Uutiset
Minikaivukoneiden sesonki alkamassa – kevät kaivaen tulevi
Minikaivukoneita käytetään eniten sulan maan aikana. Tehoa on rajallisesti käytössä, joten routa jää repimättä. Tosin etenkin saneeraus- ja purkuhommat sekä usein etelässä myös maan kaivaminen onnistuvat talvellakin. Kohta kolkutteleva kevät on kuitenkin se vuodenaika, joka herättää kysynnän näille alle kahdeksan tonnin kuopankaivajille. Pienet kokoluokat ovat suosittuja myös konevuokraamoissa, mikä tietää rivien harvenemista pihoilla auringon sulattaessa lumet ohjaamoiden katoilta. Tela-alustaiset minikaivukoneet on nyt koottu Konepörssin katsaukseen. Valinnanvaraa on ja jokaiseen tarpeeseen löytyy sopiva peli varmasti.
Minikaivukoneiden maailmanlaajuisen painoluokituksen raja ei ole kovin tarkka. Jotkut listaavat kaikki alle 10 tonnin koneet vielä miniluokkaan. Jotkut tilastonikkarit taas jaottelevat koneet alle neljän ja yli neljän tonnin koneisiin. Tästä syystä eri instanssien ilmoittamat minikaivukoneiden myyntiluvut eroavat hieman toisistaan.
Myyntitilastoja ylläpitävän Off-Highway Researchin mukaan vuonna 2019 maailmassa tehtiin kaikkien aikojen ennätys minikaivukoneiden myynnissä. Yli 300 000 pientä kuopankaivajaa löysi tuolloin työmaansa. OHR on asettanut minikaivukoneiden painon ylärajan kuuteen tonniin. Mainittakoon, että kaikkien maarakennuskoneiden myyntimäärä maailmassa on jo reilut miljoona yksikköä vuodessa, joista noin 400 000 myydään Kiinassa.
Japani ja Länsi-Eurooppa ovat perinteisesti olleet minikaivukoneiden päämarkkina-alueita, mutta nyt viime vuosina niidenkin painopiste on siirtynyt Kiinaan.
Kun kehittyvillä markkinoilla kaivurikuormain on se ensimmäinen suosittu konetyyppi, siirrytään siitä yleensä seuraavaksi kaivukoneisiin kaikissa kokoluokissa. Esimerkiksi Intiassa ei reilut 10 vuotta sitten ollut minkäänlaista minikaivukoneiden markkinaa olemassa. Vuonna 2018 siellä myytiin vielä 45 000 kaivurikuormaajaa, mutta trendi on voimakkaasti laskeva ja osittain minikaivukoneiden eduksi.
Minikaivukoneita Intiassa myydäänkin jo 1 500–2 000 vuodessa ja omaakin valmistusta maassa on. Selvää siis on, että minikaivukoneiden kysyntä maailmassa kasvaa tulevina vuosina edelleen voimakkaasti samalla, kun urbanisoituminen jatkuu ja voimakkaasti kehittyvät maat siirtyvät niitä käyttämään. Tämä tietää sitä, että yritykset laittavat tulevina vuosina myös minikoneiden tuotekehitykseen reilusti rahaa ja resursseja.
Iso kakku
Lukumäärissä tarkasteltuna minikaivukoneet vastaavat koko maailman konemyynnistä noin 25 prosentin osuutta. Suurin ryhmä on tela-alustaiset, minikaivukoneita suuremmat kaivukoneet, joiden osuus koko maailman kakusta on reilut 30 prosenttia.
Suomessa maarakennuskoneiden myynnin tilastointi on nykyään varsin suuripiirteistä verrattuna reilun 10 vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin merkkikohtaiset myyntiluvut olivat vielä julkisia. Nyt tiedot annetaan vain kokonaismääristä.
Reilun 10 vuoden tilasto paljastaa sen tosiasian, että alle kuuden tonnin painoisten minikaivukoneiden markkinat ovat vaihdelleet vuosina 2009-2019 122 ja 347 kappaleen välillä. Prosentuaalinen osuus kokonaismarkkinoista ei vuosien saatossa ole heilahdellut kovinkaan paljon. Yleensä on liikuttu 13–15 prosentin osuudessa, mikä on vain puolet edellä mainitusta maailman tilanteesta.
Vuonna 2019 alle kuuden tonnin painoisia minikaivukoneita myytiin meillä 297 kappaletta (Teknisen Kaupan Liiton jäsenyritykset) prosenttiosuudella 13,2 koko kakusta. Viime vuonna määrä tippui lukemaan 237, mutta prosenttiluku oli lähes sama eli 13,4. Näin voisi todeta, että suhteessa kokonaismyyntiin minikaivukoneiden markkinat meillä ovat pysyneet kutakuinkin ennallaan jo yli 10 vuotta.
Lähestyvät isoveljiään
Tänä päivänä minikaivukoneet ovat ergonomialtaan jo varsin lähellä isoveljiään. Työhydrauliikkaan on tuotu kuormantuntevia järjestelmiä ja sähköistä esiohjausta. Ohjaamot ovat hiljaisia ja valoisia. Ilmastointilaite, lisälämmittimiä, keskuvoitelujärjestelmä ym. varustetta löytyy yhä pienemmistä koneista.
Tankkauspumput alkavat nekin olla jo useilla merkeillä vakiovarusteita. Lisähydrauliikkoja varustetaan jo tehtaalla ja kallistuva kauhanpyörittäjä asennetaan maahantuojan toimesta myös yhä useampaan minikaivukoneeseen. Asiakkaiden sekä kuljettajien vaatimustasot ovat kasvaneet ja valmistajat sekä maahantuojat ovat vastanneet siihen.
