Uutiset

Työkoneet

Materiaalinkäsittelyn monitoimija avasi uuden tehtaan

Kahdessakymmenessä vuodessa muutaman hengen yrityksestä materiaalinkäsittelylaitteiden suurvalmistajaksi kasvanut Combilift avasi huhtikuun lopussa kokonaan uuden tehtaan Irlannin pohjoisosaan lähelle Pohjois-Irlannin rajaa. Jättitehtaan avajaiset pienellä paikkakunnalla olivat niin merkittävä tapahtuma, että Irlannin pääministeri Leo Varadkar kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan ja pitämällä kannustavan puheen Brexitin kuohujen keskellä oleville, raja-alueella asuville tehtaan työntekijöille sekä suurelle kutsuvierasjoukolle.

Materiaalinkäsittelykoneita valmistava Combilift on avannut uuden tehtaan Irlannin pohjoisosaan, Monaghanin pikkukaupunkiin. 50 miljoonan euron investointi takaa töitä monelle paikkakuntalaiselle. Väkeä nyt on 550, mutta suunnitelmissa on rekrytoida 200 lisää lähiaikoina.

Combiliftin tarina hakee kaltaistaan yritysmaailmassa. Jos ei nyt ihan suurvaltojen sarjassa, niin ainakin Suomen kokoisten maiden kategoriassa. Vuonna 1998 lähes nollasta käynnistynyt toiminta on kasvanut tämän päivän noin 230 miljoonan euron liikevaihtoon. Eikä kasvulle näy loppua. Toimitusjohtajan Martin McVicarin äänensävy avajaispuheessaan oli irlantilaisen vaatimaton, mutta visiot uuden tehtaan myötä mahdollistuvasta kasvusta vaikuttivat uskottavilta. Aloitusvuonna muutamia koneita toimittanut yritysnoviisi on kasvanut kahdessakymmenessä vuodessa reilut 5 000 konetta tuottavaksi jättitehtaaksi. Seuraavan viiden vuoden aikana tuo luku on tarkoitus tuplata.

Irlannin pääministeri Leo Varadkar vihki uuden tehtaan käyttöön leikkaamalla nauhan, jota pitelivät Combiliftin Robert Moffett (vas.) ja Martin McVicar. Tilaisuutta seurasivat parvekkeelta Combiliftin henkilökunta sekä lattialta muutamatuhatpäinen kutsuvierasjoukko ympäri maailman.

Vastapainotrukit ja monet muut materiaalinkäsittelyn koneet ja laitteet syntyvät nykyisin jo pitkälti Kauko-Idässä. Combilift on näistä maailman trendeistä poiketen parkkeerannut itsensä tukevasti Irlannin maaperälle. Monitietrukeista alkanut toiminta on laajentunut perässä käveltävistä pinkkareista aina pitkän ja raskaan tavaran käsittelyyn tarkoitettuihin lukkeihin. Väliin mahtuu monitietrukkien alati kasvava mallisto maastoversioineen. Tuotekehitysosasto kehittää koko ajan uuden tyyppisiä koneita varastojen kapasiteetin maksimoimiseksi ja käsittelyn nopeuttamiseksi. Sen tueksi yritys tarjoaa myös varaston lay-outin optimointipalvelua. Se soveltuu käytettäväksi niin uusien kuin jo olemassa olevien varastojen hyllyjärjestelyjen suunnitteluun. Siinä otetaan tietenkin huomioon Combiliftin koneiden mahdollisuudet toimia kapeillakin käytävillä tehokkaasti. Tässä pätee sama mitä meillä suomalaisilla, ennen ei usko kuin näkee. Optimointiohjelma kertoo nopeasti kapasiteetiltaan parhaat hyllyjärjestelyt ja niihin soveltuvat koneet.

Monitietrukilla alkuun

Perässä käveltävä pinkkari.

