Uutiset

Työkoneet

SaMoTer siirretty, ConExpo ajallaan

Koronavirus jyllää maailmalla ja sen negatiiviset vaikutukset leviävät yhteiskunnan eri aloille. Nyt italialainen SaMoTer-messuja järjestävä Veronafiere ilmoittaa siirtävänsä 21.-25.3. päivämäärille alunperin tarkoitetun tapahtuman toukokuulle. Uudet päivämäärät ovat 16.-20.5.2020

Maalaisjärjellä ajateltuna on aika vaikea uskoa, että kahdessa kuukaudessa tapahtuisi kovinkaan suurta muutosta. Pohjois-Italia on nyt koronavirukselle pahiten altistunut alue Euroopassa ja siksi Veronaan sijoittuva näyttelykin on katsottu parhaaksi siirtää eteenpäin. Nähtäväksi jää peruuntuuko koko tapahtuma?

ConExpo avaa ovensa kahden viikon kuluttua.

Toinen maaliskuussa (10.-14.3.) pidettävä näyttely on Las Vegasin ConExpo-Con/Agg. Näyttelyä järjestävä taho tiedottaa, että tapahtuma viedään läpi suunnitellussa aikataulussa.

”Näyttely on kahden viikon kuluttua ja ymmärrämme, että ihmiset ovat huolissaan COVID-19 -viruksen takia”, toteaa näyttelyn johtaja Dana Wuesthoff.

”Pyrimme olemaan mahdollisimman avoimia ja läpinäkyviä asian suhteen ja tiedotamme kaikista toimenpiteistä, mitä teemme.”

Wuesthoffin mukaan kaikkien messualueella olevien ja vierailevien terveys ja turvallisuus on ykkösprioriteetti. Kaikkia viranomaisten ohjeistuksia tullaan noudattamaan tarkasti. Esimerkiksi käsien pesu-/desifiointimahdollisuuksia sijoitetaan runsaasti joka puolelle näyttelyaluetta. Siivoustoimenpiteitä tehostetaan kaikkialla messualueella.

ConExpon näytteilleasettajat eivät juurikaan ole peruneet osallistumisiaan, joten nähtävää alueella riittää. Näyttelyä on jo rakennettu useiden viikkojen ajan ja alueella on jo paljon koneita ja laitteita. Luonnollisesti muutama kiinalainen näytteilleasettaja puuttuu heille asetettujen matkustusrajoitusten vuoksi. Ja virus vaikuttanee myös kiinlaisten näyttelyvieraiden määrään laskevasti.

Messujärjestäjät kertovat, että ainakin kaksi Wuhanin alueelta tulevaa näytteilleasettajaa on perunut tulonsa. Kiinalaisten osuus kaikista näytteilleasettajista olisi tosin täysimittaisenakin toteutuessaan vain alle kaksi prosenttia. Vapautuvat tilat tarjotaan jonossa olleille yrityksille.

Kuinka moni matkansa varannut sitten jää koronavirusta pelätessään saapumatta Las Vegasiin, se tiedetään parin viikon kuluttua.

Tästä ConExpon koronavirukseen keskittyvälle sivulle.



Lue seuraavaksi