Tämän kokoluokan koneet ovat lähes poikkeuksetta kumiteloilla. Toki joitain rautatelallisia mallejakin löytyy ja jotkut valmistajat, kuten esimerkiksi Kubota ja Volvo tarjoavat useissa malleissa molempia telavaihtoehtoja.
Mallistoissa on sekä lyhytperäisiä että normiperällä varustettuja malleja. Joissain malleissa ylävaunu pyörähtää alavaunun telalinjaa ylittämättä. Osa malleista on varustettu myös levitettävällä alavaunulla. Taittopuomilliset koneet ovat alle kahdeksassa tonnissa harvinaisuuksia, mutta tyvitaitto pienissä koneissa lähes poikkeuksetta on.
Peltien alta löytyy yleensä Kubotan tai Yanmarin dieselmoottori. Aivan pienimmissä malleissa ei tarvita pakokaasujen jälkikäsittelyä. Ureaa (SCR) ei myöskään ole tarpeen käyttää, vaan 6–8 tonnin malleissa riittää molempien moottorien osalta yleensä DPF+EGR eli partikkelisuodatin ja pakokaasujen takaisinkierrätys.
Hapetuskatalysaattori (DOC) on käytössä esimerkiksi JCB:llä ja Wacker Neusonilla, jotka käyttävät Perkinsin moottoreita. Täyssähkökäyttöiset eli akuista voimansa ottavat minikaivukoneet ovat ajankohtaisia ja muutamalla valmistajalla, kuten esimerkiksi Bobcatilla, JCB:llä, Wacker Neusonilla ja Volvolla sellaiset ovat jo sarjavalmistuksessa. Ja monet muutkin valmistajat ovat seuraamassa perästä. Joillain valmistajilla on myös myynnissä malleja, jotka voidaan kytkeä sähköverkkoon piuhan päähän.
Lähes kaikilla merkittävillä konevalmistajilla on siis minikaivukoneet ohjelmassaan. Isoon maailmanlaajuiseen kakkuun on monta jakajaa. Suurista tekijöistä, joka minikaivukoneisiin ei ole lähtenyt, tulee mieleen vain Liebherr. Saksalaisvalmistajan mallisto alkaa vasta 15 tonnista.
Lähetimme kysymyksiä kaikille Suomen minikaivukoneiden maahantuojille ja kyselimme tietoja alle kahdeksan tonnin painoisista malleista. Seuraavassa koostetta vastauksista. Toiset vastasivat pidemmin, toiset lyhyemmin.
Mallimerkintöjen perässä olevat luvut kertovat ensin koneen työpainon kilogrammoina ja sen jälkeen dieselmoottorin tehon kilowatteina.
Bobcat, Wihuri Oy Tekninen Kauppa
Bobcatin maahantuoja vaihtui Suomessa hiljattain ja nyt merkkiä Suomessa edustaa Wihuri Oy Tekninen Kauppa.
Bobcatin minikaivukonemallisto koostuu seuraavista koneista: E08 (1 138 kg/7,5 kW), E10Z (1 176/7,5), E17 (1 807/10,2), E17z (1 749/10,2), E19 (1 885/10,2), E20z (2 019/10,2), E26 (2 608/15,4), E27 (2 683/18,2), E27z (2 705/15,4), E34 (3 476/18,2), E35z (3 499/18,2), E50z (4 975/31,3), E55z (5 346/36,4) ja E60 (5 589/41).
Valmistusmaa kaikille malleille on Tšekki. Moottoreina Bobcat käyttää Kubotaa malliin E35z saakka. Kokoluokissa 5-6 tonnia on Bobcatin oma voimanlähde. Mallista E26 ylöspäin päästöluokka on Stage V (DPF, EGR, DOC). Kahdessa pienimmässä koneessa IIIB ja malleissa E17-E20z taso on Stage IV.
Bobcatilla on tuotanto-ohjelmassa myös pieni täyssähkökäyttöinen malli E10e (1 201/7,5). ConExpossa viime vuonna prototyyppinä oli esillä hieman tuotakin isompi täyssähkökäyttöinen E17e.
Cat, Avesco Oy
Caterpillarin alle kahdeksan tonnin painoinen kaivukonemallisto on seuraavanlainen: 300.9 (935 kg/9,6 kW), 301.5 (1 775/15,7), 301.6 (1 958/15,7), 301.7 CR (1 915/15,7), 301.8 (2 029/15,7), 302 CR (2 262/15,7), 302.7D CR (2 830/15,2), 303E CR (3 267/17,5), 303.5E CR (3 508/23,6), 304E2 CR (4 080/30), 305E2 CR (5 185/30) ja 306 CR (7 150/41,7).
Edellä mainitut mallit valmistetaan Yhdysvalloissa, Itävallassa, Japanissa ja Kiinassa. Mikä malli missäkin, sitä ei ilmoiteta. Päivitys päästöluokkaan Stage V on jo tapahtunut ja kaikissa malleissa on Catin omaa valmistetta oleva dieselmoottori. Miten päästötasolle Stage V on päästy, sitäkään ei Caterpillar paljasta.
