Uutiset

Työkoneet

Sinivalkoisia Manitou-kurottajia

Vuonna 1989 toimintansa aloittaneen ja nosturialan jättiläiseksi kasvaneen Nostopalvelu J. Helaakoski Oy:n sinivalkoiset nosturit tunnetaan etenkin pääkaupunkiseudulla varsin hyvin. Toimintaa on toki myös muualla Suomessa sekä Baltiassa.

Kalustossa on tällä hetkellä yhteensä yli 50 ajoneuvo – ja ristikkopuominosturia eri kokoluokissa ja kuljettajia yrityksen leivissä yhtä paljon. Kurottajien kysyntä on hiljaisten vuosien jälkeen jälleen lähtenyt jälleen lievään nousuun ja nyt kalustoa uusittiin kolmella uudella ympäripyörivällä, 25 metrin Manitou MRT 2540 Privilege+ -kurottajalla, joilla päästään laajan lisävarustemalliston avulla yli 30 metriin. Malliston suurin MRT 3255 ulottuu 32 metriin.

Nosturikaluston päämerkki on 90 prosenttisesti Liebherr. Sininen väri on jo vanha juttu. Aikanaan yritykselle hankittiin siniseksi maalattu, Kruppin käytetty nosturi ja väri miellytti Juhan silmää niin, että koko nostokalusto saa aina tuon tutun värityksen.

Nyt Helaakoski operoi varsin tuoreella nosturikalustolla. Uusi kalusto takaa turvalliset nostot ja aikatauluissa pysymisen. Nopea ja ammattitaitoinen asiakaspalvelu on yrityksen käyntikortti.

Ympäripyöriviä kurottajia Helaakoskella on nyt reilu 10 kappaletta. Uusimmat Manitou-kurottajat luovutettiin maaliskuun alussa MN-Lifttek Oy:n pihamaalla. Rakentaminen on hiljalleen elpymässä ja kurottajien kysynnänkin uskotaan kasvavan taas uudestaan.

”Olemme viime vuosina investoineet useita miljoonia euroja nostureihin ja nyt tuli kurottajien vuoro. Tosin kurottajavuokraus on tosi kilpailtua täällä pääkaupunkiseudulla. Tarjontaa on paljon ja hinnat ovat neuvoteltu tosi alhaiselle tasolle. Maakunnasta on nyt tunkua tänne pääkaupunkiseudulle ja se on osaltaan aiheuttanut hintojen polkemisen. Sanoisin, että hintataso on 20-30 prosenttia liian alhaisella tasolla siitä aiheutuviin kuluihin suhteutettuna”, jatkaa Juha Helaakoski (kuva).

”Hinnat on helppo polkaista alas, mutta todella vaikeaa saada oikealle tasolle”, täydentää Nostopalvelu J. Helaakosken nostoinsinööri Tomi Sulonen. Pienemmät kurottajat vuokrataan usein ilman kuljettajaa. Suuremmat 25-metriset ja siitä yli aina kuljettajan kanssa.

Helaakosken miehet pitävätkin ympäripyörivää kurottajaa varsin vaativana koneena kuljettajalle. Usein kurottajakuskit siirtyvätkin mobiilinostureihin jonkin ajan kuluttua. Kurottaja on hyvä ponnahduslauta isompaan kalustoon.

”Kurottajat vuokrataan yleensä kevyen tavaran siirtoon ja elementtien vinssaukseen. Henkilönostokorihommia niillä tehdään myös paljon. Näissä uusissa on nyt 365 kilon henkilökori, joka voidaan levittää 4,4 metriin maksimissaan”, jatkaa Sulonen.

Kuva: Helaakosken miehet Juha Helaakoski (kesk.) ja Tomi Sulonen (vas.) kävivät Seppo Turusen (MN-Lifttek Oy) kanssa katsastamassa uudet kurottajat ja lisälaitteet.

”Uusissa malleissa on myös järjestelmä, joka tunnistaa kytketyn lisälaitteen ja asettaa nostorajat ym. sen mukaan. Se toimii uusilla työlaitteilla automaattisesti ja vanhatkin saadaan ajettua manuaalisesti systeemiin sisään. Otamme vakiovarusteiksi nykyään myös näihin automaattisen tasausjärjetelmän. Kone vakauttaa itsensä vaakatasoon yhdellä napin painalluksella”, tietää MN-Lifttekin myyntijohtaja Seppo Turunen.

Uudet Manitou MRT 2540 Privilege+ -mallit on varustettu Mersun nelisylinterisellä moottorilla ja pakokaasujen jälkikäsittely on päivitetty Stage IV -aikaan EGR/SCR –tekniikoilla (lue KP 10/2015). Järjestelmä tunnistaa automaattisesti työlaitteen ja säätää nostorajat. Nostopalvelu J. Helaakoski Oy:n kurottajien mukana toimitettiin muun muassa 4,4 metrin levitettävät, 365 kilon henkilönostokorit sekä 1500 kilon vinssijibit.

”Kuten Juha totesi, kaksi viime vuotta kysyntä on ollut suurinta pienemmissä kiinteärunkoisissa kurottajissa ja pyöriviä on ostettu vähemmän. Nyt on havaittavissa selvää piristymistä. Tätä Nostopalvelu J. Helaakoski Oy:lle menevää uutta mallia on myyty yhteensä jo kymmenkunta”, jatkaa Turunen.

”Vielä viisi-kahdeksan vuotta sitten kysyttiin eniten 70 tonnin ajoneuvonostureita 50 metrin hydraulisella puomilla. Nyt vaatimukset ovat nousseet siten, että 95 tonninen ajoneuvonosturi 58 metrin hydraulisella puomilla on varsin kysytty. Nykyaikaa on myös se, että pitkäpuomiset nosturit kuljettavat vastapainot mukanaan. Soveltuu keikkakoneeksi”, jatkaa Helaakoski.

”Totta on. Painovoima pitäisi pystyä kumoamaan. Nykyvaatimuksiin vastaisi parhaimmillan kaksiakselinen nosturi, joka nostaa 100 metriin. Fysiikka tulee siis vastaan, sillä vaatimukset kasvavat koko ajan. Työmaalla ei enää pääse ajamaan rakennuksen ympäri. Nyt kerrostalotyömaalla on yleensä kaksi merkittyä nostopaikkaa, joista käsin pitää suorittaa koko työmaan nostot”, lisää Sulonen.

”Myös hektisyys on miesten mukaan kasvanut. Nostureita tilataan nykyisin kun takseja. Kalustoa pitää olla irroitettavissa töihin pienellä varoitusjalla.

”Vielä vajaat 10 vuotta sitten asiakas saattoi tilata varmuuden vuoksi nosturin työmaalle koko urakan ajaksi. Nykyään sellainen on harvinaisempaa, sillä rakennusprojektien suunnittelussa ja toteutuksessa panostetaan kustannustehokkuuteen. Nostureiden ja kuljettajien tulee koko ajan olla valmiudessa siirtymään seuraavalle työmaalle”, tiivistävät J. Helaakosken miehet nykyajan tehokkuusajattelua.

Tutustu Helaakosken toimintaan yrityksen nettisivuilla.

Lue seuraavaksi