Uutiset

Työkoneet

Renta ostaa YIT Kalusto Oy:n

Renta Group Oy on sopinut YIT Oyj:n kanssa YIT Kalusto Oy:n koko osakekannan ostamisesta. YIT Kalusto Oy on YIT:n tytäryhtiö, joka tuottaa sisäisiä kalustopalveluja. Sopimukseen sisältyy myös pitkäaikainen yhteistyösopimus konevuokrauspalveluiden toimittamisesta YIT:lle.

Ennen Kalusto Oy:n osakekaupan toteuttamista YIT:n infraliiketoimintaan liittyvä erikoiskalusto ja sen parissa työskentelevä henkilöstö siirtyvät konsernin sisäisellä liiketoimintakaupalla YIT Infra Oy:lle. Osakekaupan yhteydessä YIT Kalusto Oy:n 67 työntekijää siirtyy Rentan palvelukseen.

Velaton kauppahinta on yhteensä 37 miljoonaa euroa, ja se maksetaan kaupan toteutuessa. Osakekauppa on ehdollinen Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnälle, ja sen arvioidaan toteutuvan 30.6.2024 mennessä.

”YIT:n kalustoyhtiön osto ja pitkäaikainen yhteistyösopimus YIT:n kanssa vahvistaa Rentan Suomen liiketoimintaa merkittävästi. Rentalla ja YIT:llä on useamman vuoden ajan ollut menestyksekäs yhteistyö ja kaupan myötä kumppanuus laajenee entisestään kattamaan koko Suomen. YIT on Rentalle erinomainen kumppani, jonka kanssa jatkaa laadukkaiden ja vastuullisten palveluiden kehittämistä digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen. YIT:n kalustoyhtiö on tunnettu laadukkaista palveluista ja toivotamme lämpimästi tervetulleeksi YIT:ltä Rentalle siirtyvät ammattilaiset”, sanoi toimitusjohtaja Kari Aulasmaa, Renta Group Oy.

”Kalustopalveluidemme myynnin ja yhteistyösopimuksen myötä voimme YIT:llä keskittyä entistä vahvemmin ydinliiketoimintaamme ja varmistaa, että käytössämme on kattava valikoima kalustoa sekä uusimmat digitaaliset palvelut. Renta Group on ollut jo usean vuoden ajan YIT:n ensisijainen kalustotoimittaja Suomessa muun kuin Etelä-Suomen osalta”, sanoi talousjohtaja Tuomas Mäkipeska, YIT Oyj.

Kaupan myötä kumppanuus Rentan kanssa syvenee entisestään. Kumppanuuden tavoitteena on tehostaa kaluston käyttöä, optimoida resursseja ja edistää vastuullisuutta vähäpäästöisen kaluston myötä. Kalustopalveluiden parissa työskentelevällä tiimillämme on jatkossa entistä paremmat mahdollisuudet kehittää osaamistaan osana isompaa asiantuntijatiimiä. Kaupan myötä YIT tehostaa pääoman käyttöä.”



Lue seuraavaksi