Uutiset

Työkoneet

Oy Lai-Mu Ab – Taajamakoneille haetaan lisää vientimarkkinoita

Tänä vuonna raumalainen Lai-Mu Oy valmistaa 100 taajamatraktoria ja noin 200 ohjaamoa ja työllistää tällä hetkellä vajaat 40 henkilöä.

Puolet Lai-Mun liikevaihdosta tulee nykyään ohjaamoista ja puolet taajamakonevalmistuksesta. Vuosien varrella ohjaamoja on valmistettu siis mm. traktoreihin, trukkeihin, metsäkoneisiin, kiinteistötraktoreihin, poravaunuihin ym. Nyt suurin osa ohjaamopuolen tuloista tulee Sandvikin kaivoskuormaajien ohjaamovalmistuksesta.

Muisto Laine (keskellä) on nykyään hallituksen puheenjohtaja ja on näin vetäytynyt jo yrityksen jokapäiväisestä vetovastuusta. Sen kantaa reilun vuoden toimitusjohtajana ollut toimitusjohtaja Arto Sunila (vas.). Myyntipäällikkö Esa Suominen vastaa mm. LM Tools-tuotteiden  myynnistä suoraan tehtaalta.

Sandvikin kaivoskuormaajat ovat siis ohjaamovalmistuksen suurin asiakas. Jalostusarvoltaan suuri ohjaamo toimitetaan kokonaisena, toimintavalmiina pakettina. Kovissa maanalaisissa oloissa työskenteleviin kuormaajiin toimitetaan joskus varaosina kokonaisia ohjaamoja.  Tunnelien seiniäkin raapivasta ohjaamosta kuluu joskus seinäkin puhki, vaikka onkin materiaaliltaan erittäin lujaa terästä.

Ohjaamojen runkoja hitsataan robotilla, mikä on lyhentänyt hitsaukseen käytetyn ajan puoleen.

”Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että saamme pienennettyä koneidemme polttoaineenkulutusta pitämällä silti tehokkuuden korkealla tasolla. LM Trac –taajamakoneissa kulutusta alentaa metsäkoneista tuttu säätötilavuuspumppu, jolla ei pumpata turhaan öljyä järjestelmässä ja pystytään pitämään koneen kierrosluku alhaisena työskentelyn aikana saavuttaen silti nopeat työliikkeet”, valistaa toimitusjohtaja Sunila.

Alempi kierrosluku tietää myös alhaisempaa melutasoa, joka on etu taajamaissa yöaikaankin liikkuville koneille.

Alkuvuonna 2012 tehty yrityskauppa toi Arctic Machine Oy:ltä useita työlaitteita valmistusohjelmaan, mm. keräävät Hamsteri-harjalaitteet sekä avoharjat ja hiekottimet.

Myös omat painepesurit ja lehti-imurit liitetään kehitystyön kautta pienin muutoksin LM Tools-brändiin.

”Meille kilpailijoita ovat pienet pyöräkuormaajat, joiden hydrauliikka ei useimmiten ole riittävä esimerkiksi Hamsterille. Kun se vaatii viisi ulosottoa, on pyöräkuormaajissa usein vain kaksi. Taajamatraktori on tehty monipuolisista töistä selviytyväksi sekä eteen että taakse asennettavilla työlaitteilla”, tiivistää Sunila lopuksi.

Lue koko juttu Konepörssistä 11/2012 tai Lehtiluukusta.

Lue seuraavaksi