Uutiset
Kreate urakoi 40 metrin syvyydestä Eiranrannan aurinkoon

Artikkelikuva: Kreate toimi pääurakoitsijana Helen Oy:n Eiranrannan lämpöpumppulaitoksen vaativassa pohja- ja betonirakentamisen urakassa, jossa muun muassa valettiin betoniperustat maan alle sijoittuvan suurtehoisen tuotantolaitoksen kymmenille laitteille. Työt käynnistyivät joulukuussa 2023. Kuva on helmikuulta 2024. Kreate Oy
Kreate toimi pääurakoitsijana energiayhtiö Helenin Eiranrannan lämpöpumppulaitoksen maanalaisen laitoshallin pohja- ja betonitöiden urakassa Helsingissä. Hyvin sujunut yhteistyö sai jatkoa ja Kreate nousi 40 metriä ylöspäin toteuttamaan myös jätevesipumppaamon maanpäällisen rakennuksen perustustyöt ja rakentamisen. Valmistuttuaan voimalaitos tuottaa helsinkiläisille puhdistetun jäteveden hukkaenergiasta hiilineutraalia kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä.
Hankkeen käynnistyessä joulukuussa 2023 odotti Kreaten vaativaan pohjarakentamiseen erikoistuneita ammattilaisia Helsingin Eiranrannassa kallioon louhittu luolatila.
– Valoimme vankat betoniperustat noin 40 metriä maanpinnan alapuolelle sijoittuvan suurtehoisen tuotantolaitoksen kymmenille laitteille, kuten massiivisille teollisuuskokoluokan lämpöpumpuille, kuvailee pohja- ja insinöörirakentamisen työpäällikkö Tatu Tarkiainen Kreatelta.
Mittavien laiteperustus- ja lattiavalujen lisäksi Kreate toteutti samaan aikaan useita pienempiä valuja, ruiskubetonointeja, täyttötöitä sekä hallin pohjaviemäreiden asentamisia ja salaojituksia.
Urakan haastekerrointa lisäsi hallitilasta maanpinnalle ulottuva pystykuilu, jonka lujituspultitus ja kallionlujitustyöt sekä sitä edeltävät kuilun laajennuslouhinnat sisältyivät urakkaan.
– Kuilu on noin 50 metriä syvä, joten työn ammattitaitoisen ja turvallisen toteutuksen lisäksi sen suunnitteluun oli kiinnitettävä erityistä huomiota, ja näissä kaikissa onnistuimme loistavasti, Tarkiainen jatkaa.
Hyvällä yhteistyöllä aikataulussa eteenpäin
Samaan aikaan kun Kreaten urakka eteni luolastossa, yhtiö voitti lisätöiden kilpailutuksia, kuten seinien valuharkkomuuraukset sekä betoniset väliholvit muuntamo-, valvomo- ja sähkötiloihin.
– Yhteistyö Kreaten kanssa on ollut todella hyvää ja joustavaa. Olemme onnistuneet pitämään aikataulut kunnossa ja työn meininki on ollut työmaalla tosi hyvää. Koko ajan olemme menneet eteenpäin, iloitsee Helen Oy:n vanhempi projektipäällikkö Mikko Kaartinen, joka vastaa tuotanto- ja investointiyksikössä hukkalämpöprojekteista.
Syyskuussa 2024 Kreaten työmaapäällikkö Otto Miettinen tiimeineen siirtyi 40 metristä syvyydestä maan pinnalle, missä tehtävänä on muun muassa jätevesipumppaamon maanpäällisen rakennuksen perustukset.
– Parhaillaan viimeistelemme betonielementtien asennustöitä sekä valmistaudumme muuraus- ja vesikattotöihin. Urakkaan kuuluu myös rakennuksen sisällä sijaitsevan 10 metrin syvyisen jätevesialtaan seinien valut, ja ensi kesänä on vuorossa vielä ikkunaseinän asentaminen tilaajan haalaustöiden jälkeen, Miettinen luettelee.
– Molemmissa urakoissa korostuu erikoisosaamisemme: toimimme tehokkaasti ja sovitamme sujuvasti yhteen useita samaan aikaan tehtäviä vaiheittaisia maarakennus-, betoni- ja perustustöitä samoissa välillä hyvin ahtaissakin tiloissa toimivien urakoitsijoiden kanssa, summaa Miettinen.

Kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä loppuvuonna 2025
Eiranrannan lämpöpumppuvoimalan rakentaminen osoittaa, että hukkalämpöä on mahdollista hyödyntää entistä tehokkaammin.
– Täällä tullaan tuottamaan kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä puhdistetusta ja jo kertaalleen hyödynnetystä jätevedestä, joka kiertää noin 5-asteisena eli poikkeuksellisen matalalämpöisenä. Eiranrannan kolmella isolla lämpöpumpulla ja sähkökattilalla pystymme tuottamaan jopa yli 120 megawattia kaukolämpöä, joka vastaa Hämeenlinnan kokoisen kaupungin vuosittaista energiantarvetta, Kaartinen kertoo.
Hiilineutraalia kaukolämpöä ja -jäähdytystä tuottava lämpöpumppulaitos on tärkeä osa Helenin strategista tavoitetta pois fossiilisiin polttoaineisiin perustuvasta energiasta kohti hiilineutraalisuutta. Samalla onnistuneet pohjarakentamisen projektit ovat osoitus Kreaten vahvasta osaamisesta teollisuuden vaativissa hankkeissa.
Työt Eiranrannan työmaalla jatkuvat Kreaten osalta ensi kesään. Voimalaitoksen koekäyttö maan alla alkaa niin ikään kesällä ja loppuvuonna 2025 laitos tulee olemaan täydessä toiminnassa.
– Meillä on täällä todella hyvät yhteistyökumppanit, jotka ovat edesauttaneet tiukassa aikataulussa pysymistä. Ei sellaista projektia olekaan, jossa ei tulisi vastaan haasteita ja muutoksia, mutta niistä on päästy aina yli ja yhteensovittamisella olemme päässeet hienosti eteenpäin, kiittelee Kaartinen.