Uutiset
Nissan hyökkää hyötyajoneuvomarkkinoilla – keihäänkärkenä uusi Nissan NV400
NV400 tulee korvaamaan Interstar-malliston, mutta NV400 -perheen laajuuden ansiosta sillä tulee olemaan paljon edeltäjäänsä merkittävämpi rooli Suomen markkinoilla. NV400:n sisarmallien, Renault Masterin ja Opel Movanon uutuusversiot tulivat markkinoille jo vuosi sitten, mutta Nissanilla haluttiin panostaa vielä tuotekehittelyyn ja viimeistelyyn, ja niinpä NV400 tulee myyntiin vasta nyt. Tällä on haluttu myös taata auton erilaisuus ja omaleimaisuus sekä teknisien yksityiskohtien toimivuus.
NV400 on kehitetty yhteistyössä Renaultin kanssa ja ulkoisesta ilmeestä vastaa Nissan Design Europe (NDE) ja suunnitteluista Nissan Technical Centre Europe. Tavoitteena NV400:ssa on ollut saavuttaa helppokäyttöisyys, mukavuus ja käytännöllisyys sekä alhaiset käyttökulut. Sisarmalleistaan NV400 erottuu ulkoisesti etuosan perusteella, sillä konepellin linja, etulokasuojien kaaret, valoautomatiikka, etusäleikkö ja etupuskuri edustavat Nissanin omaa muotoilua. Nämä tunnuspiirteet antavat NV400:lle voimakkaan, vankan ja luotettavan ulkoasun.
Malliston vahvuus on sen monipuolisuus, sillä auto on saatavana niin etu- kuin takavetoisena, akseliväleissä vaihtoehtoja löytyy kolme, pituudessa neljä sekä korkeudessa kolme. Tavaratilan koon voi valita 8–17 kuution väliltä, moottorivaihtoehtoja on kolme ja vaihteistonkin saa kuusiportaisena manuaalina tai robottivaihteisena automaattina. Näiden piirteiden ansiosta NV400 on kautta aikain monikäyttöisin Nissan ja mallistosta löytyy sopiva auto jokaiseen pakettiautojen ja kevyiden kuorma-autojen kokoluokan kuljetustarpeisiin.
Vaihtoehtoja riittää
Ensimmäistä kertaa Nissanin historiassa automallin voi valita etu- tai takavetoisena kuljetustarpeiden ja mieltymysten mukaan. Etuvedon suurin puolestapuhuja on matalampi omapaino, mikä tarjoaa suuremman hyötykuorman ja pienemmän polttoaineenkulutuksen.
Etuvetoon voi halutessaan valita myös ilmajousituksen taakse, mikä takaa vakaan kulun niin lastattuna kuin tyhjänäkin. Takavetoinen vaihtoehto taas antaa enemmän rakennevaihtoehtoja alustalle ja mallin saa halutessaan myös paripyörillä. Jousitus hoidetaan edessä MacPherson-tyyppisellä erillisjousituksella ja etuvetomalleissa on takana yksi lehtijousi. Takavetoisissa on takana kaksoisjouset ja paripyörällisissä kolminkertaiset lehtijouset. Monen suomalaisen himoamaa nelivetomallia ei ainakaan lähiaikoina ole tulossa markkinoille.
Asiakas saa myös valita laajasta tarjonnasta autonsa strategiset mitat. Korkeuden skaala lähtee 2307 millistä 2 815 milliin saakka ja pituusvaihtoehdot 5 048 millistä
6 848 milliin. Näin tavaratilan kooksi saa määräytymään 8–17 kuutiota. Painoluokaltaan NV400 liikkuu 2,8–4,5 tonnin välillä. Ulkoapäin auton arviointia helpottaa kyljestä löytyvä mallimerkintä. Kun kyljessä lukee esimerkiksi F35.15, tarkoittaa se etuvetomallia, 3,5 tonnin painoa ja 15 viittaa 150 hevosvoimaan.
Täysin uusi moottori
Voimanpesänä Nissanissa hyrrää Renaultin kehittämä nelisylinterinen, suorasuihkutuksella varustettu 16-venttiilinen 2,3-litrainen turbodiesel. Vaikka koneen koko on pienentynyt Interstarin 2,5-litraisesta, ovat teholukemat pysyneet samoina ja vääntö kasvanut 30 Nm:llä entisestään. Teholuokat ovat 100, 125 ja 150 hevosvoimaa ja vääntöä saavutetaan 285, 310 tai 350 Nm. Etuvetoiseen 125 hevosvoiman koneeseen on myös saatavana lisävääntöä tarjoava muuttuvageometrinen turbo, joka on takavetoisissa 125 hv:n ja kaikissa 150 hv:n moottoreissa vakiona. Kaikki moottorit ovat myös Euro 5 -luokituksen mukaisia.
Nykyaikaisen huippuluokan teknologian ansiosta NV400 on myös ympäristöystävällinen, sillä päästöarvot sekä polttoaineen kulutus ovat kohdallaan. Päästöarvolukemat mallistossa alkavat 195 g/km ja ovat samat kuin sisarmalleilla. Keskikulutus on 100 hevosvoiman moottorilla alle kahdeksan litraa satasella. Kun 80 litran vakiopolttoainesäiliön vaihtaa vielä isompaan 105-litraiseen, saa tankkausväliksi komeat 1 350 kilometriä. Moottorin luotettavuudesta kertoo myös huoltovälin kasvu, joka on 40 000 km tai kaksi vuotta, sekä kolmen vuoden takuu.
