Uutiset

Työkoneet

Uudet omistajat toivat vakauden – Holder voi hyvin

1900 –luvulla Holder valmisti monenlaisia tuotteita mm. maatalouden tarpeisiin.

Vuonna 1950 tuotantoon otettiin jopa oma pieni dieselmoottori, joita valmistettiin myöhemmin tuhansia. Ensimmäiset nelipyörätraktorit tehtiin nekin jo 50-luvulla. Tosin maatalouskäyttöön.

90-luvulla yritys toi markkinoille useita taajamatraktorimalleja sekä kehitti niitten komponentteja. Kohtalokkaat vuodet yritys koki ajalla 2005-2008 turkkilaisen Uzel –yhtymän omistuksessa. Vuoden 2008 lokakuussa yrityksen uusiksi osakkeenomistajiksi valikoitui kuitenkin kolmen Saksassa tunnetun liikemiehen joukko ja Holder selvisi täpärästi konkurssista .

Nyt Holder elää uutta kukoistustaan ja Lepaalla vieraillut vanhempi toimitusjohtaja Andreas Frisch ei peittele tyytyväisyyttään asioitten nykytilasta. Yritykseen oli juuri valittu myös nuorempi johtaja, joka kantaa Frischin mukaan päävastuun uusien IT-järjestelmien käyttöönotosta ja valinnasta lähitulevaisuudessa. Frisch on ollut yhtiön palveluksessa jo kymmenen vuotta.

Uzel on historiaa

” Turkkilainen traktorivalmistaja, perheyhtiö Uzel osti Holderin siis vuonna 2005. Uzel valmistaa Massey Fergusonin lisenssillä maataloustraktoreita Istanbulissa. Päämääränä heillä oli Holderin kautta ja avulla kasvaa maailmanlaajuiseksi yhtiöksi omalla Uzel –traktorillaan. Ongelmana oli, että kukaan ei tuntenut merkkiä Länsi-Euroopassa, joten Holderin jälleenmyyjäverkosto ja brändi olisi ollut oiva väline saada maailmanlaajuista tunnettavuutta eteenpäin. Vuonna 2005 idea tuntui minustakin hyvältä”, aloittaa Frisch.

”Turkista tuli tehtaalle runsaasti työvoimaa. Palkkakustannusten osuus liikevaihdosta kasvoi tämän takia nopeasti liian suureksi. Pari vuotta sitten Uzelin omistajasuvun uusi sukupolvi riitaantui yhtiön pidossa ja ongelmat alkoivat kasaantua siitä syystä myös Holderille. Vaikka palkkakustannukset kasvoivat sietämättömiksi, ei minulla toimitusjohtajana ollut valtuuksia erottaa turkkilaisia. Aloimme etsiä uusia omistajia, sillä tiesimme Holderin koneitten olevan korkealaatuisia ja kilpailukykyisiä. Ongelmat olivat aivan muualla kuin tuotteissa”, jatkaa Frisch.

”Viime vuonna olimme sitten käyneet läpi kaikki tarjolla olevat tahot ja päädyimme kolmeen nykyiseen osakkeenomistajaan, joista kaksi on yksityishenkilöä ja yksi on yritys. Kaikki tunnettuja Saksassa. Joten Holder on taas vahvasti saksalainen yritys.”

”Investointihalukkuus uusilla omistajilla on suuri ja se näkyy jo tuotteiden vieläkin parempana laatuna. Nykyään myönnämmekin koneille kahden vuoden takuun. Tehtaalla tuotantoa nykyaikaistetaan ja käyttöön otettiin juuri mm. uudet toimistotilat. Holder keskittyy uusien tuotteitten kehittämiseen ja tehdas panee kokoon koneet, mutta komponentit tehdään alihankkijoilla. Nämä ovat pääosin Saksassa, mutta osia tulee myös mm. Tsekistä, Ranskasta ja Italiasta.”

”Tuotannon tavoitteena on päästä 600-800 koneen vuosivauhtiin. Tuotannosta 60 prosenttia menee vientiin. Holder ei varmastikaan ole markkinoiden halvin kone, mutta tarjoamme asiakkaillemme erikoisratkaisuja, ei pelkästään yksittäistä konetta. Uudet osakkeenomistajat ovat osaamisellaan tuoneet paljon uusia laatuasioita koneisiin. Esimerkiksi kaikki hydraulilinjat merkitään nykyään värikoodein ja kaapelointi koneissa on sekin tehty uudestaan uusilla liittimillä. Suunnitteluosasto on myös viety aivan tuotannon viereen, joten kaksisuuntainen yhteistyö pelaa”, lopettaa Frisch.

Holderilla onkin poikkeuksellisen hyvä tilanne. Tuotanto oli elokuun puolivälissä myyty jo vuoden loppuun asti. Suomeen Holderit tuo vantaalainen Juslinin suvun perheyhtiö; J-Trading.

www.j-trading.fiwww.holder-gmbh.com

Lue seuraavaksi