Uutiset

Työkoneet

Trukit osana Rotarentiä

Rotatorin Rotarent-kuvioon kuuluvat trukit yhtenä tuoteryhmänä. Erityispiirteenä on tällä sektorilla poikkeuksellisen pitkät perinteet yhden merkin kanssa, sillä Nissan-trukit ovat kuuluneet Rotatorin tuotteisiin 40 vuotta yhtäjaksoisesti.

Nykyaikaan kuuluu, että kaikki mahdollinen koneiden osalta ulkoistetaan, joten renttaus on tässä mainio tapa toimia. Sopimus sisältää kiinteän kuukausihinnan kalustolle, joten asiakas tietää tarkasti kalustosta aiheutuvat kulut sopimuskauden loppuun asti.

”Tänä päivänä alkaa olla vaikea perustella omistuskaluston järkevyyttä, sillä nykyaikaisiin tapoihin sopii vuokraaminen paremmin”, toteaa aluemyyntipäällikkö Ville Jokela Rotatorin Pirkkalan toimipisteestä.

Usein uusi trukki menee ensin pitkäaikaiseen sopimukseen. Sopimukseen kuuluu trukkien ylläpito, mutta sopimusta räätälöidään kohteiden tarpeiden ja olosuhteiden mukaan.

Sopimuskauden päättyessä tutkitaan tilanne ja esimerkiksi kaluston kunto. Tästä saatetaan jatkaa vielä esimerkiksi parin vuoden jatkosopimuksella tai tehdään uusi sopimus ja vaihdetaan kalusto uuteen. Lyhytaikaisessa vuokrauksessa on monen ikäistä kalustoa, myös aivan uutta.

”Me tarjoamme siis palvelukonseptia, jolla tarjotaan asiakkaalle toimivat koneet. Meillä on trukeissa etäseurantalaitteet, joiden avulla voimme määrittää huoltotarpeet konekohtaisesti. Ennakoinnilla voimme myös sovittaa huoltoseisokit asiakkaan aikatauluihin sopivasti, jolloin niistä ei aiheudu tuotannollisia katkoksia. Nykyaikaan kun kuuluu, että varakoneita ei ole, niin kaluston luotettavuus korostuu”, sanoo Jokela.

Sopimuskauden päätyttyä kalusto jatkaa pääsääntöisesti lyhytaikaisen vuokrauksen kalustona. Erityisesti standarditrukit löytävät helposti vuokraajia. Paljon liikkuvaa kalustoa ovat 2–3 tonnin dieseltrukit.

”Aina näitä vuokraavilla ei ole paljoa kokemusta trukeista ja silloin asiakkaan kannattaakin kertoa mieluummin käyttökohde kuin suoraan millaisen trukin haluaa. Yhdessä selvittämällä käyttökohdetta voidaan löytää kohteeseen parhaiten sopiva ratkaisu. Aina se ei välttämättä olekaan trukki, vaan ehkä pyöräkuormain tai kurottaja. Meidän etunamme on, että tarjontamme jatkuu saumattomasti suurienkin nostokapasiteettien koneisiin sekä henkilönostoon”, päättää Jokela.

Lue myös Rotarent Oy – Urakoitsijan vuokratalo.

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi