Uutiset
SaMoTer siirtyy vuoteen 2023
Perinteinen Italian Veronassa järjestettävä SaMoTer on saanut uuden ajankohdan. Alunperin vuoden 2020 keväällä pidettäväksi aiottu tapahtuma siirtyi koronaviruspandemian takia ensin tämän vuoden maaliskuuhun ja nyt siis pari vuotta eteenpäin, maaliskuuhun 2023.
Messujärjestäjä Veronafiere S.p.A on neuvotellut näytteilleasettajien sekä Italian konevalmistajien yhdistyksen Unacean kanssa tilanteesta ja päätynyt edellä mainittuun ratkaisuun. Jo lunastetut liput hyvitetään ostajille.
Syksylle eli päivämäärille 30.9.-2.11.2021 on kuitenkin luvassa edellä mainittujen järjestäjien toimesta alan tapahtuma louhokselle. Sen kerrotaan olevan yhtä kuin ”oikeat koneet oikeissa töissä”. Louhosjuttu sijoittuu samoille päivämäärille kuin luonnonkiven hyödyntämiseen ja sen tuotantoketjuihin keskittyvä Marmomac-tapahtuma. Tästä tiedotetaan myöhemmin lisää.
Lue myös: Intermat siirtyy kolme vuotta eteenpäin.