Uutiset

Työkoneet

Rototilt huomattiin Bauma-messuilla

Rototilt teki suuren vaikutuksen maailmanlaajuisilla ja jättiläismäisillä Bauma-messuilla Saksassa. Yrityksen osasto kävi toisinaan ahtaaksi, kun asiakkaat pääsivät ensimmäistä kertaa tutustumaan uuteen Rototilt Control -tuotekonseptiin.

”Rototilt on luonut jotain aivan uutta, joka muuttaa päivittäistä työtämme kuljettajina”, sanoo kaivukoneen kuljettaja Eoin O’Connor Irlannista. 

Jo syyskuussa Rototilt kertoi uudesta Rototilt Control -tuotekonseptistaan, johon kuuluvat uusi ohjausjärjestelmä, uudet kallistuvat kauhanpyörittäjät, itse suunnitellut, uudet ohjainkahvat ja sovellus. Kiinnostus oli huipussaan, kun uutuudet esiteltiin ensimmäistä kertaa Baumassa.


”Kiinnostus on ollut suurta. Olemme kollegoitteni kanssa seisoneet täällä aamusta iltaan ja vastanneet moniin kysymyksiin uudesta näytöllä varustetusta ohjausjärjestelmästämme, mutta ehkä eniten kysymyksiin uusista RC-ohjainkahvoista. Lisäksi huippulaatua edustavien kallistuvien kauhanpyörittäjiemme kysyntä on valtavaa”, sanoo Rototilt-ohjausjärjestelmien tuotepäällikkö Caroline Jonsson.

Irlantilainen Eoin O’Connor on kaivukoneen kuljettaja ja Rototiltin Excavator Hero 2021 -kilpailun voittaja. Hän nautti suuresti palkinnoksi saamastaan vierailusta Baumassa. Eoin sai myös luonnollisesti koeajaa uusimpia uutuuksia Rototiltin osastolla.

”Rototiltin uudet ohjainkahvat muuttavat kaiken. Voin säätää ne itselleni sopiviksi. Näin viihdyn ohjaamossa pitkään. Itse kallistuvan kauhanpyörittäjän toiminta on uudella tasolla ja nyt huomattavasti sujuvampaa”, sanoo Eoin.

Eoin O’Connor


Rototiltiltä kuvataan Bauma-viikkoa yhdellä sanalla: Menestys.

”Olen osallistunut monille messuille, mutta näin innostunut uusien tuotteiden vastaanotto oli jotain aivan uutta”, sanoo Caroline Jonsson lopuksi.



Lue seuraavaksi