
Assemblinille 20 Peugeot Expert-pakettiautoa
Assemblin on erittäin monipuolinen konserni, joka työllistää Suomessa 320 tekniikan ammattilaista ja kaikkiaan pohjoismaissa yli 5000 henkilöä. Yrityksellä on toimipisteitä kautta maan ja toimintaa täydentää kattava aliurakointiverkosto, jonka kautta yksilöllisimmätkin työtehtävät saadaan suoritettua laadukkaasti. Tämän kokoisella yrityksellä myös ajoneuvokanta on mittava ja sen kulurakenne on merkittävän suuri. Osana pitkänäköistä ja kestävää taloussuunnittelua Assemblin hankki Auto-Bon Oy:ltä 20 Peugeot Expert -pakettiautoa pitkällä rahoitusleasing- ja huolenpitosopimuksella.
Assemblinin autokantaan kuuluu noin 80 ajoneuvoa, joista yli 50 on hyötyajoneuvoluokkaa. ”Meillä on konsernin tasolla tehty päätös suuntautumisesta kohti pienempiä ja samalla ympäristöystävällisempiä ajoneuvoja. Nyt toteutettu 20 Expertin kauppa tukee tätä linjaa loistavasti, sillä päästöarvoiltaan hyvät ja polttoainekulutukseltaan pienet pakettiautot täyttävät konsernin tavoitteet mainiosti”, kertoo Assemblinin vt. toimitusjohtaja Magnus Eriksson. ”Meillä on vahva usko Peugeotien luotettavuuteen, sillä niillä tullaan korvaamaan 30 ajoistamme poistuvaa ajoneuvoa”, Eriksson lisää.
Secto vahvasti mukana
Tämän kokoisen kaupan sujuva läpikäynti vaatii ammattitaitoa jokaiselta osapuolelta. Assemblin on yhteistyössä liikkuvan kaluston rahoitus- ja hallinnointiratkaisuja suorittavan Secto Automotiven kanssa. ”Secto tulee hallinnoimaan ajoneuvofleetiämme ja olikin luonnollista, että he olivat mukana projektissa yhdessä meidän ja Auto-Bonin kanssa. Secton kautta ajoneuvoilla on 51 kuukauden rahoitusleasing huolenpitosopimuksella ja joustavuuden kautta meillä on myös autojen lunastusmahdollisuus järkevään hintaan”.
”Itse kaupankäynti alkoi viime vuoden loppupuolella ja ripeän aikataulun kautta ajoneuvot saatiin huoltokalusteineen ja teippauksineen ajoon heti alkuvuodesta. Esimerkkinä Auto-Bonin palvelun tasosta toimi ensiapulaukkujen sisältyminen kauppaan, sillä niiden lisäys joka ajoneuvoon onnistui yhdellä puhelinsoitolla”, kiittelee Eriksson.
Toimiva kokonaispaketti
Assemblinin päätyminen Peugeotiin ajoneuvohankinnassaan on luonnollisesti hyvin tarkan analysoinnin tulos. ”Selvitimme kokonaisratkaisun yksityiskohdat kilpailutusten kautta perusteellisesti ja Auto-Bonin ja Secton tarjous nousi muiden yläpuolelle. Kilpailukykyinen hinta, nopeat toimitukset sekä hyvä palvelun taso tukivat hankintapäätöstä. Tietenkin myös loppukäyttäjän mielipide otettiin huomioon ja työntekijämme suorittivat hyvin perusteelliset Expertien koeajot ennen lopullista päätöstä. Heidän antamansa positiivinen palaute helpotti huomattavasti kaupan syntyä”, korostaa Eriksson. Autojen toimituksista vastasi Autoverkkokauppa.fi:n hyötyajoneuvomyyjä Henri Koppinen.
Assemblinin hankkimista Experteistä suurin osa on keskipitkiä ja lisäksi kuljettajien toivomusten kautta kauppaan kuului muutama pitkä versio. ”Koemielessä ostimme myös yhden Peugeot 208 Van -pikkupakun lähinnä kaupunkiajoon ja seuraamme tarkoin sen kulutusta ja kustannuksia. Tutkimme myös ajonseurantajärjestelmiä sekä niiden tuomia mahdollisuuksia ja niiden hankinta on jatkossa mahdolllista ”, Eriksson päättää.