Uutiset

Työkoneet

Maxpo 2013: Metsolta uutta rikotukseen

Metso esitteli Maxpossa tuotevalikoimaansa MH-sarjan rikotusvasarat ja MB-sarjan rikotuspuomit kiinteisiin esimurskausasemiin. Vastaavat Metson rikotusvasara–puomi -yhdistelmät ovat jo käytössä tela-alustaisissa Lokotrack-murskausyksiköissä. Optimoidut ratkaisut on saatavissa niin esikara- kuin leukamurskaimella varustettuihin murskaamoihin.

Lähes poikkeuksetta esimurskaamot varustetaan rikotusvasaralla ja -puomilla. Sen avulla saadaan ylisuuret kivet ja tukokset purettua nopeasti ja turvallisesti, joten häiriöiden aiheuttama hukka-aika saadaan näin minimoitua. Metsolta on pyydetty tarjoamaan ratkaisua niin kaivos- kuin maarakennussovelluksiin, jolloin laitos tulee myös tältä osin suoraan samalta laitetoimittajalta.

”Olemme kehittäneet Metson rikotusvasara- ja puomiratkaisut yhdessä partnereidemme kanssa ja voimme jatkossa tarjota asiakkaille avaimet käteen -kokonaistoimituksen esimurskaukseen. Halutun murskaimen lisäksi Metsolla on tarjolla kattava varustus; puomi kiinnitysrunkoineen, rikotusvasara, yhdistelmään kuuluva hydraulikoneikko sekä langaton kauko-ohjain”, kertoo Metson puomien ja iskuvasaroiden tuotepäällikkö Ilkka Somero.

”Työturvallisuutta painotetaan tänä päivänä aiempaa vahvemmin niin kaivostoiminnassa kuin louhoksissa ja murskausurakoinnissakin. Kauko-ohjattu rikotusvasara-puomi -yhdistelmä on ehdottomasti turvallisin ratkaisu ylisuuren syötteen tai kivien kiilautumisen aiheuttamien tukosten purkamiseen.”

Metso on uusinut Barmac-keskipakomurskaimen roottorin. Siinä kulutusosien kiinnitys on uudistettu entistä helpompaa vaihtotyötä ajatellen. Samalla kulutusosien ainevahvuutta on pystytty lisäämään.

”Uusilla kulutusosilla kestoikä on parantunut jopa 30–50 prosenttia aiemmasta. Myös osien kiinnitys on uudistettu. Terästanko lukitsee kulutusosan tiukasti hahloihin ilman erillistä kiinnitystä, jolloin osien vaihto on erittäin nopeaa ja turvallista. Uusi roottori helpottaa huoltotyötä ja osien vaihtoa huomattavasti, mikä pienentää suoraan Barmacin käyttökustannuksia”, arvioi tuoteasiantuntija Tuomas Takalo.

Uusi roottori käy suoraan 840 DTR -roottorin tilalle.

Metsolla oli esiteltävänä myös uutuus seulontapuolelle, Nordberg ES303. Elliptisesti työskentelevä seula on tarkoitettu kiven ja soran seulontaan. Yhdentoista neliömetrin seulaan on moottorit sijoitettu uudella tavalla, jolloin saavutetaan entistä tehokkaampi tulos.

JK

Lue seuraavaksi