Uutiset

Työkoneet

Uudenmaan työturvallisimmat palkittu

Uudenmaan alueen Turvallisesti 2000-luvulla -työturvallisuuskilpailun vuoden 2014 parhaat yritykset, rakennuttajat ja työmaat palkittiin 24.2.2015 Helsingissä.

Infra-alan yritysten sarjan voitti YIT Rakennus Oy Infrapalvelut, toiseksi SRV Infra Oy ja kolmanneksi VR Track Oy.

Infra-alan työmaista ensimmäiselle sijalle sijoittui kaksi työmaata. Nämä olivat Graniittikeskus Kallio Oy:n toteuttama Piispanpihan perusparannus ja Hentebynkadun rakentaminen sekä YIT Rakennus Oy Infrapalveluiden toteuttama Hyvinkään urheilukentän perusparannus.

Toiseksi sijoittui niin ikään YIT Rakennus Oy Infrapalvelut kohteellaan Koirasaarentien länsiosan, Hopealaakson alueen ja Borgströmin mäen rakentaminen. Kolmanneksi ylsi E.M. Pekkinen Oy:n kohde Länsi-Espoon runkovesijohto, Ravitien urakointi.

Infrakohteiden rakennuttajana palkittiin Helsingin Seudun ympäristöpalvelut – kuntayhtymä, joka toimi Länsi-Espoon runkovesijohtotyömaan Ravitien osuuden rakennuttajana. Kunniakirjojen perusteena oli hyvä yhteistyö rakennuttajan ja päätoteuttajan välillä työturvallisuusasioiden hoidon osalta.

Infra-alan aliurakoitsijoista kunniamaininnan sai Rakentajat Piippo & Pakarinen Oy.

Isojen talonrakennusyritysten sarjan voitti NCC Rakennus Oy, toiseksi tuli Rakennusosakeyhtiö Hartela ja kolmanneksi YIT Rakennus Oy. Pienten yritysten sarjan voitti Rakennuspetäjä Oy, toiseksi tuli T2H Rakennus Oy ja kolmanneksi Pohjola Rakennus Oy Uusimaa.

Arviointikohteina vuoden 2014 kilpailussa olivat työmaiden turvallisuuden taso TR- ja MVR- mittareilla mitattuna ja yrityksessä sattuneiden työtapaturmien kokonaismäärä sekä työergonomia. Turvallisuustason mittaukset ja tarvittavat selvitykset tekivät aluehallintoviraston työsuojeluvastuualueen tarkastajat.

Työturvallisuuskilpailun järjestivät Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piiri, Infra ry, Rakennusliitto, Ammattiliitto PRO, Etelä-Suomen aluehallintovirasto/työsuojelun vastuualue, Työturvallisuuskeskus ja RAKLI ry.

Lue seuraavaksi