Uutiset

Työkoneet

Mansessa möristiin jälleen

Mansen Mörinät on jälleen kerran ohi. Viime viikon perjantaina ja lauantaina vietetyt konepäivät saivat perinteiseen tapaan väkeä mukavasti liikkeelle. Suurimmat ruuhkat ja taistelut parkkipaikoista koettiin Tuottotiellä, missä on suuri koneliikkeiden keskittymä. Muun muassa Volvo Construction Equipment Finland ja Rotator sijaitsevat tällä alueella. Toisaalta taas syrjemmällä sijaitsevat ”pienet” toimijat valittivat väen vähyyttä. Näyttääkin siltä, että kaikki mörinäkävijät eivät siis jaksaneet kahlata varsin laajaksi kasvanutta tarjontaa kokonaan läpi.

Suomessa myynnissä oleva konekalusto ja lisälaitevalikoima oli esillä varsin kattavasti. Myös kuljetusammattilaisille oli nähtävää ja koettavaa runsaasti. Mansen Mörinöistä onkin kasvanut melko massiivinen tapahtuma. Löydät runsaasti mörinäkuvia Konepörssin Facebook-sivuilta. Videokooste ja muita uutisia julkaistaan myöhemmin täällä Konepörssin nettisivuilla sekä lehdessä.

Konepörssin Facebook kuva-albumi Mansen Mörinät 2017.

Mansen Mörinät internetsivut.

Pitkä mörinäpäivä vaatii tuhdit eväät. Tarjolla oli murkinaa moneen makuun. Suomen Rakennuskoneella on perinteisesti saatavilla herkullista maalaispyttäriä. Kyllä kelpasi.

 

Lue seuraavaksi