Uutiset
Seppo Turunen MN-Lifttek Oy:n toimitusjohtajaksi
Huhtikuussa tänä vuonna uutisoitiin Manitou Groupin hankkineen osake-enemmistön suomalaisesta maahantuojastaan MN-Lifttek Oy:stä (myöhemmin Lifttek). Manitou on maahantuojiensa pääomistaja joissain muissakin maissa. Suomi on ainoa Pohjoismaa tässä ketjussa.
Pitkän työuran Manitoun kanssa tehnyt Seppo Turunen on nimitetty nyt Lifttekin toimitusjohtajaksi. Aiemmin myyntijohtajana toiminut Turunen seuraa virassa Lifttekin vuonna 1995 perustanutta Mika Närheä.
Turunen perehtyi ranskalaiskurottajiin jo Manitoun maahantuojana aiemmin toimineen Konekeskon palveluksessa vuosina 2001–2012.
Lifttekin Manitou-maahantuonti alkoi vuonna 2012. Manitou nousi nopeasti ykkösmerkkien joukkoon. Tänään Lifttek edustaa koko ranskalaismerkin laajaa nostinsortimenttia, myös maataloussektorille suunnattua kurottajaperhettä.
Lifttekillä on kolme toimipistettä eli kaksi Vantaalla ja yksi Tampereella. Liikevaihto vuonna 2021 oli 7,5 miljoonaa euroa ja henkilökunnan pääluku on noin 25. Pääasiallisina asiakkaina ovat konevuokraamot, rakennusliikkeet, urakoitsijat sekä maatalousyrittäjät.