Cat-minikaivukoneet on uusittu pääosin vuosien 2019–2020 aikana tai ne päivittyvät tämän vuoden aikana. Avescolta kerrotaan, että seuraavien ominaisuuksien ansiosta Catin uusi mallisto poikkeaa kilpailijoistaan: Stick steer -toiminto, jonka avulla konetta voidaan ohjata ja ajaa vasemman joystickin avulla, cruise control -toiminto, jolla kone saadaan siirtymään ilman ajopolkimen tai joystickin käyttöä vakionopeudella, paineistettu ohjaamo, joka pitää liat ja epäpuhtaudet ohjaamon ulkopuolella, extra tool carrier -työkalurunko eli mallin Cat 306 CR:n vakiopuskulevyn tilalle voidaan asentaa kauha.
”Minikaivukoneiden kysyntä tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Useat pihat ja salaojat ovat uudistustarpeessa ja näihin tarpeisiin minikaivukone on juuri oikea valinta. Toisaalta useissa minikaivukoneilla tehtävissä töissä on maarakennusalaa keskimääräistä parempi kannattavuus, joten sekin tuo alalle uusia yrittäjiä, ja sitä kautta tarvetta koneille. Koska mallisto on uudistunut juuri nyt, niin suuria teknisiä harppauksia aivan lähivuosina ei ole tulossa. Oletettavaa on kuitenkin, että sähköistyminen on seuraava askel myös minikaivukoneissa. Suurin uudistus meillä tulee luultavasti tänä vuonna olemaan Catin uusi sarja kallistuvia kauhanpyörittäjiä”, todetaan Avescolta.
Cat-minikaivukoneiden ensihuolto tehdään 250 tunnin kohdalla ja tämän jälkeen 500 tunnin välein.
Case, Tracwest Oy/Rentti
Casen alle kahdeksan tonnin minikaivukoneperheessä on kuusi jäsentä: CX17C (1 770 kg/12,5 kW), CX19C (1 900/12,5), CX26C (2 650/18,5), CX37C (3760/18,2) ja CX57C (5 580/49,9) ja CX60C (5 980/48,2). Nämä koneet Caselle tekee Hyundai, joten valmistusmaa on Etelä-Korea. Kolmessa pienimmässä mallissa on moottorina Kubota ja muissa Yanmar. Kaikki Stage V -päivitettyinä ja Yanmareissa DPF ja EGR.
”CX19C päivittyi vuoden 2020 lopussa Stage V -tasolle. Täyssähkökäyttöisiä malleja mallistossa ei vielä ole. Tulevina vuosina minikaivukoneiden kysyntä pysynee suhteellisen vakaana”, todetaan Rentiltä.
Doosan, RealMachinery Oy
Seuraavat mallit muodostavat Doosanin minikaivukonemalliston: DX10Z (1 176 kg/7,4 kW), DX17Z (1 749/ 9,9), DX19 (1 877/9,9), DX27Z (2 838/15,4), DX35Z (3 821/18,2), DX63-3 (6 250/44,3) ja DX62R-3 (6 250/44,3).
Viisi ensimainittua pienempää mallia valmistetaan Tšekeissä ja loput kaksi Etelä-Koreassa. Kaksi suurinta saa voimansa Yanmarista ja muut Kubotasta. Kubota ei Stage V -vaiheeseen tarvitse pakokaasujen jälkikäsittelylaitteita. Yanmareissa on DPF, EGR ja DOC.
Koko mallisto on päivitetty moottoreiden osalta viimeisen kahden vuoden aikana. Kaikki mallit täyttävät siis viimeisimmät Stage V -päästömääräykset.
”Pieniä parannuksia tuodaan mallistoon lennossa, viimeisimpänä tehdasasenteinen tankkauspumppu DX27Z- ja DX35Z-malleihin (lisävaruste). Erikoisuuksista mainittakoon malliston pienin DX10Z, joka kompaktista koostaan huolimatta on todellinen työkone. Koneessa on hydrauliikkaöljyn jäähdytin, joten se sopii erinomaisesti esimerkiksi sisätiloissa tehtäviin piikkauksiin. Lisäksi hallintavivut ovat hydraulisesti esiohjatut, aivan kuten suuremmissakin kaivukoneissa. Uusin malli on DX17Z, joka esiteltiin vuonna 2019”, todetaan RealMachinerylta.
Mallistossa ei ole tällä hetkellä täyssähkökäyttöistä minikaivukonetta. Doosan on tehnyt kuitenkin yhteistyötä yhden Euroopan jälleenmyyjänsä kanssa, joka valmistaa sellaista. Kyseinen konemalli DX19 Electric (2 120/15) on saatavilla Suomessakin. Doosan tulee uudistamaan minikaivukonemallistonsa vuoden 2022 aikana. Uutuuksina on tulossa lisäksi kaksi mallia noin viiden tonnin kokoluokkaan.
”Myydyin malli on DX62R-3. Suosion taustalla ovat muun muassa sen tarkka hydrauliikka, toimintavarmuus sekä tilava ohjaamo, josta on hyvä näkyvyys.”
”Minikaivukoneiden markkinat ovat suhteellisen kypsät ja konetyyppi on vakiinnuttanut asemansa yhtenä suosituimpana tuoteryhmänä Suomessa. Minikaivukoneita myydään jatkossakin isoja määriä. Loppukäyttäjille myynti pysyy lähitulevaisuudessakin merkittävänä, vaikka konevuokraus jatkaa kasvuaan. Koneiden kehitys keskittyy käyttökustannusten alentamiseen, ympäristövaikutuksien hallitsemiseen (päästöt & melu) ja käyttömukavuuden lisäämiseen. Lähitulevaisuudessa tulee (lisää) täyssähkökäyttöisiä koneita”, päätetään RealMachineryltä.
Ensimmäinen moottoriöljyn ja suodattimen vaihto suositellaan tehtävän 50 tunnin jälkeen. Sen jälkeen huoltoväli on 250 tai 500 tuntia mallista riippuen.
