Uutiset

Työkoneet

Turvallinen trukki on tuottavuuden ehto

Eräs keskeisistä Toyotan turvallisuutta ja mukavuutta – ja siten myös tuottavuutta, parantavista innovaatioista on aktiivinen ajonvakautus- ja mastonhallintajärjestelmä SAS (System of Active Stability).

– Kyse on elektronisesta järjestelmästä, joka automaattisesti valvoo ja ohjaa trukin tärkeimpiä toimintoja siten, että trukin tasapaino säilyy joka tilanteessa, kertoo huoltoneuvoja Tero Wallenius. SAS muistuttaa autojen ESP-järjestelmiä. Se perustuu elektroniseen ohjaimeen joka jatkuvasti kerää tietoa kiihtyvyys- ja muilta antureilta ja aktivoi trukin sisäänrakennettuja vakauttajia aina tarpeen mukaan.

– Esimerkiksi kääntyvän trukin tärkein turvatekijä on tasapainon säilyttäminen. Järjestelmän taka-akselin aktiivivakaaja valvoo jatkuvasti trukin tasapainoa ja havaitessaan vaaratilanteen se lukitsee hetkellisesti taka-akselin kiinteäksi, jolloin trukin tasapaino paranee. Kuljettajan ehdoilla Hyvä työympäristö edesauttaa turvallista työskentelyä ja lisää siten työn tuottavuutta.

Toyotan mallisto on uusiutunut vahvasti viime vuosina ja etenkin uusimmissa trukeissa ergonomiset näkökulmat on huomioitu erityisen voimakkaasti. – Olemme ottaneet käyttöön lukuisia kuljettajan työympäristöä parantavia seikkoja kuten automaisen poljinjärjestelmän, matalan askelkorkeuden, suuren jalkatilan sekä monipuolisesti säädettävän ajoasennon. Lisäksi sähköisesti esiohjatun hydrauliikan ansiosta kuormankäsittely hallitaan sormenpäillä suuria käden liikkeitä välttäen, Tero Wallenius kertoo.

Ergonomiapakettiin kuuluu myös säädettävä, energian talteenotolla varustettu sähkömagneettinen moottorijarrutus kaasupoljinta nostettaessa. – Tämä ominaisuus mahdollistaa jouhean ajon ja jokaiselle käyttäjälle mukaisen ajokäyttäytymisen ilman, että jalkaa turhaan täytyy siirtää kaasu- ja jarrupolkimen välillä.

Kattava koulutustarjonta

Koulutuspalvelut sekä niiden jatkuva kehittäminen ovat myös olennainen osa Toyotan turvallisuus- ja tehokkuusstrategiaa. – Kuljettajakoulutuksen tarkoitus on varmistaa turvallinen, tehokas ja ergonominen trukin ajotapa sekä käyttö. Koulutuksen johtotähtenä on käsiteltävien tavaroiden vaurioiden vähentäminen, Wallenius kertoo. Hän painottaa, että osaava kuljettaja minimoi toiminnallaan ylläpitokustannukset, vähentää kolari- ja materiaalikustannuksia sekä tuottaa enemmän.

– Koulutuksemme kautta kuljettajat oppivat tuntemaan työvälineensä. Siten he pystyvät paremmin hyödyntämään trukkien yhä monipuolisempia toimintoja, Tero Wallenius sanoo. Erilaisten trukkimallien käyttö työmaalla edellyttää kuljettajilta entistäkin suurempaa tarkkuutta ja ammattitaitoa.

– Koulutuksen hyöty perustuu ennen kaikkea siihen, että työaika käytetään aiempaa tehokkaammin hyödyksi. Samalla materiaali- ja konevauriot vähenevät, Wallenius sanoo.

Turvallisuus tarkistetaan huollossa Tärkeän osan trukkien turvallisuutta sekä tuottavuutta muodostavat niiden kunto ja käyttövarmuus. Toyotan huoltosopimus varmistaa sen, että trukkeja huolletaan säännöllisesti ja asianmukaisesti.

– Huoltosopimus pitää sisällään myös turvallisuustarkastuksen. Siihen kuuluu trukkien teknisten toimintojen tarkastus niiltä osin joilla on vaikutusta trukkien käyttäjien ja niiden lähistöllä olevien henkilöiden turvallisuuteen, huoltoneuvoja Tero Wallenius painottaa. Toyotan kehittämän I-Site-etähallintajärjestelmän avulla trukin strategisia toimintoja voi lisäksi langattomasti käyttää erilaisten etävalvontasovellusten pohjana. –

I-Siten avulla esimerkiksi trukkien turvallisuutta voi parantaa, mikä myös lisää niiden käyttöastetta, Tero Wallenius sanoo.

www.toyota-forklifts.fi

Lue seuraavaksi