Uutiset

Työkoneet

Zepro-takalaitanostin radio-ohjauksella

Vantaalainen Mika Juslin (56 v.) vaihtaa vanhan, noin 200 000 kilometriä ajetun Volvo 480FH -autonsa uuteen 16 tonnin  Volvo FL–jakeluautoon. Konepörssi kävi katsomassa 2500 kilon kapasiteetin omaavalla, Zepro ZHD2500 –takalaitanostimella varustettua uutukaista varusteluvaiheessa Vahdolla. Juslin saa auton käyttönsä lokakuussa vanhan leasingsopimuksen rauettua ja kertoo odottavansa uutta sotaratsuaan jo innolla.

Juslin on ollut mukana pääkaupunkiseudun jakeluliikenteessä jo vuodesta 1985 lähtien. Nykyään ajossa on kolme autoa, joista Mika itse kuljettaa yhtä. Kahta muuta ajavat hänen poikansa Marcus ja Sebastian. Kolmen miehen kopla siis yrittää vahvasti perhepiirissä.

Vahtolainen kuljetuskalustovalmistaja VAK Oy asentaa yli 200 takalaitanostinta eri autoihin vuodessa. Zepro on yksi luottomerkeistä. Jarmo Laine (VAK Oy) nousee kevyesti ylös, kun tuotepäällikkö Kari Löf (Hiab Suomi) on ohjaimissa. Kun nostimen kapasiteetti on 2500 kiloa, niin aika monta myyntipäällikköä laudalle saisi vielä lisätä.

Jarmo Laine  kertoo, että VAK:issä varustellaan vuositasolla yli 200 takalaitanostinta eri autoihin. Kyseessä siis on jakeluliikenteenkin hyvin yleisesti käyttämä lisävaruste.

”Zepro ZHD –mallissa on vakiona suojapalkeet ja sylintereiden lukkoventtiilit. Kromatut männän varret ovat ruostumatonta terästä. Myönnämme laitteelle kahden vuoden ja sylintereille kolmen vuoden takuun”, täydentää Kari Löf.

Lue seuraavaksi