ECM, Minikone Oy
Minikone Oy edustaa ECM-minikaivukoneita ja alle kahdeksan tonnin kokoluokkiin on tarjolla yhdeksän mallia: 12ZT (1 160 kg/10,2 kW), 14TR (1 230/10,2), 18ZT (1 810/11,2), 22SR (2 190/15,4), 25ZT (2 540/15,5), 35ZT (3 500/18,5), 58ZT (5 400/45,0), 60ZT (5 700/45,0) ja 65TR (6 200/45,0).
Minikoneelta kerrotaan, että uusimmat mallit ovat 22SR, 60ZT ja 65tTR. Lähiaikoina on tulossa täydennystä mallistoon seuraavasti: 42ZT, 45TR, 50ZT, 55TR ja 58ZT. TR-mallit ovat taittopuomillisia. Pääasiassa mallisto on jo Stage V -yhteensopivaa ja uusien mallien myötä kaikki saadaan viimeisimmälle päästötasolle. Kubota on moottorina ja kolmessa suurimmassa mallissa on DPF ja EGR.
Kaikki koneet valmistetaan Italiassa.
”Täyssähkökäyttöisiä koneita on tulossa pieneen päähän, mutta toimitusajoista ei ole vielä varmuutta”, kerrotaan Minikoneelta.
Huoltoväli pienimmissä on 250 ja yli kuuden tonnin koneissa 500 tuntia.
Hitachi, Rotator Oy
Hitachin minikaivukoneet ovat: ZX10U-6 YSR (1 110 kg/9,9 kW), ZX17U-6 YSR (1 760/11,5), ZX19-6 CLR (1 880/11,5), ZX26U-6 CLR (2 720/15,6), ZX33U-6 CLR (3 500/18,8), ZX38U-6 CLR (3 940/18,8), ZX48U-6 CLR (4 580/29,1), ZX55U-6 CLR (4 920/29,1) ja ZX65USB-6 CLP (6 200/ 42,4). Kaikki mallit valmistetaan Japanissa.
Hitachin minikaivukoneissa on Yanmar-dieselmoottoreja. Kaikki täyttävät Stage V -luokituksen. Mallin ZX48U-6 pakokaasujen jälkikäsittelyn hoitaa EGR ja kahdessa suurimmassa on DPF ja EGR. Näitä pienemmissä ei tarvita mitään jälkikäsittelylaitteita.
Hitachin 6-sarja julkaistiin kesällä 2019, jonka jälkeen mallistoa on täydennetty.
”Kuljettajan työskentelymukavuuteen on panostettu uusissa malleissa, joissa on hyvä näkyvyys ohjaamosta sekä helposti käden ulottuvilla olevat hallintalaitteet”, sanotaan Rotatorilta.
Täyssähköiset mallit Hitachilta vielä puuttuvat.
”Myydyin malli on ZX55U-6, joka on kehitetty lisäämään tuottavuutta paremman tehokkuuden ja alhaisempien käyttökulujen avulla. Se on nopea, voimakas ja polttoainetaloudellinen sekä suorituskyvyltään vakuuttava mitä erilaisimmissa työkohteissa. Se on omiaan erityisesti ahtaissa paikoissa, sillä sen perän kääntösäde on pieni. Ilmastointi pitää työympäristön miellyttävänä ja suurten ikkunoiden ja oven tarjoama parempi näkyvyys parantaa turvallisuutta vilkkailla työmailla”, lupaa Rotator.
”Kaikki minikoneet ovat tärkeä markkinasektori meille. Näitä minikaivukoneita käytetään paljon viherrakentamisessa. Ne ovat korvanneet nykyään kaivurikuormaajat. Selkeästi on nähtävissä, että täyssähkökäyttöisille kaivukoneille on kysyntää ja uskomme, että Hitachi on myös vastaamassa siihen markkinarakoon.”
Ensimmäisen 500 tunnin aikaan tehdään tiettyjä tarkastuksia. Varsinainen huoltoväli koneille on 500 tuntia.
Hyundai ja Airman, Suomen Telakone Oy
Hyundain minikaivukonemallisto alle kahdeksan tonnia käsittää kahdeksan kokoluokkaa: HX10A (1 087 kg/9,9 kW), R17Z-9A (1 700/12,0), R18-9AK (1 995/12,0), R25Z-9AK (2 580/18,5), R30Z-9AK (3 005/18,5), R35Z-9 (3 650/20), R55-9A (5 650/49) ja R60CR-9A (6 000/47).
Malleja on seitsemän toisessa Suomen Telakoneen edustuksessa olevassa merkissä eli Airmanissa: AX10U-7 (1 160 kg/9,5 kW), AX17U-7 (1 760/10,6), AX26U-7 (2 720/14,5), AX33U-7 (3 720/18,8), AX38U-7 (4 170/18,8), AX48U-7 (4 960/29,1) ja AX55U-7 (5 310/29,1).
Pääasiassa Etelä-Koreassa valmistetun Hyundai-malliston pienimmässä ja kolmessa suurimmassa mallissa on dieselmoottorina Yanmar. Yksi malli eli R30Z-9 on vielä päivittämättä Stage V -tasolle. Kahdessa suurimmassa mallissa pakokaasuja kuritetaan DPF:n ja EGR:n avulla.
Hyundai-mallisto on uudistunut äskettäin ja esimerkiksi kaksi suurinta konetta on päivitetty viime vuonna. Malliston poikkeus valmistusmaan suhteen on HX10A, joka tehdään Itävallassa (Wacker Neuson).
