Uutiset
Suomen Rakennuskone Oy vuokraa hybridiäkin
Suomen Rakennuskone Oy on tänä vuonna saanut hyvään vauhtiin maarakennuskoneiden vuokraustoimintansa. Vuokraus on Suomessakin saanut enemmän suosiota viime vuosina. Vuokraamalla saadaan kone käyttöön vain ja ainoastaan silloin kun tarve on. Pääomaa sitovan, oman kaluston seisottaminen pihamaalla hiljaisempina aikoina jää kokonaan pois. Nykyään vuokralle otetaan myös yhä järeämpää kalustoa. Myös hybridi on tullut vuokrakoneeksi.
Suomen Rakennuskoneen vuokrauspuolta (SR-O Rent) vetää Visa Mönkkönen. Hänen mukaansa tarjolla oleva kalusto on ollut koko vuoden hyvin kierrossa. Haastatteluhetkellä vuokrakonerivistöstä vain yksi kone oli pihamaalla vapaana odottamassa työmaalle pääsyä.
”Kun laadimme vuokrakonestrategiaamme, niin päädyimme kaivukoneissa kokoluokkiin yli 14 tonnia, sekä pyöräkuormaajissa 5,5 tonnista ylöspäin.”, kertoo Visa Mönkkönen. Isoilla koneilla vuokrausajat ovat poikkeuksetta pidempiä kuin pienillä.
”Lyhytperäinen 14 tonninen PC138US-10 on meillä vuokrakonemalliston pienin ja siitä ylöspäin mennään aina 48 tonniin saakka eli PC490-10 on yläpään tarjonnassa. Eri työmailla vaatimukset niin koneen kokoluokan kuin rakenteen ja lisälaitteidenkin osalta muuttuu. Johonkin lyhytperäinen käy normaaliperäistä paremmin jne. Myös varustelun osalta voivat tarpeet vaihdella. Meillä on tarjolla kauhanpyörittäjä sekä erilaisia kauhoja asiakkaan toiveiden mukaan. Asiakas voi vuokrata juuri oikean kokoisen ja oikeilla varusteilla olevan koneen työmaalleen”, jatkaa Mönkkönen.
Vuokrakone on helppo laskea urakkaan sisään, sillä kaikki kulut ovat tiedossa. Suomen Rakennuskone hoitaa vuokraamansa koneen huollot ja korjaukset ajallaan, joten kone on aina parhaassa iskussa. Ja jos käy niin, että joudutaan suurempaan remonttiin, varakone tuodaan tilalle.
Suomen Rakennuskoneen vuokra-arsenaalista löytyy myös yksi erikoisuus. Nimittäin toisen sukupolven hybrikaivukone Komatsu HB215LC (21 t). Konepörssin koeajossa tämä vuonna 2008 Japanissa ensiesitelty kaivukone kävi vuoden 2012 loppukesästä. Päällimmäisenä asiana koeajossa oli, että polttoainetta säästyi noin 30 prosenttia normimalliin PC210-8 verrattuna.
”Komatsun hybridi soveltuu erittäin hyvin vuokrakoneeksi, sillä voima, nopeus ja ulottuvuudet kestävät vertailun kokoluokkaa suurempiinkin koneisiin. Polttoaineen kulutus tällä neljäsylinterisellä moottorilla on kuitenkin huomattavasti pienempi. Asiakkaalle hyöty näkyy suoraan harvempina tankkauskertoina eli säästyneinä polttoainekuluina”, lisää konemyyjä Jukka Rissanen.
Toisen sukupolven hybridissä vastapainoa on hieman lisätty, moottori on päivitetty Stage IIIB -luokkaan ja kauhanpyörittäjää varten tehtaalta saa nyt vipuihin propo-ohjauksen. Myös hydrauliikka ja moottoria ohjaava ”boksi” on päivitetty.
Kaikkia Komatsun vuokrakoneita seurataan paitsi vuokrauksen hallintaa helpottavalla erillisellä seurantajärjestelmällä myös Komatsun omalla Komtraxilla.
”Kun Komtrax kertoo suoraan polttoaineen kulutuksenkin, on asiakkaalle helppo osoittaa, kuinka paljon sitä polttoainetta säästyy. Järjestelmien kautta saamme myös tiedon siitä, milloin koneiden huolto lähestyy”, lopettaa Mönkkönen.
Vuokrakoneiden pitoaika vaihtelee, mutta Suomen Rakennuskoneen periaatteena on pitää kalusto tuoreena ja iskukykyisenä. Koneiden pitoaika vuokrarivistössä on muutama vuosi, johon vaikuttaa paljon koneen käyttötunnit ja kunto. Järeät koneet tosin voidaan vuokrata kaksivuorotyöhönkin, jolloin vuodessa tunteja voi kertyä parisenkin tuhatta tai enemmän. Silloin koneen poisto vuokrarivistöstä nopeutuu.
Hybridin periaate on seuraavanlainen: Sähkömoottori / -generaattori ylävaunun käännössä muuttaa hidastusvoiman sähköenergiaksi. Syntynyt energia varastoidaan kondensaattoriin. Akkuihin verrattuna kondensaattorin etu on ylivertaisessa reagointinopeudessa, jota tarvitaan kuormituksen äkkinäisissä muutoksissa.
Kondensaattori kykenee luovuttamaan energian välittömästi eteenpäin; joko hydraulipumppua pyörittämään tai takaisin käännön moottorille.
Kääntömoottorin ja hydraulipumpun sähkömoottori/generaattorin kahden suuntainen käyttöjännite on 550 volttia (AC). Tämä jännite muutetaan taajuusmuuntajan kautta 300 voltin DC-kondensaattorille varastoitavaksi.
Moottorin ja hydraulipumpun välissä on vauhtipyörään integroitu moottori/generaattori, joka lataa kondensaattorin silloin, kun kääntöä ei käytetä. Se hyödyntää myös käännöltä tulevaa sähköenergiaa antamalla lisäenergiaa hydraulipumpun pyörittämiseen.
Kaiwur Oy:n kuljettaja Olli Siiriä syöttää seulaa Vantaalla, Kekkilän seulonta-asemalla. Komtrax-raportit osoittavat, että seulan syötön aikana polttoaineen kulutus on ollut vähän yli 10 litraa tunnissa, kerrotaan Suomen Rakennuskoneelta.
Lue myös: Kaiwur Oy vuokrasi hybridin.