Uutiset

Työkoneet

Wacker Neusonin VDS kallistaa ylävaunun

Wacker Neusonin kaivukoneen ylävaunun kallistusmahdollisuus VDS (Vertical Digging System) on lyönyt itsensä läpi saksalaisessa, 100 henkilöä työllistävässä Demir GmbH-yrityksessä. Kaikki minikaivukoneet ovat samaa merkkiä ja kaikissa on varusteena VDS. Ensimmäinen Neuson hankittiin taloon jo vuonna 2005.

”Etsimme koko ajan uusia menetelmiä tehdä töitä. Olemme erikoistuneet mm. kaapelien ja putkikaivantojen tekoon ja usein kaivamaan joudutaan muun muassa teiden luiskiin. Kysymme jatkuvasti kuljettajien mielipidettä hankinnoista ja minikaivukoneissa valinta on yksimielisesti Wacker Neuson, eikä vähiten VDS:n ansiosta”, kertoo Demirin omistaja ja toimitusjohtaja Hakan Demir.

”Työntekijöiden jaksaminen on meillä ykkösasia”, kertoo Demir.

VDS:n eduiksi Demir mainitsee myös parantuneen tarkkuuden. Kauha on suorassa olevassa koneessa helpompi saada tarkasti kohdalleen ja ojan pohja on rinteessäkin suorassa. Kuvan koneessa ei ainakaan ole kallistuvaa liitintä, saatika kauhanpyörittäjää, joten ylävaunun kallistus on entistäkin tärkeämpää. Wacker Neuson on ainut valmistaja, joka tekee kallistusjärjestelmää minikaivukoneisiinsa.

Nurembergissä sijaitseva Demir GmbH on toiminut jo 27 vuotta erilaisissa putkiurakoissa ja kunnallistekniikan projekteissa.

https://www.youtube.com/watch?v=eMdsnoNITqE

27 prosentin kaltevuus on eliminoitavissa 15 astetta ylävaunua maksimissaan kallistuvan VDS:n avulla. Asialla on suuri merkitys kuljettajan ergonomian kannalta. Vinossa olevassa ohjaamossa on raskasta istua, sillä kropan lihaksia joutuu jännittämään aika lailla.

Lue seuraavaksi