Suosituin edellä mainituista on Suomen Telakoneen mukaan kuuden tonnin painoinen R60CR-9A.
”Se on tehokas ja luotettava lyhytperäinen kaivukone monipuolisiin töihin”, kerrotaan Suomen Telakoneelta.
Airmanit tehdään Japanissa ja peltien alle laitetaan Yanmar. Kaikissa malleissa päästötaso on Stage V ja viiden tonnin koneissa on DPF ja EGR.
”Uusilla Stage V -minikaivukoneilla mennään vielä useita vuosia eteenpäin. Tulevaisuudessa pienimpiä koneita tullaan sähköistämään”, täydentää Suomen Telakone.
Ensihuolto tehdään 250 tunnin kohdalla ja sen jälkeen 500 tunnin välein.
JCB, Mateko Oy
Mateko Oy listaa JCB-minikaivukonemallistoon kuusi mallia: 8008CTS (950 kg/9,0 kW), 19C-1 (1 943/11,7), 35Z-1 (3 556/18,4), 50Z-2 (4 908/34), 56Z-2 (5 482/34) ja 60C-2 (5 599/34).
Moottorivalinta poikkeaa massasta, sillä Stage V -tason Perkins on jokaisen JCB:n mallin uumenissa.
Kolmessa pienimmässä mallissa ei tarvita mitään jälkikäsittelylaitteita, mutta muissa on DPF ja DOC. JCB:n mallisto on uusiutumassa parhaillaan. Kaikki koneet valmistetaan Iso-Britanniassa.
”Kolmessa suurimmassa koneessa (50Z-2, 56Z-2 ja 60C-2) on otettu vaikutteita jo aikaisemmin julkaistuista, erinomaista palautetta keränneistä 8–10 tonnin minikaivukoneista. Muun muassa kuljettajan käyttöliittymästä on tehty monipuolisempi. Se mahdollistaa esimerkiksi paremman hydrauliikan säädön ja työlaitekohtaisten säätöjen tallennuksen.
Lisäksi koneiden omaa diagnostiikkaa on parannettu, joka ennestään lisää koneen toimintavarmuutta. 35Z-1 taas edustaa puolestaan yksinkertaista ja toimivaa kokonaisratkaisua. Koneeseen on tehty merkittäviä päivityksiä hydrauliikkaan, joka takaa tarkan työskentelyn ja erinomaiset murtovoimat. Päivitetty ohjaamo on merkittävä parannus kuljettajan työergonomiaan”, kerrotaan Matekolta.
”Mallistossamme on nyt myös täyssähkökäyttöinen JCB 19C-1E (1 902/7,0 -20). Se on nyt saatavana myös ohjaamollisena.”
Matekon mukaan minikaivukoneista suosituin on 55Z-1, joka päivittyy nyt siis kompaktiin ja hyvän kaivugeometrian omaavaan 56Z-2-malliin.
”Konealalla on jo pitkään panostettu erityisesti päästöjen vähentämiseen sekä myös polttoainetaloudellisuuteen. Uskomme saman kehityksen jatkuvan myös tulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa, että vaihtoehtoiset käyttövoimat sekä polttoaineet tulevat todennäköisesti kasvattamaan osuuttaan myös Suomessa.”
”Dieselkoneiden suhteen uskomme, että tulevaisuudessa tilaaja vaatii yhä tiukempia päästövaatimuksia urakoitsijan kalustolta. JCB on panostanut ja panostaa merkittävästi sähkökäyttöisiin minikoneisiin. Lisäksi dieselkäyttöisissä koneissa on yhä enemmän panostettu polttoainetalouteen sekä vähäpäästöisempään teknologiaan. Tulevaisuudessa näemme varmasti uusia konemalleja, jotka tukevat ajan päästötavoitteita. Myös päivityksiä jo olemassa oleviin malleihin on odotettavissa”, kuitataan Matekolta lopuksi.
Huoltovälit koneissa ovat 500 tuntia alusta alkaen.
Komatsu, Suomen Rakennuskone Oy
Komatsun minikaivukonemalleja on kaikkiaan jopa 13: PC09-1 (1 000 kg/6,8 kW), PC14R-3 (1600/11,6), PC14R-3HS (1 800/11,6), PC16R-3 (1 700/11,6), PC16R-3HS (1 900/11,6), PC18MR-5 (1 900/11,8), PC24MR-5 (2 500/15,8), PC26MR-5 (2 700/15,8), PC30MR-5 (3 300/18,2), PC35MR-5 (3 700/18,2), PC45MR-5 (5 000/ 29,1), PC55MR-5 (5 300/29,1) ja PC58MR-5 (5 600/29,1).
Komatsun minikaivukoneita valmistetaan sekä Japanissa että Italiassa. Moottorit ovat kaikissa malleissa Komatsun tekemiä ja ne alittavat Stage V -päästörajoitukset. Osassa koneita on DPF.
Uusin malli on PC24MR-5, joka esiteltiin tammikuussa 2021.
”Uutuudessa on vakiona etäseurantajärjestelmä ja varustelumahdollisuudet ovat laajat. Vaihtoehtoina muun muassa kumi-, teräs- tai roadliner-telat. Kauhanvarsivaihtoehtoja on useita. Suosituin mallimme on kompakti ja tehokas PC55MR-5”, kerrotaan Suomen Rakennuskoneelta.
Täyssähkökäyttöisten minikaivukoneiden julkistamisaikataulu ei vielä ole tiedossa. Huoltoväli Komatsun minikaivukoneissa on 500 tuntia.
