Uutiset

Työkoneet

Vanttera voimakaksikko CAT 314D LCR ja Jouko Ahola

Tavoitimme kaksi kertaa ”Maailman vahvin mies”- tittelin sekä ison joukon muita mestaruuksia voittaneen sekä kuudessa täyspitkässä elokuvassa näytelleen Jouko Aholan rakennustyömaalta Hämeenlinnan Poltinahon kaupunginosasta. Työmaa oli AH Laatuasunnot Oy:n urakoima Suomen pisin hirsirakenteinen rivitalo, joka on lähes 100 metriä pitkä. Lempinimellä ”juna” kulkeva 1 165 neliöinen rivitalo käsittää kaikkiaan 10 asuntoa ja se muistuttaa ulkonäöllisesti paikalta pois purettua vuonna 1855 rakennettua rakennusta.

Ahola on varsinaiselta ammatiltaan kirvesmies ja on tehnyt rakennustöitä vuodesta 1987 alkaen. Työt ovat käsittäneet uudisrakentamista, erilaisia remonttihommia sekä omakoti- ja kerrostalojen saneerauksia. Tällä rivitalotyömaalla oli töissä Aholan lisäksi vakituiseen seitsemän miestä sekä muutamia aliurakoitsijoita.

Aikaisemmin Ahola käytti rakennustyömaillaan ulkopuolisia kaivukoneurakoitsijoita, mutta Aholan viisivuotiaan Onni-pojan innostuessa kaivukoneista, päätti Ahola vuonna 2007 hankkia oman kaivukoneen, koska sitä aina silloin tällöin tarvittiin rakennustyömailla. Aholan ensimmäinen kaivukone oli tela-alustainen, lyhytperäinen, 8-tonninen CAT 308C, joka nyt vaihtui hieman isompaan ja uuteen lyhytperäiseen CAT 314D LCR:ään. Kokemukset CAT:sta olivat hyvät, joten vaihto uuteen samanmerkkiseen sujui konemyyjä Mika Kähärin kanssa luontevasti.

Joulukuussa Aholalle luovutetussa koneessa on monipuolinen varustus: Eberpächer-lisälämmitin, Lincoln-voitelujärjestelmä, Indexator rt60b -pyörittäjä, Eurosteel-luiskakauha, Indexator sk1600 -koura ja puskulevy, joten kaikki työt sujuvat nyt omalla koneella.

www.witraktor.fi

Miika Nyrö

Lue seuraavaksi