Uutiset

Työkoneet

Taas on Maxpo-messujen vuosi Hyvinkäällä

Maxpo 2019 Maarakennus- ja ympäristöhoitokoneiden messut järjestetään torstaista lauantaihin  5. – 7.9.2019 Hyvinkään lentokentällä. Joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma keräsi viime kerralla ennätysmäärän näytteilleasettajia. Tapahtuman kävijä- ja näytteilleasettajatyytyväisyys on huippuluokkaa. 

Maxpossa esitellään maarakennus-, ympäristönhoito-, tie- ja talonrakennuskoneita sekä teollisuuden materiaalinkäsittelykoneita kaikissa kokoluokissa.

Kävijät olivat 2017 erittäin tyytyväisiä tapahtuman tarjontaan. TNS Kantarin kävijätutkimuksen mukaan 99 % kävijöistä oli tyytyväisiä tapahtumaan ja 92 % kertoi tulevansa sinne myös seuraavalla kerralla. Maxpo on vahvasti valtakunnallinen tapahtuma, jonne tullaan kaikkialta Suomesta. Näytteilleasettajatyytyväisyys oli myös korkea, 81 % Messukeskuksen kyselyyn vastanneista oli tyytyväisiä Maxpoon ja 85 % kertoi osallistuvansa tapahtumaan myös seuraavalla kerralla. Näytteilleasettajia oli tapahtumassa 280.

Maxpo 2019 -messujen osastomyynti on käynnissä. Viime kerran erittäin onnistunut tapahtuma innostaa yrityksiä mukaan tänäkin vuonna. Messukeskus järjestää tapahtuman yhteistyössä Rakennuskonealan Näyttely-yhdistyksen kanssa. Paikkana Hyvinkään lentokenttä on ihanteellinen. Siellä on tarpeeksi tilaa, hyvät palvelut ja sinne on helppo tulla. 

”Näyttelypinta-alasta on syksyn näyttelyyn varattu jo kaksi kolmannesta. Suunnittelemme nyt tapahtuman ohjelmaa. Messuisäntänä messualueella pyörii tänäkin vuonna luottomies Pekka Kaidesoja, joka tuntee alan kuin omat taskunsa. Osastohaastattelut toimivat lentokentällä erittäin hyvin ja tuovat pöhinää osastoille. Nyt järjestetään ensimmäistä kertaa myös Maxpo-festarit ja ne ovat Hyvinkään Villatehtaalla, joten tapahtuma näkyy myös kaupungilla”,  kertoo tapahtuman myynnistä vastaava Risto Wuolle Messukeskuksesta.

Maxpo Maarakennus- ja ympäristöhoitokoneiden erikoisnäyttely järjestetään to-la 5. – 7.9.2019 Hyvinkään lentokentällä. Tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi. Vuonna 2017 tapahtumassa vieraili 15 500 alan ammattilaista ja tapahtumaan osallistui ennätysmäärä 280 yritystä. Maxpo-messut järjestää Messukeskus Rakennuskonealan Näyttely-yhdistys ry:n toimeksiannosta. www.maxpo.fi #maxpo

Katso Maxpo videoita:

https://www.youtube.com/watch?v=a-ej-Drm19U https://www.youtube.com/watch?v=1jBJxeFlrxk https://www.youtube.com/watch?v=qt81oHFnHhw&t=18s
https://www.youtube.com/watch?v=H7NsfeTfo5g https://www.youtube.com/watch?v=CfgbuiDLaKw https://www.youtube.com/watch?v=RgfAPORlHzQ
https://youtu.be/ooIs9ZvAXiI   https://youtu.be/rzubMrEsy0A

Lue seuraavaksi