Uutiset

Työkoneet

Työkoneiden huutokauppa kasvaa avaimet käteen -palvelulla

Suomen johtavan kiertotalouden markkinapaikan, Huutokaupat.comin työkoneiden myynti näyttää hyvältä. Kesä ja oikeastaan koko vuosi on mennyt lukujen valossa mainiosti kun niitä verrataan viime vuoteen. Uusi Avaimet käteen -palvelu on ollut tässä merkittävä tekijä.

Huutokaupat.comin myyntitilastojen mukaan palvelussa on tehty työkoneiden huutokauppailmoituksia tänä vuonna jo yli 11 200 kappaletta. Se on peräti 32 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Kasvu näkyy erityisesti maatalouskoneiden ilmoitusmäärässä. Myös uusia ilmoittajia on tullut kuluvan vuoden aikana 20 prosenttia lisää. 

Erityisesti mennyt kesä on ollut työkonehuutokauppojen kulta-aikaa. Elokuussa niitä käytiin 12, heinäkuussa 60 ja kesäkuussa 34 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Avaimet käteen -palvelu kiinnostaa ja kasvaa

Vuoden alussa lanseerattiin meklaripalvelu, jonka myötä Huutokaupat.com tarjoaa työkoneiden myynnin ”avaimet käteen” -palveluna. Nyt meklareiden hoitamien huutokauppojen määrä on yli kolminkertaistunut ja ne muodostavat noin viidenneksen kaikista Huutokaupat.comin työkonehuutokaupoista.

Huutokaupat.comin työkoneiden liiketoimintapäällikkö Mikko Näppilän mukaan meklarikonsepti on tuonut ratkaisun työkoneiden omistajien resurssipulaan.

“Meklari hoitaa huutokaupan alusta loppuun asiakkaan puolesta. Hän laatii myynti-ilmoitukset ja hoitaa kohteiden markkinoinnin Huutokaupat.comin laajalle ostajajoukolle sekä käy tarvittavat hintaneuvottelut myyjien ja huutajien välillä. Näin asiakas voi itse keskittyä ydinliiketoimintaansa”, Näppilä kertoo.

Huutokaupat.comissa toimii yhteensä kahdeksan vakituista huutokauppameklaria, joiden päätoimenkuva on koneiden myynti-ilmoitusten teko kiireisten asiakkaiden puolesta. Meklareiden toimialueena on koko Suomi aina Lapista pääkaupunkiseutuun.




Lue seuraavaksi