Henkilöautomaisuus tavoitteena
NV400:n suunnittelussa on Nissanin insinööreillä alusta alkaen ollut tavoitteena tehdä ajokokemuksesta mahdollisimman henkilöautomainen. Uusi ohjaamo on entistä 5,7 senttiä pidempi, mikä antaa lisää jalkatilaa suomalaistenkin mittojen mukaan. Myös istuimet ovat leveämmät ja pidemmät ja käsinoja antaa mukavuutta pitkille ajomatkoille. Suomen mallistossa vakiona on kaksi turvatyynyä edessä ja sivuturvatyynyt saa halutessaan lisävarusteena. Vakiona tulevat myös lukkiutumattomat jarrut ja ESP-ajonvakautusjärjestelmä takavetoisiin malleihin. Etuvetoisiin ESP:n saa lisävarusteena.
Varustelutaso on Nissanin henkilöautomalliston korkeaa tasoa. Hengästyttävän pitkästä vakiovarustelistasta voi mainita vaikka älyavaimen, automaattisen ilmastoinnin, automaattiset tuulilasinpyyhkimet, valoautomatiikan, vakionopeudensäätimen, ajotietokoneen, Bluetooth-yhteyden, USB-liitännän, TomTom-navigointijärjestelmän, iPod-äänentoistojärjestelmän sekä peruutustutkan. Lisävarusteena on saatavana myös peruutuskamera.
Käytännön työssä kuljettaja osaa varmasti arvostaa runsasta pikkutavaran ja dokumenttien säilytysmahdollisuutta sekä useaa mukinpidikettä. Säilytystilaa löytyy ohjaamossa esimerkiksi istuinten alta ja ovista sekä osassa malleista keski-istuimesta saa taitettua työpöydän.
Tavaratila tilanteen mukaan
Tavaratilan saa tilatessa viilattua tarkasti omien vaatimusten mukaiseksi. Pituutta tavaratilalle voi etuvetoisissa valita 2 583 ja 3 733 millin väliltä ja takavetoisissa pisin malli antaa komean 4 383 millin pituuden, eli malliin voi lastata jopa viisi Eurolavaa. Tavaratilan lattia on Suomen malleissa vaneroitu ja takaovet aukeavat 270 astetta. Myös sidontalenkkejä löytyy kiitettävästi ja kaiken muotoisten ja -kokoisten kuormien kiinnitys onnistuu turvallisesti.
Koeajo kertoi valmiudesta
Suoritimme NV400:n koeajon Malagassa Espanjan ruuhkaisessa ja nopeatempoisessa liikenteessä. Auto osoittautui hyvin suunnitelluksi ja pitkälle kehitetyksi malliksi ja tämän ansiosta mitään lastentauteja ei ilmennyt. Hallintalaitteet löytyvät sieltä missä niiden olettaakin olevan ja monitoimiviikset ovat helppokäyttöiset eikä käytössä virheitä päässyt syntymään.
Mittaristo on myös erittäin selkeä, kaikki tarvittava löytyy eikä mittaristoa ole valitettavan nykytavan mukaisesti tupattu liian täyteen informaatiota. Istuimen ja ratin säädöt olivat riittävät ja hyvä ajoasento löytyi helposti. Peilit ovat auton kokoon nähden sopivia ja yllätyksiä kuolleiden kulmien kanssa ei syntynyt. Automaattinen robottivaihteisto hoitaa vaihtamisen pehmeästi ja vaihtovälit tuntuvat sopivilta. Voimaa koneessa on riittävästi ja vaikka tämän kokoluokan auto ei tietenkään ole mikään formula, ei sillä liikennevaloissa edes kuormattuna jää jalkoihin ja myös liittyminen valtateiden liikenteeseen onnistuu mainiosti.
Totuttelua vaati navigointijärjestelmän sijoitus yläkonsoliin, mikä aiheutti huomion harhautumista pääasiasta eli liikenteestä. Itse TomTomin navigointijärjestelmä toimi selkeästi ja sillä pärjää Suomen oloissa varmasti. Ajotuntuma Nissanissa on miellyttävä, ohjaus toimii ripeästi ja tuntuma tiehen on sopivan kiinteä. Myös äänimaailmaltaan NV400 on hyvää tasoa ja keskustelu apukuskin kanssa onnistuu ääntä korottamatta. Tavoitteena olleessa henkilöautomaisessa ajokokemuksessa on onnistuttu kaiken kaikkiaan hyvin ja loppuun hiottu suunnittelu näkyy ja tuntuu tien päällä.
Tavoite mahdollinen
Nissanin rohkea tavoite markkinaosuuden kaksinkertaistamisesta on NV400:n perusteella haastava, mutta mahdollinen. Auto on monipuolinen ja muunneltava ja se on paljon enemmän kuin Interstarin korvaaja. Kantavuudet, tilavuudet, moottorien tehot ja taloudellisuudet ovat kehittyneet, samoin kuin mukavuustaso ja käytettävyys. NV400-malliston tarkka hintataso on vielä avoin, mutta luultavasti hinnoissa liikutaan aika tarkkaan sisarmallien Movanon ja Masterin tasolla.