Kubota, Konesilta Oy
Minikaivukoneisiin erikoistuneen Kubotan kattava mallisto koostuu KX- ja U-perheistä. Molempia on 12 kappaletta. Joissain kokoluokissa sama malli on lueteltu kaksi kertaa eli raskaampi on varustettu kumitelojen sijaan rautateloilla.
KX-perhe: K008-3 (905 kg/7,5 kW), KX016-4 (1 615/9,6), KX019-4 (1 855/11,6), KX027-4 (2 665/17,5), KX027-4 (2 780/17,5), KX030-4 (2 865/17,7), KX030-4 (2 970/17,7), KX037-4 (3 790/17,7), KX037-4 (3 890/17,7), KX042-4α (4 200/28,7), KX060-5 (5 635/35,0) ja KX060-5 (5 770/35,0).
U-perhe: U10-3 (1 045/7,5), U17-3a (1 700/11,3), U20-3aS (2 180/14,0), U20-3aV (2 380/14,0), U27-4 (2 665/15,5), U27-4 (2 745/15,5), U36-4 (3 900/17,7), U36-4 (4 000/17,7), U50-5 (4 965/29,7), U50-5 (5 095/29,7), U56-5 (5 595/35,0) ja U56-5 (5 730/35,0).
Suurin osa malleista tulee Japanista, mutta myös Saksassa on valmistusta. Kaikki koneet ovat Stage V -päästötasolla. Molemmissa mallistoissa kaksi suurinta kokoa vaatii pakokaasuja kurittamaan DPF:n ja EGR:n yhdistelmän.
Kaikissa koneissa on, kuinkas muuten, Kubotan moottori.
”Kubotan mallistoon on tullut vuoden 2020 syksyllä uusina malleina KX060-5, U50-5 ja U56-5. Ensimmäiset koneet toimitettiin asiakkaille jo viime vuoden puolella. Kubota suunnittelee koneet asiakaslähtöisesti. Suunnittelussa on otettu ennen kaikkea huomioon kuljettajan mukavuus ja työturvallisuus. Koneiden huoltaminen ja ylläpitotoimet on myös tehty helpoiksi. Jatkuvaa huoltoa tarvitsevat kohteet on helposti käsillä”, todetaan Konesillalta.
”Myydyin malli on ollut Kubota KX057-4. Se on kompakti voimanpesä, jossa on ison koneen ominaisuudet ja ohjaamo. Kuitenkin se on sopivan pieni eli mahtuu hyvin ahtaillekin työmaille. KX057-4 poistui valikoimasta vuonna 2020. Sen korvaa nyt KX060-5, jonka ominaisuuksia on entisestään parannettu.”
”Minikaivukoneiden käyttö yleistyy Suomessa edelleen. Merkittävänä kasvavana käyttäjäkuntana tulevat olemaan harrastekäyttäjät, jotka omistavat maata ja metsää. Suurten ikäluokkien keskuudessa minikoneet tulevat olemaan suursuosikkeja”, tiedetään Konesillalla.
”Kubota on markkinajohtaja minikaivukoneissa Euroopassa ja maailmassa. Kubota jatkaa samoilla erottuvilla ominaisuuksilla kuin tähänkin asti. Eli laatu ja kestävyys tulevat pysymään korkealla tasolla, jonka myötä markkinajohtajuus tullaan säilyttämään. Suomessa tavoittelemme samaa asemaa.”
Koneiden ensimmäinen huolto on 50 tunnin kohdalla. Sitten huollot 500 tunnin välein huolto-ohjelman mukaisesti.
Sany, Machinery Oy
Kiinalainen Sany on tuoreimpia tulokkaita Suomen kaivukonetarjonnassa. Alle kahdeksan tonnin mallistossa on kuusi eri kokoluokkaa: SY16C (1 750 kg/14,6 kW), SY18C (1 850/14,6), SY26U (2 700/15,2), SY26U(2 760/15,2), SY35U(3 855/18,2) ja SY50U (5 300/29,1).
Myös Sanyn peltien alla sykkii Yanmar, ja Stage V -päästötasolla. Vain suurimpaan malliin SY50U tarvitaan tälle tasolle pääsemiseksi DPF ja DOC. Muut mallit ovat ilman mitään pakokaasujen jälkikäsittelyä.
Viimeisimpänä muutoksena on, että SY26U on päivittynyt Stage V -tasolle. Täyssähkökäyttöisiä malleja ei vielä tuotannossa ole.
”Tulevaisuudessa minikaivukoneiden vuokraus lisääntyy entisestään. Sanylta tulee tulevaisuudessa varmasti myös täyssähkökäyttöisiä minikaivukoneita markkinoille”, todetaan Machineryltä.
”Listasta puuttuu malli SY75C joka on parhaillaan päivityksessä Stage V -koneeksi ja palaa mallistoon tämän vuoden toisella neljänneksellä.”
Sanyjen ensimmäinen huolto tehdään 50 tunnin kohdalla ja 250 tunnin lukemassa tarkistus. Huoltoväli siitä eteenpäin on 500 tuntia.
Sunward, Green Master Oy
Sunward valmistaa viittä eri konetta alle kuuden tonnin painoluokkaan: SWE08B (1 010 kg/7,2 kW), SWE20B (1 940/13,4), SWE25UF (2 650/14,6), SWE35UF (3 850/18,5) ja SWE60UF (5 630/36,5).
Sunwardit valmistetaan Kiinassa. Uuden tehtaan avajaisia vietettiin tammikuussa 2020. Kolmessa pienimmässä on Yanmarin dieselmoottori ja kahdessa suurimmassa Kubota. Molemmissa päästöluokka Stage V.
