Uutiset

Työkoneet

TML-Center luottaa Edecon palveluun

Virolahtelainen TML-Center on suomalainen perheyhtiö sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä Taina Lindströmin luotsaaman yrityksen henkilökunta muodostuu suurimmalta osin omasta jälkikasvusta ja myös kolmatta sukupolvea kasvatetaan kovaa vauhtia kone- ja automaailman pariin. Aikaisemmin toiminimellä tunnettu yritys muuntui osakeyhtiöksi vuonna 2013, ja siitä lähtien yritys on ollut voimakkaalla kasvulinjalla niin henkilökunnan kuin konekannan määrän osalta. TML-Center on koko historiansa ajan panostanut laadukkaaseen konekantaan, ja viimeisimpänä tulokkaana yrityksen riviin saapui pyöräalustainen Wacker Neuson EW100 -kaivukone.

TML-Centerin menestystarina on hyvä esimerkki ahkeruuden ja ennakkoluulottomuuden merkityksestä onnistumisessa. Maarakennustöiden lisäksi TML-Center on merkittävä kuljetusliike, ja työtehtäviin kuuluvat myös auraus- ja muut lumityöt, laivojen lastaus ja purku, timanttiporaus ja -sahaus sekä pihojen viherurakointi. Perheen asenteen mukaisesti töihin tartutaan siekailematta, ja tämä onkin luonut yrityksen hyvän maineen, jonka ansiosta työtehtävien määrä on jatkuvassa kasvussa.

Perheyhtiössä tunnetaan vahvuudet

TML-Centerin noin kymmenen henkilön työvoima on vahvasti miesvoittoista, mutta yrityksen johdossa toimiva Taina Lindström pitää yrityksen ohjia tarkasti hallussaan.

TML-Centerin Taina, Troy ja Tim Lindström ovat vahvasti mukana kymenlaaksolaisen perheyrityksen kasvuvauhdissa. Yrityksen vahvuutena ovat monipuoliset palvelut, osaava henkilökunta ja huippuluokan konekanta.

”Olen kyselijöille leikkisästi kertonut katsovani miesväkeni perään ja pitäväni heidät ojennuksessa, mikä näin perheyhtiön sisällä onkin jo aikamoinen tehtävä. Tunnemme toisemme hyvin ja tiedämme mitkä tehtävät soveltuvat parhaiten tietyille henkilöille, ja projektit saadaan vauhdilla käyntiin. Monipuolinen osaamistaso onkin meille vahvuus ja todella harvoin olemme joutuneet jostain pyydetystä työtehtävästä kieltäytymään. Yrityksemme maarakennusosaamisen yhdistäminen kuljetuspalveluihin miellyttää myös asiakaskuntaamme, kun laajemmatkin tarjouspyynnöt saadaan täytettyä yhdellä kertaa”, kertoo Taina Lindström.

Laadukasta urakointia

Kotkassa kaukolämpöyhtiön pohjatöissä urakoivat Troy Lindström sekä yrityksen ulkomaan kuljetuksista vastaava Tim Lindström ovat olleet vahvasti mukana koko TML-Centerin historian ajan ja tuntevat yritystoiminnan vaatimukset tarkoin.

Troy Lindströmillä on takanaan jo kymmeniä tunteja uuden Wacker Neusonin ohjaimissa. Kone on vastannut odotuksia ja erityisesti sen reippaasti uudistuneet ominaisuudet ovat miellyttäneet vaativissa työtehtävissä.

”Hoidamme kaikki urakkamme alusta loppuun tehokkaasti ja huolellisesti, ja sitä kautta olemme saavuttaneet niin yksityisten ja pk-yritysten kuin isompien konsernitasonkin yritysten luottamuksen. Olemme monelle isolle yritykselle merkittävä aliurakoitsija ja tiedämme näiden tehtävien erittäin korkeat laatukriteerit. Yrityksemme monipuolisuus sekä suoraviivainen tiedonvälitys pitää toimintamme tehokkaana, ja sisäisen palautteen suoruus saattaisi ulkopuolisia välillä jopa hätkähdyttää”, veljekset Troy ja Tim naurahtavat.

”Henkilökuntamme osaamistason lisäksi ymmärrämme hyvin konekannan korkealuokkaisuuden merkityksen. Niin automme, maarakennuskalustomme kuin lisälaitteemme edustavat alan parhaimmistoa, sillä tiedämme työn laadukkuuden edellyttävän myös koneilta paljon. Kun uuden pyöräkoneen hankinta tuli ajankohtaiseksi, nousi Wacker Neuson nopeasti listan kärkeen aikaisempien hyvien käyttökokemuksien ansiosta”, Taina Lindström lisää.

Miellyttävä siirtoajoissa

TML-Centerillä oli käytössään jo vuosia palvellut kymppitonnin luokan Wacker Neuson -pyöräkone, ja matka Edecolle Stadin Mörinöiden aikana johti hieman yllättäenkin tarjouspyyntöön uudesta koneesta.

Uusi Wacker Neuson EW100 saa kiitosta helpon huollettavuuden ansiosta. Esimerkiksi alavaunun rasvaus sujuu helposti yhdestä kohteesta.

”Sopimus syntyi kohtuullisen helposti ja uusi Wacker Neuson EW100 saapui loppukesästä Virolahdelle. Olimme jo edelliseen Wacker Neusoniin hyvin tyytyväisiä, mutta uutuusmalli on todellakin seuraavan sukupolven kone monien kehityskohteiden ansiosta. Koneessa on esimerkiksi vakionopeudensäädin, mikä on siirtoajoissa tärkeä ominaisuus. Kone on muutenkin maantieajossa hyvin miellyttävä, ja puomin kellunta pitää matkanteon tasaisena”, korostaa Tim Lindström. 

Myös ohjaamo on kokenut muutoksia ja esimerkiksi näkyvyys joka suuntaan on parantunut merkittävästi. Kaikki hallintalaitteet ovat tuotu kuljettajan etupuolelle tai joystickiin helpottamaan käyttöä. Muita hyviä ominaisuuksia ovat automaattinen akselilukko, automaattinen jarru, rulla-ohjaus, polttoainesäiliön sijoitus alavaunuun, lisätyövälineiden tunnistus sekä säilytystilojen määrän kasvu. Myös huoltotoimia on helpotettu, ja alavaunun keskitetty rasvaus on hyvä ratkaistu. Tehoa Wacker Neusonissa on kokoonsa nähden mukavasti ja erittäin miellyttävä yllätys on ollut uutuuskoneen polttoainetaloudellisuus, joka tuo merkittäviä säästöjä edeltäjäänsä verrattuna.”

Wacker Neusonin käytettävyyteen on kiinnitetty erityishuomiota ja kuljettajien antama palaute on selvästi otettu huomioon. Hallintalaitteet ovat hyvin loogiset ja kaikki kytkimet ovat joko joysticissa tai sijoitettuna kuljettajan etupuolelle.

”Edeco on jo aikaisemmin palvellut todella joustavasti, ja myös uutuuskoneen osalla neuvot esimerkiksi alkusäätöihin saatiin saman tien. Edecon Anton Hintsalan kanssa homma onkin aina toiminut sujuvasti ja urakointia helpottaa, kun tietää apua löytyvän aina tarvittaessa. Olemme kaavailleet uutuuskoneelle noin viiden vuoden elinkaarta yrityksessämme, joten Edecon koneelle myöntämä viiden vuoden lisätakuu sopii suunnitelmiimme mainiosti”, päättää Troy Lindström. 

Lue seuraavaksi