Uutiset
Samoter 2017 toipui lähes entiselleen
Samoter Italian Veronassa oli takavuosina varsin merkittävä eurooppalainen näyttely, joka sijoittuu aina Intermatin ja Bauman välivuoteen. Kolme vuotta sitten koko tapahtuma näytti näivettyvän samaa vauhtia Italian konemarkkinoiden kanssa, mutta nyt se palasikin ehomapana takaisin.
Samoterin kanssa samaan aikaan pidettiin ensi kertaa myös kaksi muuta rinnakkaistapahtumaa eli Transpotec Logitec sekä Asphaltica. Tämä osaltaan nosti näyttelyn statusta. Käytössä oli 10 hallia ja kuusi erillistä ulkoaluettua. Tänä vuonna näissä kolmessa tapahtumassa näytteilleasettajia oli yhteensä 780 kappaletta 25 eri maasta. Järjestäjät ilmoittavat kävijämääräksi 84 000. Nämä tulivat 86 eri maasta.
Yanmar Construction Equipment Europe (Yanmar CEE) toi Samoterissa näytille myös uutta. Muun muassa pyöräalustaisen kaivukoneen B110W sekä tela-alustaiset uutuusmallit SV85-2PB, SV120-2PB ja ViO27-6. ”Pystymme näiden täydennyksien avulla kattamaan yhä paremmin koko kompaktikoneiden sektorin. Kaikessa tuotekehityksessämme pyrimme aina tekemään yhä tehokkaampia ja taloudellisempia koneita” kertoi markkinointipäällikkö Andreas Hactergal.