Combiliftin tarinaan liittyy oleellisesti ajoneuvotrukki Moffett. Sen kehittänyt ja tuotteistanut Robert Moffett myi taannoin yrityksen Cargotecille, joka edelleen jatkaa Moffettien valmistusta. Tekemisen into kuitenkin paloi miehen rinnassa ja hän perusti yhdessä työtoverinsa Martin McVicarin kanssa Combilift Ltd:n. Toiminta käynnistyi lähes tyhjästä pohjoisen Irlannin nummimailla miesten kotikaupungissa, Monaghanissa. Moffettien valmistus tapahtui tuolloin ja tapahtuu edelleen läheisessä Dundalkin satamakaupungissa.
Keväällä 1998 alkanut toiminta poiki ensimmäiset kaupat jo muutamien viikkojen sisällä ja ensimmäiset kolme monitietrukkia toimitettiin asiakkaille kesän aikana.

Aisle Master

Ensimmäinen vientitilaus tuli Norjasta samoihin aikoihin. Sinne toimitettu konepiirustuksiin perustuva faksitarjous poiki sellaisenaan tilauksen. Alkuun päästyään toiminta kasvoi tasaisesti ja kovaa. Sama tahti tuntuu jatkuvan edelleen. Ensimmäiset koneet valmistuivat vaatimattomissa tiloissa. Kasvun myötä piti tilaa saada lisää ja tuotanto siirtyi vanhoihin siipikarjan kasvatustiloihin. Nekin tilat kävivät pian ahtaiksi, ja kolme vuotta sitten tehtiin päätös uusien toimitilojen rakentamisesta. Paikaksi valikoitui Monaghanin pikkukaupunki lähellä Pohjois-Irlannin rajaa.
50 miljoonan euron investointi konkretisoitui keväällä, kun uusi tehdas vihittiin käyttöön. Se rakennettiin kokonaan neitseelliselle maalle. Katettua tilaa on 4,6 hehtaaria. Tehdas on nyt yksi Irlannin suurimmista tuotantolaitoksista. Se työllistää noin 550 henkeä, joista 230 on rekrytoitu viimeisen kolmen vuoden aikana. Lisäksi toimitusjohtaja McVicar kertoi avajaispuheessaan yrityksen lisäävän työvoiman määrää noin 200:lla tulevan kolmen vuoden aikana.

Combilift aloitti toimintansa 20 vuotta sitten. Tuote oli tuolloin kuvan monitietrukki, joka on tässä tuotekehitystä palvelevalla kallistuvalla alustalla. Monitietrukkimallisto on nykyisin jo erittäin laaja ja muitakin trukkityyppejä on jo tuotannossa sekä esimerkiksi pitkän ja raskaan tavaran käsittelyyn tarkoitettuja lukkeja.

Yrityksen valmistama ensimmäinen monitietrukkikin oli näytillä. Laite on edelleen päivittäisessä käytössä.

Ekologista toimintaa
Uusi laitos on pohjapiirustukseltaan yksinkertainen. Se on yksi suuri tila joka on jaettu osastoihin. Logistiikka on näin saatu helpoksi ja selkeäksi. Lisäksi silmiinpistävää oli tilojen avaruus, joka luo hyvät mahdollisuudet ennakoituun kasvuun. Tuotantotiloihin tuo luonnonvaloa ja samalla avaruutta katon osittainen valokate. Sitä on noin 30 prosenttia. Näin valoisaan aikaan ei juuri valaistusta tarvita, ja jos sitä tarvitaan, tapahtuu se liikeohjatuin led-valoin. Valokatteen lisäksi katolla on aurinkopaneeleja. Niiden teho on yhteensä 185 kilowattia. Lämmitysenergiaa tuotetaan omalla yhden megawatin biovoimalaitoksella, jossa poltetaan muun muassa lavoja ja muuta tuotannosta jäävää polttokelpoista jätettä. Sadevettä hyödynnetään laitoksen pesutiloissa ja käymälöissä, ja sitähän Irlannissa tulee tunnetusti paljon.

Tuotantotilat ovat avarat ja valoisat. Kattomateriaalina osittain käytetty valokate tuo luonnonvaloa tilaan.

