Uutiset

Työkoneet

Roclan Solid-lavansiirtäjän muotoilu palkittiin

Roclan tuotekehitys on kiinnittänyt uusien Solid-lavansiirtäjien suunnittelussa erityishuomiota koneiden kestävyyteen ja ympäristöystävällisyyteen. Harkitun muotoilun ja edistyksellisen suunnittelun ansiosta trukeissa on erittäin vankka, äärioloissa testattu ja hyvin suojattu rakenne, aiempaa vähemmän kuluvia osia, alhainen energiankulutus ja kierrätettävät osat. Trukkien uudet ominaisuudet pidentävät käyttöikää, vähentävät huoltotarvetta ja alentavat käyttökustannuksia. Solid-trukit on tehty kestämään ja helpottamaan jatkuvaa lavansiirtoa kaupoissa, varastoissa ja lastausalueilla.

”On hienoa saada tunnustusta raadilta, joka koostuu muotoilualan ja kulkuvälineteollisuuden asiantuntijoista ympäri maailmaa. Koko yrityksen henkilöstölle on tärkeää, että tekemämme pitkäjänteinen työ huomioidaan. Palkinto kuuluukin Roclan suomalaisille, osaaville työntekijöille aina tuotekehityksestä tuotantoon, joita ilman ei näin loppuunsa hiottuja, käytettävyydeltään erinomaisia tuotteita syntyisi”, toteaa Roclan muotoilupäällikkö Kero Uusitalo.

Rocla on kehittynyt teollisen muotoilun edelläkävijäksi, sillä aiempina vuosina Roclan muotoilutiimi on saanut kaksi red dot -palkintoa ja lukuisia Fennia Prize -palkintoja sekä muita kansainvälisiä muotoilupalkintoja. Vuonna 2009 Roclan omistaja Mitsubishi Heavy Industries vahvisti Roclan tuotekehitysroolia nimeämällä Roclan globaaliksi varastotrukkien tuotekehityskeskukseksi konsernissaan, ainoana Japanin ulkopuolisena yksikkönä.

Lue seuraavaksi