”Sunwardin UF-mallisto on julkaistu vuosina 2019 ja 2020. Se on täysin uusiutunut ja suunniteltu varta vasten Euroopan markkinoille. Sunward SWE20- ja SWE08-mallit ovat olleet valmistusohjelmassa jo useamman vuoden. Viimeisimmät päivitykset ovat tulleet niihin vuonna 2020”, kerrotaan Green Masterilta.
”Mallistossa ei ole vielä täyssähkökäyttöisiä malleja. Tehdas kuitenkin tekee jatkuvaa tuotekehitystä eli tulevaisuudessa tulemme varmasti saamaan täyssähkökäyttöisiä ja hybridimalleja myyntiin. Isosta 20 tonnin koneesta on muuten jo saatavana hybridimalli.”
”Kaikkia pieniä malleja on myyty aika tasaisesti. Suosituimpana ehkä SWE25UF-malli. Kone on asiakkaiden mielestä ollut hyvä ja mukava käyttää. Kone on hinta-laatusuhteeltaan ollut todella kilpailukykyinen. Siinä on vakiona hyvä varustelutaso ja koneen ulkonäkö on hieno. Lisäksi koneessa on laaja takuu”, jatketaan Green Masterilta.
”Mielestämme minikoneille on kysyntää myös jatkossa. Ahtaiden tilojen ja paikkojen vaatimusten, koneiden teknisen kehityksen ja lisälaitteiden monipuolisuuden takia tulee minikoneiden käyttö lisääntymään myös jatkossa.”
Sunwardin ensimmäiset huollot tehdään 50 ja 250 tunnin kohdalla. Sen jälkeen 500 tunnin välein.
Takeuchi, Honka Trading Oy
Japanilaisessa alle kahdeksan tonnin Takeuchi-perheessä on 11 mallia: TB210R (1 000 kg/11 kW), TB216 (1 800/11,1), TB216H (1 940/10,6 tai 11,6), TB217R (1 680/11,5), TB225 (2 315/16,5), TB325R (2 422/16,5), TB230 (2 900/17,6), TB240 (4 060/27,2), TB260 (5 735/35,5), TB257FR (5 725/39,0) ja TB370 (6 710/42,4).
Takeuchit tehdään Japanissa. Kaikissa muissa malleissa paitsi 1 000 kilogramman painoisessa TB210R-koneessa (Kubota) on Yanmarin valmistama dieselmoottori. Stage V -taso on kaikissa malleissa alitettu. Mallista TB240 ylöspäin tarvitaan tuttuun tapaan DPF ja EGR.
Erikoisuutena on malli TB216H, jonka voi kytkeä myös sähköverkkoon ja käyttää ilman dieselin katkuja.
”Uusia malleja ovat TB370, TB257FR ja TB325. Näissä kahdessa ensimainitussa on tankkauspumppu kelalla vakiona. FR-puomisto antaa paremman näkyvyyden kauhalle esimerkiksi seinän vieressä kaivettaessa. Lisähydrauliikka on jo tehdasasennuksena varsin monipuolinen ja kattava. Tarjolla on mallista riippuen tripla- tai tuplalisähydrauliikat, puskulevyn kellunta, hydraulisesti kiristyvä telasto ym.”, todetaan Honkatradingiltä.
Suosituimmat mallit Takeuchilla löytyvät tämän katsauksen ulkopuolelle jäävistä 8–9 tonnin malleista.
Osassa koneita ensimmäinen huolto on 50 tunnin kohdalla ja huoltovälit sen jälkeen 250, 500 ja 1 000 tuntia.
Volvo, Volvo CE Finland
Volvolla on tarjottavana 10 erikokoista tela-alustaista minikaivukonetta: EC18E (1 800 kg/12 kW), ECR18E (1 700/12), EC20E (2 000/12), ECR25D (2 500/15,6), EC27D (2 700/15,6), EC35D (3 500/18,5), ECR35D (3 500/18,5), ECR50F (5 000/31,2), ECR58F (5 800/35,5) ja EC60E (6 000/44,3).
Kaikki muut mallit paitsi Etelä-Koreasta tuleva EC60E valmistetaan Ranskassa. Dieselmoottorien merkki on Volvo ja kaikki mallit ovat Stage V -yhteensopivia. Vain mallit ECR50F, ECR58F ja EC60E tarvitsevat pakokaasujen jälkikäsittelylaitteita, jotka ovat DPF ja EGR.
Suosituin malli Volvoltakin löytyy hieman tämän katsauksen boksin ulkopuolelta eli kysytyin on yli kahdeksan tonnia painava ECR88D.
F-sarjalaiset ovat uusimmat mallit ja niissä hydrauliikka on uusittu. Volvolla on sarjavalmistuksessa täyssähköinen, 2 700 kilogrammaa painava malli JECR25. Ensimmäiset on saatu Suomeen helmikuussa 2021.
”Minikoneissa tulevaisuus on nollapäästöisissä koneissa. Käyttö tulee siirtymään yhä enemmän vuokraamoiden kautta tapahtuvaksi”, todetaan Volvolta.
Huoltoväli Volvoissa on 500 tuntia.
Wacker-Neuson, Edeco-Tools Oy
Wacker Neusonin minikaivukoneperheessä on 13 sisarusta seuraavasti: 803 Dual Power (1 010 kg/9,9 kW), ET16 (1 690/13,8), EZ17 (1 800/13,8), ET18 (1 980/13,8), ET20 (2 075/13,8), ET24 (2 285/13,8), EZ26 (2 750/15,8), ET35 (3 850/22,2), EZ36 (3 850/22,2), ET42 (4 824/32,5), EZ50 (5 450/32,5), ET58 (5 500/32,5) ja ET65 (6 600/39,2).
