Uutiset

Työkoneet

RemaTipTop osti Iin Hihnatyön

RemaTipTop, kansainvälinen rengas- ja kumialan tuotteista tunnettu yhtiö, laajentaa palettiaan Suomessa teollisuushihnojen tuote- ja materiaalimyynnistä alan palveluihin. Suomen tytäryhtiö, RemaTipTop Oy osti tänään jo pitkään kumppaninaan toimineen Iin Hihnatyö Oy:n, jonka toimipaikka sijaitsee Oulussa.

“Yrityskauppa on meille Suomessa iso askel oikeaan suuntaan. Näin toteutamme RemaTipTop -yhtiön maailmanlaajuista strategiaa ulottaa liiketoiminta tuotemyynnistä kokonaispalveluun. Nyt tarjoutui hyvä tilaisuus ostaa pitkään kumppaninamme toiminut Iin Hihnatyö ja tartuimme tietenkin tilaisuuteen”, kertoo RemaTipTop Oy:n toimitusjohtaja Ben Wickström.

RemaTipTopin kuljetinhihnaa kaivoskäytössä.

“Tuotamme laajan valikoiman teollisuuden kuljettimissa käytettäviä hihnatuotteita. Kaupan myötä RemaTipTop pystyy nyt tarjoamaan pelkkien hihnojen lisäksi myös niiden asennuksen ja huoltopalvelut samassa paketissa, joten liiketoiminta kasvaa kaupan myötä tällä sektorilla merkittävästi”, Wickström lisää.

Iin Hihnatyön toiminta jatkuu Oulussa kuten aiemminkin. Osaava henkilökunta ja alalle erikoistunut toimiva johto jatkavat yrityksessä entiseen tapaan.

“Iin Hihnatyön myötä saamme ison siivun alan osaamista ja tärkeitä kontakteja. Iin Hihnatyö on toiminut huoltotehtävissä mm. pohjoisen suurilla kaivoksilla”, Wickström kertoo.

RemaTipTop on vuonna 1923 perustettu saksalaisyhtiö, joka toimii nykyään 170 maassa. Yhtiön liikevaihto oli 800 miljoonaa euroa vuonna 2015, henkilöstä sillä on noin 5 500.

Yhtiön tuotteista kuluttajatasolla tutuin ryhmä on rengaskorjaustuotteet. Niistä yhtiön logo on tuttu vähintään kaikille polkupyöräilijöille. Yhtiö toimii kuitenkin yritysmarkkinoilla, jossa sen tuotteita ovat laajan rengaskorjaustuotevalikoiman lisäksi rengashuolto- ja korjaamolaitteet, kulutus- ja korroosionsuojapinnoitteet sekä nyt yhtiön strategiassa yhä tärkeämmäksi kehityskohteeksi nostettu teollisuuden kuljetinhihnatuotanto ja alaan liittyvät palvelut. 

RemaTipTop on kuluttajille tutuin rengaskorjaustarvikkeistaan.

Hihnamateriaaleja Rema TipTop tuottaa omilla tehtaillaan, joita se on hankkinut omistukseensa ympäri maailman, viimeisimpänä COBRA Group / DEPREUX’n syyskuussa. COBRA tuottaa hihnoja kaivosteollisuudelle sekä ruoka-, maatalous-, pakkaus- ja logistiikkasektoreille. Lisäksi RemaTipTop omistaa kaivoskuljetinhihnoihin erikoistuneen Dunlop Belting Products -tehtaan. Kaikki Rema TipTopin tuottamat hihnat kantavat tuotenimeä Dunlop Belting Products.

Suomessa yhtiö on toiminut vuodesta 1960, jolloin se aloitti nimellä Vulk-Tarvikkeet Oy. Nimi vaihtui vastaamaan kansainvälisten tytäryhtiöiden käytäntöä vuonna 2003 ja se toimii nyt Suomessa nimellä RemaTipTop Oy.

www.rematiptop.fi

Lue seuraavaksi