Uutiset
Skanska sitoutuu Kiertotalouden green deal -sopimukseen
Skanska on sitoutunut vapaaehtoiseen Kiertotalouden green deal -sopimukseen. Kiertotalouden green deal -sopimukseen mukaan lähtevät toimijat sitoutuvat vähentämään luonnonvarojen käyttöä ja asettamaan vaikuttavia tavoitteita ja tekemään toimia, jotka edistävät vähähiilistä kiertotaloutta. Kyseessä on uusi ohjauskeino kiertotaloussiirtymän kirittämiseksi yli sektori- ja toimialarajojen.
Ympäristöministeriö on julkistanut seitsemän Kiertotalouden green deal -sopimuksen ensiaallon sitoutujaa, joista Skanska on yksi.
Kiertotalouden green dealia ovat valtion puolesta valmistelleet ympäristöministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Mukana valmistelussa on ollut viisi tutkimuslaitosta, lähes 90 eri alojen organisaatiota ja satoja asiantuntijoita.
Kiertotalouden green deal -sopimuksessa Skanska keskittyy rakennustuotteiden uudelleenkäytön edistämiseen käynnissä olevan kansainvälisen ReCreate-tutkimushankkeen oppeja hyödyntäen. Sitoumuksen puitteissa seurataan ja pyritään lisäämään erityisesti massoiltaan merkittävien tuotteiden, kuten ontelolaattojen, pilareiden, palkkien, seinäelementtien, teräsrakenteiden ja tiilien uudelleenkäyttöä.
Toisena tavoitteena on, että viimeistään 2035 kaikissa Skanskan hankkeissa on määritelty kiertotaloustavoitteita ja -toimenpiteitä. Sitoumuksen myötä kehitetään koko organisaation osaamista ja toimintatapoja yhteistyökumppaneita unohtamatta.
”Resurssitehokkuus ja kiertotalouden edistäminen on ollut pitkään yksi Skanskan ympäristövastuullisuuden painopisteistä. Skanska on sitoutunut aikaisemmin kolmeen green deal -sopimukseen, ja Kiertotalouden green deal kirittää entisestään meitä ja laajemmin kiertotaloutta rakentamisessa. Rakennusalan kehittäminen kestävämmäksi on koko alan yhteinen asia”, sanoo Skanskan ympäristöpäällikkö Laura Eklund.
Skanskan ensimmäinen green deal vuonna 2020
Skanska sitoutui ensimmäiseen green deal -sopimukseen vuonna 2020, kun Skanska Rental sitoutui Työkonealan green dealiin. Vuonna 2021 Skanska Kodit liittyi Kestävän purkamisen green deal -sopimukseen, ja Skanska Oy puolestaan vuonna 2022 Rakentamisen muovit green deal -sopimukseen.