Perinteisin menetelmin

Yrityksen lyhyestä historiasta huolimatta monella työntekijällä on jo pitkä ura takanaan talossa. Kokoonpanossa työskentelevä asentaja Paul Holland on työskennellyt Combiliftillä jo 14 vuotta, ja sanoo olevansa erittäin tyytyväinen työhönsä.

Vaikka tuotantotilat ovat nykyaikaisimmasta päästä, tapahtuu itse tuotanto hyvin totutuin tavoin. Teräsleikkeet valmistuvat kahdella plasmaleikkurilla. Hitsaus tapahtuu manuaalisesti. Hitsareita on nyt viitisenkymmentä, mutta lukumäärän arvioitiin kasvavan lähiaikoina lähes sataan. Robotteja ei hitsaukseen käytetä, mutta pyörittäjiä ja muita käsihitsausta helpottavia laitteita on toki hitsareiden apuna. Yksi hitsausrobotti tosin talosta löytyy. Kaikki hitsatut runko- ja muut teräsosat käyvät läpi koneellisen teräsraepuhalluksen ennen maalausta. Maalaus tehdään vesiohenteisella maalilla. Kokoonpano tapahtuu tasavälein liikkuvilla linjoilla. Tehdas kuluttaa 600 tonnia terästä viikossa. Raaka-aineet ja komponentit tulevat niin Brittein saarilta kuin ympäri koko maailman. Yhdessä vuorossa toimivalta tehtaalta putkahtaa ulos uusi kone vartin välein. Jokainen valmistuva kone syntyy asiakkaan erittelyn mukaisesti.
Työvoima on pitkälti paikallista väkeä. Noin kymmenen prosenttia käy päivittäin töissä läheisen Pohjois-Irlannin puolelta. Pääministeri pahoittelikin puheessaan Brexitiä, joka tulisi olennaisesti hankaloittamaan juuri näiden ihmisten arkea, mutta myös muuta alueen toimintaa. Hän uskoi kuitenkin asian päättyvän kaikille suotuisalla tavalla. Puheessa hän kiitteli kaikkia tehtaan rakennusprojektiin osallistuneita sekä toivotti hyvää tulevaisuutta kaikille uuden tehtaan työntekijöille.

Pääministerin allekirjoituksella.

Maailmanlaajuinen toimija
Kahdessa vuosikymmenessä on Combilift levittäytynyt ympäri maailman. Vientikohdemaita on nykyisellään jo 85. Ensimmäisten toimintavuosien tuotantoluvuissa puhuttiin kymmenistä. Koneet olivat tuolloin pelkästään monitietrukkeja. Tänä päivänä tuotevalikoima sisältää erilaisia trukkeja perässäkäveltävistä malleista aina kontteja käsitteleviin lukkeihin, ja vuotuinen kokonaistuotantomäärä ylittää jo 5 000 rajan. Yhteistä kaikille tuotteille on tehokas materiaalinkäsittely. Yritys panostaa vahvasti myös tuotekehitykseen ja tutkimukseen, noin seitsemän prosenttia liikevaihdosta kuluu tähän toimintaan.
Maailmalla on käytössä jo yli 40 000 Combiliftin valmistamaa konetta. Ne kaikki ovat syntyneet Monaghanin pienessä rajakaupungissa. Asukkaita siellä on alle 10 000, joten Combiliftin kaltainen investointi on todellinen piristysruiske seutukunnalle. Äskettäin avattu tehdas on jo kaikilta osin täydessä toiminnassa ja tilaa laajentumiselle on olemassa. Monaghanin pikkukaupungin tulevaisuus näyttää siis valoisalta. Ja kuten Martin McVicar puheessaan sanoi, ”Tämä on vasta alkua”.

Combilift-koneet tuo maahan ja jälleenmyy Berner Koneet

 

Hitsausasema.

 

Berner Koneiden miehiä avajaisissa. Vasemmalta Matti Koljonen, Marko Riikonen, Alvi Vainikainen ja Juha Kanerva.

Tuotannon seinällä oleva ”kunniataulu” on varsin kattava. Palveluvuosia on kertynyt reilusti jo monelle työntekijälle. 

 

 

Lue seuraavaksi