Uutiset

Yleinen

Nokian jäähallista Kattokeskus Areena

Kattokeskus Areena

Nokian kaupungin jäähalli muuttuu Kattokeskus Areenaksi muutama kuukausi sen jälkeen, kun Tampereen uusi areena ristittiin Nokia Areenaksi. Samalla Kattokeskuksesta tulee Kattokeskus Areenan pääkäyttäjiin kuuluvan Pyry Hockeyn pääyhteistyökumppani. Pyry lukeutuu Suomi-sarjan kärkiseuroihin.

Perinteikkään nokialaisen jääurheilupyhätön uuden nimen julkistus käynnistää niin ikään juuriltaan Kattokeskuksen 25-vuotisjuhlavuoden, jota juhlitaan eri puolilla Suomea.

Samalla Kattokeskuksesta tulee Nokian jäähallin sekä tulevan Kattokeskus Areenan pääkäyttäjiin kuuluva, Suomi-sarjan kärkiorganisaatioihin lukeutuvan Pyry Hockeyn pääyhteistyökumppani.

Kyse ei ole pelkästä nimenvaihdoksesta. Kattoremontteihin erikoistunut Kattokeskus toimii laajalti eri puolilla Suomea, mutta yrityksen juuret ovat Pirkanmaalla. Siksi Kattokeskukselle on tärkeää olla mukana pirkanmaalaisten jokapäiväisessä arjessa tukemassa paikallista urheilutoimintaa.

Nokian jäähalli on ollut aina lähellä myös Kattokeskuksen markkinointipäällikön Kalle Tuomisen sydäntä.

”Vuonna 1996 oli hienoa päästä ensimmäistä kertaa treenaamaan Nokian uuteen halliin, kun ei enää tarvinnut palella ulkojäillä. Siksi on sitäkin hienompaa olla nyt mukana varmistamassa, että nokialaisen jääurheiluharrastuksen hyvä taso säilyy myös tulevaisuudessa. Tällä yhteistyökuviolla pystymme vaikuttamaan esimerkiksi siihen, että jäähallin käyttömaksut pysyvät maltillisina ja mahdollisina kaikille”, Tuominen sanoo.

Nokian jäähallin toimitusjohtaja Sami Pursiainen on tyytyväinen uuteen nimeen ja yhteistyökuvion mahdollistamaan toiminnan laadukkaan tason säilymiseen.

”Neuvotteluja yhteistyösopimuksesta käytiin jonkin aikaa. On kutkuttava sattuma, että Tampereella nimettiin uusi areena Nokian mukaan ja meidän jäähallimme täällä Nokialla saa nimikumppanin”, Pursiainen toteaa.

”Kattokeskuksen kanssa on löytynyt hyvä yhteistyöhenki, joten Nokian jäähalli on ainakin seuraavat kolme ja puoli kiekkokautta Kattokeskus Areena. Yhteistyösopimuksen syntyyn vaikutti vahvasti Kattokeskuksen halu olla mukana laajemmin jääurheilussa Nokialla.”

Pyry Hockey Oy:n toimitusjohtaja Pekka Palonen on myös asiasta innoissaan.

”Sopimus on meille monella tapaa merkittävä. On hienoa saada yksi pääyhteistyökumppani lisää mukaan matkaamme. Koemme myös tärkeäksi olla omalla panoksellamme edesauttamassa sopimuksen syntyä, joka auttaa kaikkia ja kaikenikäisiä nokialaisia jääurheilijoita.”

Kattokeskuksen, Nokian jäähallin sekä Pyry Hockeyn välisen sopimuksen kesto on kolme ja puoli vuotta. Nokian jäähallissa kiekkoillaan ja urheillaan Kattokeskus-brändin alla näin ollen ainakin kauteen 2024–25 asti.

Lue seuraavaksi