Uutiset

Työkoneet

Nyt digitalisoidaan kaapelikelojen hallinta

Suomalaiseen Neo Industrial -konserniin kuuluva Reka Kaapeli Oy ottaa käyttöönsä kaapelikelojen hallintajärjestelmän ja avaa sen kaikille alan toimijoille. Yhtiö on suurin suomalaisomisteinen kaapelivalmistaja Suomessa. Cabler-nimisen järjestelmän luvataan tuovan jatkossa ympäristöhyötyjä ja merkittäviä kustannussäästöjä sähköalalle.

”Avoimesta Cabler-järjestelmästä ja sen tarjoamasta kaapelikelojen paikannustiedosta hyötyy koko toimiala. Kelojen reaaliaikaisen paikannuksen avulla kuljetukset on mahdollista optimoida tehokkaaksi, mikä säästää aikaa ja energiaa”, kertoo Reka Kaapelin ympäristö- ja laatujohtaja Jari Haapala.  

Reka Kaapeli valmistaa ja myy sähkö-, ohjaus- ja instrumentointikaapeleita erilaisiin rakennuskohteisiin Pohjois-Euroopassa. Suurin osa kaapeleista toimitetaan asiakkaille puukeloilla. Arvioiden mukaan pelkästään Suomessa liikkuu vuosittain yli 100 000 kaapelikelaa. Tänä keväänä käyttöön otettavalla Cabler-kelahallintajärjestelmällä Reka Kaapeli haluaa auttaa alan toimijoita logistiikkaan ja projektinhallintaan liittyvissä haasteissa. 

Työmaiden ”kelasirkus” hallintaan 

Reka Kaapelin kolmelta tehtaalta lähtee vuosittain useita kymmeniä tuhansia puukeloja rakennustyömaille. Tienvarsille ja varikoille jääneiden kelojen jäljittäminen on vaikeaa, ja keloja katoaa maastoon. Kadonneet kelat ovat asiakkaille kustannuserä, sillä jokaisesta kaapelikelasta peritään jopa yli 1000 euron panttimaksu. Esimerkiksi tuulivoimapuiston rakentamiseen tarvitaan kymmeniä keloja, jolloin pelkästään panttimaksujen kokonaissumma nousee merkittäväksi. Uusi Cabler-järjestelmä sujuvoittaa Haapalan mukaan kelapalautusprosesseja, tehostaa logistiikkaa ja helpottaa työmaiden projektinhallintaa. 

Käsittelemättömästä puusta valmistetut kaapelikelat kestävät käytössä kolmesta viiteen vuotta. Kelojen tehokkaampi kierrättäminen tuo taloudellista ja ekologista hyötyä. Erityisen tärkeäksi hallittu kelaliikenne nousee suurissa rakennuskohteissa. Järjestelmään voi myös kirjata täsmällisiä kelatietoja ja asennusohjeita, mikä helpottaa asiakkaiden projektin- ja varastonhallintaa. 

Myös kilpailijat kutsutaan yhteistyöhön

Cabler -järjestelmä on toteutettu kuopiolaisen teknologiayhtiö Kihon kehittämälle liiketoiminta-alustalle, joka mahdollistaa reaaliaikaisen tiedonjakamisen mobiilisovelluksen välityksellä. Kehitystyössä haluttiin panostaa helppokäyttöisyyteen ja tiedonjaon saumattomuuteen. Kelahallintajärjestelmästä halutaan rakentaa avoin ekosysteemi. 

”Cabler-järjestelmää on kehitetty ja testattu tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tänä keväänä otetaan käyttöön sovelluksen ensimmäinen versio valittujen yhteistyökumppaneiden kanssa. Sen jälkeen julkaisemme avoimen version järjestelmästä, jonne kutsumme käyttäjiksi muita kaapelitehtaita, kuljetusyhtiöitä, sähköyhtiöitä, verkonrakennusyhtiöitä, kelanpalautuspisteitä. Myös kilpailijat ovat tervetulleita”, sanoo Cablerin projektipäällikkö Joonas Koskinen Reka Kaapelilta.



Lue seuraavaksi