Uutiset

Työkoneet

Volvoilla graniittia Brasiliassa

Brasilia on suunnattomien luonnonvarojen maa. Kaivostoiminta on yksi merkittävistä teollisuudenhaaroista. Myös marmoria ja graniittia maasta viedään ympäri maailmaa.

Gramazini on yksi suurimmista kivialan yhtiöistä. Sillä on yhteensä 15 tarvekivilouhosta. Louhokset eivät etene täällä juurikaan maan alle, vaan marmoria ja graniittia irroitetaan pääasiassa vuorien rinteistä.

Alueen erikoisuutena on niin sanotut koristeelliset kivilaadut (ornamental), joita louhitaan pääasiassa Brasilian itärannikolla sijaitsevalta Espírito Santon osavaltiossa.

Alueen eteläosasta Rio De Janeiroon on matkaa vajaat 300 kilometriä.

Rapian 46 000 neliökilometrin kokoisessa osavaltiossa asuu noin 3,5 miljoonaa ihmistä.

Espírito Santon alueella olevat kaivokset vastaavat koristekiven osalta yhteensä 80 prosentin vientiosuudesta. Alueen eri louhoksilla tuotetaan kaksi miljoonaa tonnia  kiveä joka vuosi. Alueen merkittävin toimija Gramazini (video) onkin reilussa kahdessakymmenessä vuodessa noussut pienestä puutavarayhtiöstä yhdeksi Brasilian merkittävimmistä kaivosyhtiöistä.

Yhtiön alkutaipaleella eli 90-luvun alussa kiveä louhittiin Brasiliassa vielä usein käsin. Tänään Gramazini työllistää pelkästään koristekivilouhoksillaan 400 ihmistä.

Joka kuukausi yritys vie ulos Brasiliasta 200 kontillista leikattuja marmori- ja graniittilevyjä. Jokainen kontti painaa noin 22 tonnia. Tämän lisäksi ulkomaille laivataan Vitórian satamassa kuukausittain myös 200 kontillista erikokoisia kivilohkareita.

Maksimissaan nämä painavat 34 tonnia. Vientikohteet ovat Amerikka, Eurooppa ja Aasia.

Aikatauluissa ja tuotantomäärissä pysyminen vaatii toimivan ja luotettavan kaluston. Gramazinin kohdalla tämä tarkoittaa 25 Volvo-merkkistä maarakennuskonetta. 13 näistä on kaivukoneita ja 12 pyöräkuormaajia. Niiden joukossa on myös useita L350F-malleja. 350F on Volvon kuormaajamalliston järein kone. Se painaa työkunnossa varusteista riippuen 50-56 tonnia ja Volvon oma moottori antaa 397 kilowatin tehon. Koneet on hankittu vuonna 2012.

”Ennen vuotta 2012 30 rekan lastaaminen päivässä vaati kolme eri konetta. Käytössä oli myös vanha nosturi, jonka teräsköysiä liikutteli kahdeksan työntekijää. Nyt tämä sama lastaaminen onnistuu yhdellä ainoalla L350F-pyöräkuormaajalla. Kokemukset ovat olleet niin hyvät, että Volvo on nykyään kivien lastaamisen ja kantamisen ykkösnyrkkimme”, kertoo Gramazinin omistaja João Antonio Thomazini.

”Ensimmäiset Volvo L 120 –pyöräkuormaajat hankimme jo vuonna 1998. Tuottavuus nousi uudelle tasolle ja sen jälkeen uusien koneiden hankkiminen Volvo-jälleenmyyjältä Tracbelilta on ollut itsestään selvää. 80 prosenttia koko kalustostamme onkin Volvoja”, jatkaa Thomazini.

Gramazinin pääkonttori sijaitsee niin ikään Espírito  Santon osavaltiossa, paikkakunnalla nimeltään Cachoeiro de Itapemirim. Yrityksen tuotannossa on lähes 20 erilaista kivilaatua. Jatkojalostus kuten leikkaus ja hionta tehdään omissa nykyaikaisissa tehtaissa.

Yrityksen kivivarasto sijaitsee noin 150 kilometrin päässä Atlantin valtameren rannalla sijaitsevasta Vitórian satamasta.

Lue seuraavaksi