Uutiset

Työkoneet

Maxpo 2017: Volvolle uusi toimitusjohtaja

Myös Volvo Construction Finland kuului Maxpossa niihin niin sanottujen suurten osastojen ryhmään. Volvon joukkoja komentaa nyt uusi toimitusjohtaja Ville Hanski (40 v.).

Ville Hanski.

Hän otti pestin vastaan 1.8.2017 alkaen ja siirtyi Volvolle Sisu Akselit Oy:stä.

Ville aloitti konemaailmassa ja Roclassa16 vuotta sitten. Tehtävänä oli tuolloin trukkien myynti vientiin. Työkokemusta on karttunut myös Rautaruukissa ja siellä etenkin myyntitöissä Kiinassa. Ville on kasvattanut ansioluetteloaan myös johtamisessa, tuotannonohjauksessa, tuotekehityksessä ja valmistuksessa.

”Yksi tärkeäksi kokemani asia on koulutus ja sitä kautta nuorien saaminen asentajiksi. Meillä on oma kolmetasoinen osaamisohjelmamme. Koulutamme jatkuvasti asentajiamme ammattitaidon ylläpitämiseksi”, kertoo Hanski.

Osastolla komeili useita Volvoja, osa jo myytyjä. Myös Volvolla kerrotaan, että kauppa on käynyt hyvin ja muutamia koneluovutuksia oli ajoitettu juuri Maxpoon.

Hiljattain esitelty pyöräkuormaaja L260H (ylin kuva), ensimmäinen laatuaan Suomessa, oli myyty Veljekset Mäkitalo Oy:lle Huittisiin.

”Mäkitaloilla on pitkät perinteet ostaa aina se ensimmäinen konemalli. 90-luvullakin taisimme toimittaa kolme Volvon ensimmäistä Suomen yksilöä juuri Mäkitaloille. Volvo-pyöräkuormaajia heillä on tälläkin hetkellä monessa eri kokoluokassa”, kertoo Volvon myyntipäällikkö Jan-Peter Nybäck.

L260H on noin 35 tonnin työpainollaan sopiva kone murskaimen syöttöön tai nopeaan lastaukseen. Kauhakoko on 7,3 kuutiometriä. Volvon D13J-dieselmoottori on Stage IV-yhteensopiva ja tehoa kuormaustyöhön irtoaa 291 kilowattia. Polttoainetehokkuutta tehostava Volvon OptiShift-tekniikka on optimoitu juuri lyhyisiin työjaksoihin kuten autojen lastaukseen. Toinen edelleen polttoaineen kulutusta vähentävä erikoispiirre on Volvon RBB-toiminto (Reverse By Braking). Volvon mukaan automatiikka tunnistaa pyöräkuormaajan suunnan ja hidastaa nopeutta käyttöjarrun, ei muuntimen ja vaihteiston avulla. Volvon mukaan polttoainetehokkuus edelliseen malliin verrattuna onkin parantunut kymmenisen prosenttia. Muuntimessa on lukitusmahdollisuus, mikä lisää tietenkin vetokykyä. Kippauskorkeus on 3,1 metriä.

Volvo A45 Gfs.

Myös dumpperi A45 Gfs toimi katseenvangitsijana osastolla. Kysessä oli jo neljäs Takanen MR Oy:lle Pohjanmaalle toimitettu yksilö. Minikoneista uudenkarheita malleja ovat kompakti pyöräkuormaaja L25H (5t/48 kW) sekä minikaivukone ECR35D (4t/23 kW).

Volvo L25H ja ECR35D.

Keltaisten koneiden kauppoja

Tämänvuotisessa Maxpossa tehtiin tosissaan kauppaa, eikä Volvon osasto ollut poikkeus.

Konemyyjä Timo Mörskyllä riitti osastolla vipinää ja käsi varmaan kipeytyi jatkuvasta kauppojen vatkaamisesta. Ville Sainio pyörittää 24 ihmistä työllistävää maarakennuspalveluyritystä VJ Maa-aines Oy. Hommat ovat pääasiassa kehäkolmosen sisäpuolella ja 15-päinen konekanta on kokonaan ”kumikoneita”, kuten Ville asian itse ilmaisee. Eli pääasiassa pyöräalustaisia kaivukoneita, mutta mahtuu joukkoon muutama kumitelainen kaivukonekin. Volvo EW60E (5,2-5,9 t/47 kW) oli täydellinen heräteostos. ”En aamulla messuille tullessani, tiennyt, että omistaisin tänään Volvon. Kyseessä on ensimmäinen V-alkuinen konemerkki yrityksessä. Tosin aloittelin poikasena työhommat Åkerman EW150-koneella”, lohkaisee Ville. Uusi Volvo lähtee Museovirastolle hommiin. ”Pölyjä pyyhkimään”, virnuilee Sainio.
LM-Suomiset Oy Eurajoelta lisäsi kalustoonsa varsin hienosti koristellun Volvo EC 220E-kaivukoneen (20,6-25,8 t/128 kW). Volvon tuotepäällikkö Teijo Lähdekorpi (vas.) ja koneen Suomisille myynyt Pekka Oikari kertovat Suomen lipun koneen kyljessä olevan kunnianosoitus Suomen veteraaneille ja 100-vuotiaalle Suomelle. Markku Suominen sanoo, että yrityksen yksi luottokuljettajista eli Toni Vähä-Ettala (oik.) on oikea mies kuljettamaan juhlallisesti teipattua konetta. 11 vuotta Suomisten palveluksessa ollut Vähä-Ettala kun sattuu pitämään koneestaan hyvää huolta. Edellinen, vuoden 2009 mallinen Volvo 210 oli sekin vain Tonin käytössä, ja oli Markun mukaan liian hyvässä kunnossa annettavaksi vaihtokoneena. Siihen Toni kerryytti tunteja yli 13 000. Uusi kone lähti Maxposta Rauman satamaan. Satamalaajennuksen tieltä pitää siirtää runsaasti infraa pois, ja siinä työssä Vähä-Ettala ja Volvo EC220E muodostavat oivan iskuryhmän.
Maanrakennus P. Örn Oy on toiminut jo 30 vuotta Hyvinkäältä käsin ja nykyään toimintaa pyöritetään jo kolmessa polvessa. Isä Pentti on yrityksen perustaja ja toimitusjohtajana toimiva Jani kättelee Mörskyä. Janin tytär Netta on myös jo mukana yrityksen toiminnassa. Betonisoran toimittaminen pääkaupunkiseudulla on yrityksen pääasiallinen toimintamuoto, mutta myös muun muassa kaivuutöitä ja ajopalveluja tarjotaan. Örnit ovat  erikoistuneet sora-ainesten seulontaan pianolangalla, aina  kahdesta millimetristä alkaen. Nyt hankittu pyöräkuormaaja Volvo L120H (18,5-21,6 t/203 kW) täydentää jo aiemmin kalustoluettelossa olevaa yhdeksän Volvo-pyöräkuormaajan joukkoa. Ensimmäisen Volvon Pentti osti jo vuonna 1996. 
Volvoa kivihommiin. Kiviainesten jalostukseen keskittyneen siilinjärveläisen Sepeli Tekniikka Oy:n toimitusjohtaja Mikko Ruuskanen (oik.) ja uuden Volvo EC380EL-kaivukoneen (37,8-43 t/226 kW) tuleva kuljettaja Marko ”Make” Pekkinen kertoivat, että kauppaan liitettiin täydet huoltosopimukset. Yritys työllistää 14 henkilöä ja yhteensä neljä murskauslaitosta on jatkuvassa toiminnassa ympäri Suomea. 

Lue seuraavaksi