Uutiset

Työkoneet

Suomen suurin Maxpo 2025 tuo koneet Hyvinkäälle elokuussa

Maxpo-messut esittelee 28. – 30.8.2025 maarakennus-, ympäristöhoito-, tie- ja talonrakennuskoneita sekä teollisuuden materiaalinkäsittelykoneita kaikissa kokoluokissa Hyvinkään lentokentällä. ”Osastopaikkoja on varattu hyvin ja viimekertaisesta pinta-alasta jo 75 % on kiinnitetty osastoille. Mukaan tänä vuonna tulee tuttuja yrityksiä, mutta myös useita viime kerralla poissa olleita yrityksiä”, kertoo myynnistä vastaava Risto Wuolle Messukeskuksesta.

Tapahtuma on tärkeä alalle ja tyytyväisyys sekä tapahtumaan osallistuneiden yritysten, että kävijöiden osalta oli korkealla. Suomen suurin konealan tapahtuma Maxpo järjestetään nyt 21. kertaa. Helsingin Messukeskus järjestää Maxpon Rakennuskonealan Näyttely-yhdistys ry:n toimeksiannosta.

Suomen suurin konealan tapahtuma

Maxpo-messut on Suomen suurin konealan tapahtuma, jos suuruutta mitataan myytyjen neliöiden mukaan. Niitä on nyt jo kasassa yli 31 000 m2. Määrä tulee kasvamaan vielä reilusti.

Ensi elokuussa nähdään lähes kaikki tärkeimmät konealan yritykset messuilla. Mukana ovat tuttuun tapaan isoilla osastoilla muun muassa AGCO Suomi, Avant Tecno, Epiroc Finland, Honkatrading, KoneVel, Leica Geosystems, Lännen Tractors, MN Liftek, Normet/Marakon, Novatron, J-Trading, Ramudden, Realmachinery, Sandvik Mining and Construction Finland, Talhu ja RENTTI Tracwest.
Maxpoon palaavia maahantuontiyrityksiä tänä vuonna ovat ainakin Liebherr-Finland, Suomen Rakennuskone ja Rotator.

”Tuomme Maxpoon Hitachi-maarakennuskoneiden lisäksi muun muassa Metson murskaus- ja seulontakalustoa ja Dinoliftin henkilönostimet. Tavoitteena on saada Maxpoon esille myös Baumassa esiteltyjä Hitachin uutuusmalleja”, kertoo Rotatorin markkinointijohtaja Janne Salomäki. ”Mielestämme Maxpo tavoittaa hyvin varsinkin Etelä-Suomen koneurakoitsijat”, lisää Salomäki.

Ensimmäistä kertaa Maxpoon osallistuu omalla osastolla nyt myös Suvanto Trucks edustamillaan Sany-maarakennuskoneilla.

”Maxpo mahdollistaa merkittävän määrän asiakaskontakteja kolmen päivän aikana, ja se on edelleen selvästi maamme johtava konealan messutapahtuma. Sany-maarakennuskoneiden lisäksi suunnitelmissamme on tuoda esille myös muita Suvanto Trucksin edustamia tuotemerkkejä”, toteaa liiketoimintajohtaja Markku Lappalainen Suvanto Trucksilta.

Enemmän työnäytöksiä

”Tänä vuonna kannustamme yrityksiä pitämään entistä enemmän työnäytöksiä osastoilla. Tarjoamme erilaisiin demoihin materiaalia nyt ensimmäistä kertaa yritysten käyttöön. Uskomme tämän helpottavan työnäytösten järjestämistä. Messualueella juontajana toimii tänä vuonna Helena Riihitupa, joka nostaa erilaisia uutuuksia ja kiinnostavia tuotteita tekemissään haastatteluissa”, kertoo myyntipäällikkö Risto Wuolle Helsingin Messukeskuksesta. ”Tällä hetkellä Maxpo-messuille on ilmoittautunut jo lähes 150 yritystä ja määrä kasvaa kovaa vauhtia.”

Kävijöistä 95 % oli tyytyväisiä tapahtumaan vuonna 2023

Maxpo-messut järjestetään perinteisesti joka toinen vuosi, mutta korona-aika sekoitti järjestämisvuosia, ja vuosina 2023 ja 2022 järjestettiin peräkkäisinä vuosina Maxpo-messut, jotta päästiin oikeaan rytmiin järjestämään Maxpo-messut aina parittomina vuosina elokuussa. Vuoden 2023 kävijäkysely osoittaa, että ala tarvitsee tapahtuman, jossa yritykset voivat kattavasti esitellä isoja koneita ja näyttää miten ne toimivat. Alan ammattilaiset haluavat nähdä koneet ja päivittää tietonsa alan uutuuksista ja kehityksestä.

Maxpo 23 -messujen näytteilleasettajakyselyyn vastanneista yrityksistä 60 % on osallistunut Maxpo-messuihin ainakin kolme kertaa, 25 % oli ensikertalaisia. Tärkeimpinä syinä osallistumiseen olivat uusien asiakkaiden tapaaminen, tuotteiden ja yrityksen tunnettuuden lisääminen sekä nykyisten asiakkaiden tapaaminen sekä myyntikontaktien kerääminen. Näytteilleasettajista 86 % oli tyytyväisiä tapahtumaan ja Maxpo-messuja pidettiin yrityksen liiketoiminnalle erittäin tärkeänä.

Maxpo – se on kone

Suomen suurin maarakennus- ja ympäristönhoitokoneiden erikoisnäyttely Maxpo järjestetään torstaista lauantaihin 28. – 30.8.2025 Hyvinkään lentokentällä. Maxpossa esitellään maarakennus-, ympäristönhoito-, tie- ja talonrakennuskoneita sekä teollisuuden materiaalinkäsittelykoneita kaikissa kokoluokissa. Maxpo-messut järjestää Helsingin Messukeskus Rakennuskonealan Näyttely-yhdistys ry:n toimeksiannosta. Tapahtuma on avoinna torstaina ja perjantaina klo 9–17 ja lauantaina klo 9–16.

Maxpo-messujen päänäyttelymediana toimii Konepörssi.

Lue seuraavaksi