Uutiset

Työkoneet

Oilquick säästää rahaa – työlaitteen vaihtoaika minimiin

Vuosina 1974-1979 valmistustahti oli jopa 600 Hymas -konetta vuodessa. Erilaisten vaihteiden jälkeen Hymas –kaivureiden valmistus ulkoistettiin alihankkijoille ja 1980 –luvulle siirryttäessä Johnin poika Åke tuli toimitusjohtajaksi ja on sitä edelleen. Samoihin aikoihin lanseerattiin aivan uudentyyppinen tuote eli Grab John –kauha.
Pihdillä varustettu, Suomessakin hyvin tunnettu ”rapujussi” kauha yleistyi nopeasti pylvästöissä ja siitä tuli yrityksen menestystuote kansainvälisestikin.
Idea pikakiinnittimestä, joka kytkee peruskoneeseen paitsi työlaitteen myös vaadittavat hydraulilinjat, syntyi jo 80 –luvun lopussa. Ensimmäinen Oilquick –pikakiinnitinjärjestelmä näki päivänvalon vuonna 1993. Nopeasti kävi selväksi, että purku-urakoitsijat ja purkukoneet ovat ykköskohde Oilquickille. Purkutyömaalla on käytössä useita erilaisia työlaitteita puleveroijista ja iskuvasaroista leikkureihin ja pihteihin. Työlaitteen vaihtoja on päivässä useita ja Oilquickin avulla  syntyy ajan ja samalla myös rahan säästöä. Vaihto työlaitteesta toiseen kun vie vain kymmeniä sekunteja. Kuljettajan ei tarvitse nousta ohjaamosta, vaan vuotosuojatut hydrauliliittimetkin kytkeytyvät automaattisesti, puhtaasti ja ilman öljyn läikkymistä.
”Tutkittu juttu on, että purkutyömaalla tehdään työtä osittain väärälläkin työlaitteella, koska sitä ei syystä tai toisesta viitsitä vaihtaa. Mitä isommaksi koneet ja laitteet menevät, sitä työläämpi niitä on perinteisin menetelmin vaihtaa. Oilquick -pikakiinnitinjärjestelmän avulla voidaan työmaalta usein pudottaa myös koneita pois. Etenkin purkutyömaalla yksi kone/yksi työlaite on vielä usein vallalla”, kertoo Suomen maahantuoja Allu Finland Oy:n  tuotepäällikkö Marko Melto.
”Purkutyömaakäytössä on laskettu, että kaksi kolme työlaitteen vaihtoa päivässä on riittävä peruste Oilquickin hankkimiseen. Laite maksaa itsensä takaisin varsin nopeasti”, jatkaa Melto. Tällä hetkellä järjestelmä on sovitettavissa kaivukoneisiin painovälillä 1-120 tonnia. Myös pyöräkuormaajiin on oma mallistonsa.

