Uutiset
Suomen ammattitaitomaajoukkue tavoittelee EM-menestystä

Artikkelikuva: Viljami Turve osallistuu EuroSkills 2025 -kilpailuun Heating and Plumbing -lajissa. Kuva: Anni Ketola / Skills Finland.
Suomen ammattitaitomaajoukkueeseen kuuluu 18 oman ammattinsa huippuosaajaa. He kohtaavat muut eurooppalaiset ammattilaiset syksyllä Tanskassa EuroSkills Herning 2025 -kilpailussa.
Ammattitaitokilpailuissa eri ammattien osaajat kohtaavat toisensa oman alan tehtävien parissa. Yksi maajoukkueen kilpailijoista on Viljami Turve, joka kilpailee Plumbing and Heating -lajissa. Viljami on Suomen paras putkimies vuodelta 2023, jolloin hän voitti ammattitaidon SM-kilpailussa Taitajassa kultaa putkiasennuslajissa. Samassa tapahtumassa hänet valittiin Taitajien Taitajaksi, jossa roolissa hän edusti ammatillista koulutusta vuoden ajan. Viljamin arkea seurattiin myös Amispäiväkirjat-sarjassa, joka nähtiin Nelosen kanavilla.
Viljamille ammattitaitokilpailut ovat tuoneet myös töitä.
–Osallistuin Taitaja2022-kilpailuun ja sieltä nykyinen työnantaja bongasi minut. Olin opiskellut vuoden ammattiopistossa ja jatkoin opintoja oppisopimuksella työnantajallani. Valmistumisen jälkeen he palkkasivat minut vakitöihin, Viljami kertoo.
Viljami ja muut Suomen ammattitaitomaajoukkueen jäsenet tapasivat ensimmäistä kertaa tällä viikolla maajoukkueleirillä Helsingissä. Joukkueen rooli on tärkeä kilpailuun valmistautumisessa.
–Oli mahtavaa tutustua leirillä uusiin ihmisiin ja porukka ryhmäytyi hyvin. Kuulimme myös entisten kilpailijoiden kokemuksista, mikä avasi tosi hyvin sitä, mitä kansainväliseen kilpailuun osallistuminen merkitsee, Viljami kiittää maajoukkueleirin antia.
Valmentautuminen kilpailuun tapahtuu maajoukkueen jäsenillä opintojen ja työn ohessa.
–Töissä saan rutiinia työtehtäviin, joita kilpailussakin mitataan. Putkiasennuksen valmennuksessa hiotaan erityisesti kilpailussa tarvittavia taitoja. Tavoitteena on voittaa. Se onnistuu kovalla harjoittelulla ja samalla asenteella, jolla saavutin Taitajassakin menestystä, Viljami uskoo.
Suomen ammattitaitomaajoukkue ja EuroSkills Herning 2025
- Ammattitaidon EM-kilpailu EuroSkills järjestetään seuraavan kerran Tanskassa Herningissä 9.–13.9.2025.
- Suomesta kilpailuun osallistuu virallinen ammattitaitomaajoukkue, johon kuuluu 18 kilpailijaa. Suomen kilpailijat osallistuvat kilpailussa 16 lajiin.
- Suurimmassa osassa lajeista kilpailijat ovat korkeintaan 25-vuotiaita ammatillisia huippuosaajia.
Lisäksi Suomesta osallistuu 19 eksperttiä, jotka toimivat kilpailussa asiantuntijoina ja tuomareina. Ekspertit ovat usein ammatillisia opettajia, ja kilpailuvalmennusta tehdäänkin osana ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteistyötä. - EuroSkills Herning 2025 -kilpailussa on yhteensä 38 lajia, jotka edustavat ammatillisen koulutuksen eri ammatteja puusepästä hitsaajaan ja kokista puutarhuriin.
- Kilpailijoita on yhteensä 600 eri puolilta Eurooppaa.
- Suomen joukkueen kilpailuun kokoaa ja lähettää Skills Finland ry tiiviissä yhteistyössä ammatillisten oppilaitosten kanssa.
- Suomen osallistumisen tavoite EuroSkills-kilpailuissa on suomalaisen huippuosaamisen kehittäminen ja ammatillisen koulutuksen eurooppalaisen yhteistyön vahvistaminen.
- EuroSkills-kilpailun lisäksi ammattitaitomaajoukkue osallistuu myös WorldSkills- ja Abilympics-kilpailuihin.
- Seuraava WorldSkills-kilpailu järjestetään 2026 Shanghaissa ja Abilympics-kilpailu 2027 Helsingissä.Suomenmestaruuskilpailu Taitaja järjestetään seuraavaksi toukokuussa 2025 Turussa. Myös Suomen ammattitaitomaajoukkue treenaa tapahtumassa.