Kaikki Wacker Neuson -kaivukoneet valmistetaan Itävallassa ja koko mallisto on Stage V -yhteensopiva. Kaikki mallit saa joko kumi- tai terästeloilla.
Malliin EZ36 saakka moottorina on Yanmar, johon ei vaadita minkäänlaisia pakokaasujen jälkikäsittelylaitteita. Neljässä suurimmassa koneessa on Perkins ja niissä puhtaampaa maailmaa toteuttaa DPF, EGR ja DOC. Noista kaksi jälkimainittua on konstruoitu yhteen ja samaan pakettiin.
”Mallistomme on päivittynyt kauttaaltaan. Uusimpina ET42, EZ50 ja ET58. Muun muassa Stage V -moottorit ovat uutta. Erikoisominaisuutena meiltä saa VDS-järjestelmän eli rinteissä kaivamista helpottavan, kallistuvan ylävaunun. Kolmesta kuuteen tonnin malleihin on saatavana myös kääntyvä puskulevy”, todetaan Edecolta.
Wacker Neuson valmistaa myös täyssähkökäyttöistä mallia 48 voltin litiumioniakulla. EZ17 (1 700–1 900/23,4) saa seuraa pian, sillä tulossa on myös toinen täyssähköinen EZ26e, joka painaa 2 700 kilogrammaa.
”Myydyimmät mallimme ovat muuttuvatilavuuksisilla hydrauliikkapumpuilla varustetut ET18 ja EZ53, jonka nyt uudessa mallistossa korvaa EZ50. ET18 on teknisesti vahva kone, jossa on muun muassa hyvät kaivuominaisuudet, tilava kaksiovinen ohjaamo. Siihen saa myös VDS-järjestelmän. EZ50-mallissa on uusi hydrauliikkajärjestelmä eli täsmälleen samaa tekniikkaa kuin testivoittajamalleissa ET65 ja EZ80. Edelleen siinä on tilava ohjaamo ja esteetön näkyvyys joka suuntaan. Kone on erittäin kuljettajaystävällinen”, luvataan Edecolta.
”Minikaivukoneiden markkinoilla ei lähivuosia ole näkyvissä suuria mullistuksia. Kuljettajien vaatimustaso teknisille ominaisuuksille nousee. Myös ”pienen” koneen tulee tulevaisuudessa olla kuljettajaystävällinen. Kaivuominaisuuksilta vaaditaan enemmän niin sanotun ison koneen tuntua.”
Wacker Neuson -minikaivukoneisiin ensimmäinen huolto tehdään 50 tunnin kohdalla, jonka jälkeen huoltoväli on 500 tuntia.
Yanmar, KH-Koneet Oy
KH-Koneet Oy vastaa omalta osaltaan kyselyyn 11 mallin tiedoilla: Vio12-2A (1 245 kg/9,3 kW), Vio 17 (1 765/10,3), Vio 23-6 (2 405/14,6), Vio 27-6 (2 770/15,8), Vio 33-6 (3 275/18,9), Vio 38-6 (3 695/18,9), Vio 50-6B (4 855/28,3), Vio 57-6B (5 485/34,5), SV08-1C (1 035/7,7), SV 18 (1 975/9,9) ja SV 60-6B (5 635/33,4).
Moottorina kaikissa malleissa on tietenkin Yanmar. Syksyllä 2020 Stage V -tasolle päivitettiin jo mallit Vio 50-6B (DPF), Vio 57-6B (DPF+EGR) ja SV 60-6B (DPF).
Mallit Vio 33-6, Vio 38-6 ja SV08-1C tehdään Japanissa, muut Ranskassa.
”Myydyin konemallimme tässä miniluokassa on Vio 57-6A (päivitetty Vio 57-6B). Kyseessä on todella monikäyttöinen ja luotettava kaivukone, joka on ollut usean vuoden ajan myyntiykkönen omassa kokoluokassaan. Siinä ei ole peränylitystä lainkaan, joten kääntösäde on erittäin pieni. Näkyvyys ohjaamosta on hyvä kaikkiin suuntiin. Kaivuhydrauliikan käyttö on todella jouheaa, jopa koneen liikkuessa. Kolme pääpumppua tuottavat reilun virtauksen”, todetaan KH-Koneelta.
Uusin tulokas mallistossa on levitettävällä alavaunulla varustettu Vio 23-6.
”Konevuokrauksen merkitys kasvaa tulevaisuudessa entisestään ja päästöihin kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Sähkökoneiden määrän on noustava jo tilaajien vaatimustenkin takia. Palvelukokonaisuuden merkitys koneen elinkaaren aikana kasvaa.” ”Etävalvontajärjestelmien avulla saadaan parempi ennakoitavuus ja koneen tuottavuuden seuranta. Myös jälkimarkkinoiden merkitys korostuu. Asiakaspalvelun on oltava joustavaa ja asiakkaalle etsitään aina paras ratkaisu hänen tarpeisiinsa. Koneiden tarjoamisen lisäksi pyritään ymmärtämään asiakkaan liiketoimintaa sekä auttamaan häntä menestymään paremmin”, filosofoidaan KH-Koneelta lopuksi.
Ensimmäinen huolto Yanmar-koneisiin tehdään mallista riippuen 50–100 tunnin kohdalla. Sen jälkeen 500 tunnin välein.