Umaconilla tuplat

Kouvolalainen, 30 henkeä työllistävä  Umacon Oy on tehnyt kahden vuoden ajan vuonna 2006 lopetetun Voikkaan paperitehtaan laite- ja betonipurkuja. Vuonna 1988 Tuomo Salosen perustama ja poikiensa Vesa ja Tuomaksen nykyisin luotsaama perheyritys on erikoistunut juuri teollisuuden kone-  ja rakennuspurkuihin. Kalusto on varsin monipuolinen ja nykyaikainen.
”Täällä tehtaalla olemme nyt tehneet reilun kuukauden purkutöitä uudella 25 tonnin Doosan DX 255LC –kaivukoneella. Siihen on kiinnitetty Oilquick 80 –pikakiinnitin ja työlaitteissa on sitten vastaavat kiinnikkeet Oilquickia varten. Käytössä meillä on täällä mm. vasara, materiaalinkäsittelykoura, luiskakauha ja hara magneetilla”, aloittaa Umacon Oy:n asennuspäällikkö Antti Koponen työmaalla. Työvaiheena on rästiin jääneiden töiden loppusiivousta ja kuvaushetkellä Doosan DX255LC  oli erottelemassa betonista rautoja railakkaassa pakkassäässä.
”Teimme Umaconin kanssa kaupat kahdesta samankokoisesta Oilquickista. Tämä asennettiin jo heti uuteen koneeseen, mutta toinen vuoden 2008 mallia olevaan Doosan DX 300 -kaivukoneeseen. Yhteensä seitsemään erilaiseen työlaitteeseen asennettiin silloin myös kiinnike”, täydentää Melto.
”Ja itse asiassa kiinnike on nyt jo yhdeksässä laitteessa”, täydentää Tuomas Salonen paria viikkoa myöhemmin.
”Kokemukset meillä ovat olleet erinomaisen hyvät. Aiemmin työlaitteen vaihto oli kyllä kuskille välillä kynnyskysymys. Vähemmän tuottavalla työkalulla yritettiin nykertää, kun vaihtaa ei viitsinyt. Nyt vaihtoon menee kymmenen sekuntia, kuski pysyy ohjaamossa, kädet pysyvät puhtaina ja öljyn karkaamista ei tule. Puomin päässä on nyt aina se sopivin laite. Suurempi Doosan 300 on Myllykosken paperin purkutyömaalla, missä tulee kymmeniä työlaiteen vaihtoja päivässä. Siellä käytössä on kauha, vasara, pulveroija, purkusakset ym. Laskimme Oilquickin hankintaa suunniteltaessa, että se tulee maksamaan itsensä takaisin vuodessa. Järjestelmä maksoi 15.000 euroa per kone ja jokainen kiinnike kustantaa 5000 lisää”, jatkaa Salonen.
”Oilquickin avulla saadaan yhdellä koneella tehtyä tavallaan puolentoista koneen työt. Kauhalla autoja lastattaessa jää luppoaikaa. Nyt vaikka vain puoleksi tunniksi voidaan vaihtaa purkulaitteet puomin päähän ja käyttää kaikki aika hyödyksi. Aiemmin ehkä tarvittiin yksi kaivukone lastaukseen ja toinen purkutöihin. Oilquickillä työvaiheita saadaan tiivistettyä ja rationalisoitua. Ja kuskin kannattaa pitää liitin puhtaana, sillä muutoin tahriintuu taas kädet”, naurahtaa Salonen lopuksi.
Hänen mukaansa aikaan ennen Oilquickia ei purkutyömaalla ole enää paluuta.

Doosan kaikilla mausteilla

Purkutöissä kaivukone  saa yleensä monipuoliset varusteet.
”Tässä Umaconin uudessa Doosan DX255LC –kaivukoneessa on propo-ohjaus ja siihen on meillä rakennettu pyöritys- ja puristushydrauliikat. KMS Palvelu Oy Somerolta rakensi ohjaamon suojat sekä kylkiraudat. Koneessa on myös keskusvoitelujärjestelmä, Dynasetin generaattori sekä tietenkin Webasto”, luettelee Dae-Tek Oy:n piiripäällikkö Vesa Hietala.
”Ohjaamon suojaus on tehty siten, että se ei mistään kohtaa nojaa ohjaamoon. Se on tuettu alapalkkeihin ja sillä saadaan suojattua sekä ohjaamo että kuljettaja mahdollisilta ulkopuolisilta iskuilta.”
Dynaset HMG (6 kW) hydraulista magneettigeneraattoria käytetään työmaalla pääasiallisesti magneetin magnetoimiseen.  Lisälaitteena hydraulinen magneettigeneraattori on nollapäästöinen ja sähkö on saatavilla aina peruskoneen moottorin käydessä. Magneettigeneraattoriin liitetyn AC –varustuksen avulla saadaan sähköä myös työmaan sähkötyövälineille ja –laitteille.

Vientiin pääosa

Oilquick on tänään jo maailmanlaajuinen tuote. Monet konevalmistajat, esimerkiksi Liebherr myyvät sitä tehtaalla asennettuna ns. OEM –tuotteena. Keski-Eurooppa ja etenkin Saksa ja Alppimaat ovat ruotsalaiskeksinnön kasvavia alueita.
Pohjoismaista löytyy jo useita purku-urakoitsijoita, joilla on kaikissa peruskoneissa käytössä Oilquick. Eurooppa on myös herännyt ympäristökysymyksiin Pohjois-Amerikkaa paremmin. Amerikassa tehdään edelleen runsaalla konekannalla purkutöitä. Se sitoo pääomaa ja saastuttaa ympäristöä sekä työmaalla että koneita kuljetettaessa työmaalta toiselle.
Oilquick työllistää parisenkymmentä henkilöä ja liikevaihto on noin 7,5 miljoonaa euroa. Jo 80 prosenttia laitteista menee vientiin ja jälleenmyyjiä on 15 ympäri maailman. Näkymät järjestelmän yleistymiselle ovat hyvät ja yrityksessä uskotaan liikevaihdon kolminkertaistuvan viidessä vuodessa. Suomessa Oilquick edustus siis on Allu Finland Oy:llä.

Internet -osoitteet:  www.allu.netwww.umacon.fiwww.oilquick.comwww.daetek.fi

Lue seuraavaksi