Uutiset

Työkoneet

Murskausta ALLUlla – West Ways Logistics

Porilainen West Ways oy on valjastanut ALLU Transformerit poikkeukselliseen käyttötarkoitukseen. Lähinnä mullan ja muiden materiaalien seulontaan tarkoitettu seulakauha on todettu vuosien saatossa soveltuvan parhaiten yrityksen tekemään ferrosulfaatin murskaukseen. Sitä on syntynyt ja syntyy pigmentin valmistuksen oheistuotteena. Ferrosulfaattia toimitetaan asiakkaille yleensä sitä mukaa, kun sitä syntyy. Aikoinaan läjitettyä Ferrosulfaattia on nyt myös alettu hyödyntää. Se on kuitenkin kivettynyt läjityksen aikana. Sen murskaukseen ALLU Transformer on kustannustehokkain laite.

Porilainen West Ways oy käyttää ALLU Transformereita ferrosulfaatin murskaukseen. Kuukaudessa murskataan 10 000-12 000 tonnia ”ferroa”. Työ tehdään sisätiloissa.

Vuosien saatossa Poriin Kaanaan teollisuuspuiston alueelle on syntynyt lähes vuorellinen tätä kemiallista yhdistettä, ferrosulfaattia. Pigmentin tuotannon oheistuotteena syntyessään se on nuoskamaisen lumen kaltainen. Läjityksen yhteydessä kidevesi poistuu ajan myötä ja materiaali kivettyy. Ferrosulfaattia käytetään niin jäteveden kuin juomaveden puhdistukseen. Ilman ferrosulfaattia ei meillä olisi puhdasta juomavettä. Vedenpuhdistus elää maailmalla hurjaa nousukautta ja ferrosulfaatin tarve on lisääntynyt viime aikoina nopeasti. Siksi West Ways on tehostanut läjitetyn ferrosulfaatin hyödyntämistä alkamalla murskaamaan jo vuosikymmeniä vanhaa ferrosulfaattivuorta. Murskattu ”ferro” toimitetaan asiakkaille kahtena raekokona, 20 ja 50 millimetriä. Sitä toimitetaan kotimaahan sekä vientiin.

Koneille hommia

Ferrosulfaatti kivettyy läjityksessä kuvan kaltaisiksi paakuiksi. Seulakauhalla niistä saadaan helpoiten haluttuja raekokoja, 20 ja 50 millimetriä.

Kivettynyt ferrosulfaatti irrotetaan vuoren kaltaisesta läjästä Liebherr 964 -kaivukoneella, joka sekin kasan vierellä näyttää pieneltä. Sieltä materiaali ajetaan dumpperilla halliin, jossa varsinainen murskaus suoritetaan. Sisätiloihin siksi, että murskauksessa ”ferro” hajoaa osittain lähes pölyksi ja katoaisi näin tuulen mukana ympäristöön.
Tässä kohtaa kuvaan tulee ALLU Transformer. Vuosien saatossa ”ferroa” on murennettu moninaisin konstein, mutta Transformer on osoittautunut toimivimmaksi. West Ways:llä on käytössä kaksi ALLU DH 3–23 -mallia. Toisella tuotetaan 50 millimetrin raekokoa, jolloin prosessia kutsutaan paikallisesti murskaukseksi. Toisella puolestaan saadaan aikaiseksi hienompaa 20 millimetrin raekokoa, tällöin puhutaan seulonnasta. Huomioitavaa on, että molemmat kauhat ovat valmistajan vasaraterillä varustettuja vakiomalleja. Kauhoja pyörittävät Volvon pyöräkuormaajat, L150H (murskaus) ja L110H (seulonta). Lisäksi varikolla on varalla yksi käytettynä ostettu ALLU SM 3-23. Toiset kaksi on hankittu uutena.
West Ways oy:n toimitusjohtaja Jukka Niskanen kiitteleekin ALLU Transformereiden kestävyyttä ja toimivuutta. Kiitos lankeaa pitkälti laitteet myyneelle ALLU Finlandin Ilpo Elloselle, joka edesauttoi oikean tyyppisen laitteen valinnassa.

Hygienia on hoidettava

Käytössä olevat seulakauhat ovat valmistajan vakiokauhoja. Tällä uusimmilla, tänä vuonna hankitulla ja vasaraterillä varustetulla kauhalla tehdään tarvittaessa hienompaa raekokoa. Työmaalla vaihetta kutsutaan seulonnaksi.

Ferrosulfaatin murskauksessa syntyy halutun raekoon ohella myös aina hienoa pölyä, joka syö metallia eli tässä tapauksessa koneita. Sen vuoksi kaikki prosessissa mukana olevat laitteet pestään säännöllisesti vesipesulla ja rasvataan kahdesti viikossa. ALLUt rasvataan neljän käyttötunnin välein. Näin ne pysyvät käyttökuntoisina pitkään. ALLU Transformereiden rakenne on muutoinkin kestävä, se on tullut toiminnassa selväksi. Yhtenä seikkana Niskanen mainitsee ALLUjen sähköttömyyden. Niissä ei ole lainkaan ferrosulfaatin pelkistävälle vaikutukselle alttiita sähköliittimiä. Laakereita niihin vaihdetaan jonkun verran, mutta syy on olosuhteissa, ei laitteissa.

Suurempaa raekokoa (50 mm) tekevän kauhan kita näyttää tältä.

”ALLU Transformer on ehdottomasti järkevin ja kustannustehokkain työväline tähän meidän tekemäämme työhön. Kuukaudessa murskaamme ja seulomme 10 000–12 000 tonnia ferrosulfaattia, kaikki siis ALLUilla”, sanoo Jukka Niskanen. ”Alueella on käytetty ALLU Transformereita tähän hommaan jo lähes vuosituhannen alusta alkaen. Yhteensä täällä on varmasti ”allutettu” jo yli miljoona tonnia ferrosulfaattia.”
Murskaukseen on joskus ehdoteltu kivenmurskaintakin, mutta se on toimintaan liian järeä ja kalliskin. Kallis siksi, että sen kestoikä ferrosulfaatin murskauksessa olisi kovin lyhyt. Ison murskaimen pesu säännöllisesti olisi mahdotonta ja sen sähköosat syöpyisivät nopeasti toimintakelvottomiksi. ALLU Transformerit tekevät homman paljon halvemmalla ja peruskoneena toimivia pyöräkuormaajia voidaan käyttää välillä muihinkin työtehtäviin. Tosin tällä hetkellä ne ovat tiiviisti ”ferron” hienontamisessa.

Konepalveluita teollisuudelle
Vuonna 2007 perustettu West Ways oy tarjoaa teollisuuden konepalveluita Porin alueella, tällä hetkellä pääasiassa Kaanaan teollisuuspuistossa. Toiminnan alussa yritys hoiti Stenan kierrätysromun käsittelyä Porin satamassa. Kyseinen toiminta on jo loppunut. Teollisuuspuistossa yritys aloitti vuonna 2016. Siellä yritys hoitaa alueella toimivien tuotantolaitosten konetöitä sekä huolehtii teollisuuspuiston ulkoalueiden kesä- ja talvikunnossapidosta. Henkilökuntaa on reilut 15 ja koneyksiköitä kymmenkunta.

 

 

Lue seuraavaksi