Uutiset
Wille 465 on uusi Wihurin ykkösnyrkki
Wihuri Oy Teknisen Kaupan edustaman Wille-tuoteperheen syömähammas eli suosituin malli Wille 455B siirtyy historiaan uuden Wille 465:n myötä ja uusi suosikki tulee nyt markkinoille. Ensiesittely tapahtui Lepaa 2016 -näyttelyssä. Stage IIIB-päästöluokkaan päivitetty uutuus on kasvanut akseliväliltään hieman, mutta leveys ja korkeus ovat pysyneet ennallaan. Moottorimerkki on vaihtunut Kohleriksi. Ohjaamo on nyt tilavuudeltaan sama kuin suuremmissa malleissa 665 ja 865.
Tämän kokoluokan koneelta vaaditaan nimenomaan ketteryyttä. Wille 465:llakin tullaan operoimaan kiinteistöjen huoltotehtävissä ahtailla pihoilla sekä rivi- ja kerrostalojen käytävillä. Uusi Wille painaa 3420 kiloa, kun 455B:n paino oli 240 kiloa vähemmän. Akseliväli on kasvanut 150 millimetriä ja on nyt 2090 millimetriä. Tämä muutos on kasvattanut kaatokuormaa lähes 500 kiloa. Nyt valmistaja lupaa pikakiinnityslevyn etupinnasta 2160 ja 1810 kilon kaatokuormat. Ensi mainittu lukema runkonivelen ollessa suorassa ja jälkimmäinen täydellä ohjauskulmalla. Kolikon kääntöpuoli on koneen kasvanut kääntösäde eli nyt se on 250 millimetriä enemmän kuin aiemmin. Peränylitys on entisellään (1090 mm).
Kuormaimen konstruktio on täysin ennallaan, tosin sylinterit on vaihdettu. 600 litran vakiokauhalla kuormauskorkeus täysin auki olevan kauhan huulilevyyn on edelleen kaksi metriä. Konepeiton alla on neljäsylinterinen Kohler turboahdettu dieselmoottori ja kutakuinkin ennallaan pysyneeksi teholukemaksi annetaan 55,4 kilowattia. Päästörajat alitetaan hapetuskatalysaattorin (DOC) ja pakokaasujen takaisinkierrätyksen avulla (EGR). Vaikka polttoaineen kulutuksen luvataan pienentyneen, niin säiliön kokoa on kasvatettu viisi litraa eli on nyt 55 litraa.
Akku on nyt 105 amperitunnin, kun se aiemmin oli 70. Myös laturin tehoa on kasvatettu.
Merkittävä muutos on, että vanhan työhydrauliikan toinen hammaspyöräpumppu on vaihdettu kuormantuntevaan säätyvätilavuuspumppuun. Tuotto on 80+52 litraa minuutissa kun se ennen oli 73+49 litraa minuutissa. Hydraulijärjestelmän tilavuus on myös kasvanut 10 litraa. Hydrauliöljylle on nyt oma jäähdyttimensä. Voimansiirron ratkaisut ovat ennallaan, ainoastaan huippunopeus on nostettu lain sallimaan 40 kilometriin tunnissa.
Kuten jo todettiin, ohjaamo on tuttu jo muista uudistetuista Wille-malleista. Koneen ohjausjärjestelmässä hyödynnetään Can-väylää ja uusi näyttö tarjoaa niin sanotun neuvovan järjestelmän. Jos kuljettaja yrittää tehdä näytön valikoissa vääriä valintoja, ponnahtaa popup-ikkuna esiin ja neuvoo oikean järjestyksen. Oikea valikko aukeaa myös automaattisesti. Kun esimerkiksi sylinteri- ja moottorihydrauliikan tuottoja säätäviin potentiometreihin tartutaan, ponnahtaa niihin liittyvä valikko automaattisesti auki. Päänäkymiä on valikoissa kuusi.
Sylinteri- ja moottorihydrauliikat ovat luonnollisesti propo-ohjattuja. Kuten Wille-käyttäjät tietävät, on vakiovarusteinen Wille aina varustettu varsin monipuolisilla hydrauliikan ulosotoilla niin eteen kuin taakse. Monipuolinen työlaitevalikoima on näin hyödynnettävissä tehokkaasti. Wille-taajamakoneet valmistaa loimaalainen Vilakone Oy.