Uutiset
Suomen Caterpillar- ja SITECH-liiketoiminnot sveitsiläiselle Avesco AG:lle
Wihuri Oy Tekninen Kauppa ja Avesco AG ovat tänään allekirjoittamallaan sopimuksella sopineet Suomen Caterpillar- ja SITECH-liiketoimintojen myymisestä. Liiketoiminnat siirtyvät Avesco AG:n Suomeen perustettavalle tytäryhtiölle 1.1.2020.
Wihuri Oy Teknisen Kaupan Caterpillar- ja SITECH-liiketoimintojen työntekijät siirtyvät uuden työnantajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Liiketoiminnat jatkuvat samoissa tiloissa kuin tähänkin saakka. Avesco AG on sveitsiläinen perheomisteinen yhtiö, joka toimii Caterpillar-edustajana Sveitsissä ja Baltian maissa. Avescon Suomessa aloittava tytäryhtiö tulee keskittymään Caterpillar- ja SITECH-tuotemerkkien edustukseen.
Wihuri Oy Teknisen Kaupan strategiassa korostuu jatkossakin premium-tason tuotteet ja ratkaisut, tehokas ja kattava jälkimarkkinointi sekä vahva kasvu niin uusien edustusten kuin omienkin tuotemerkkien myötä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Uusista merkittävistä edustuksista tullaan tiedottamaan jo kuluvan viikon aikana.
Wihuri Oy Tekninen Kauppa tulee jatkossakin olemaan yksi merkittävimmistä toimijoista teknisen kaupan toimialalla.