Uutiset
Mansen Mörinät käynnistyy, virittäydy tunnelmaan
Pirkanmaalaisten kone- ja kuljetuskalustokauppiaiden yhteinen tapahtuma, Mansen Mörinät käynnistyy huomenna 5. huhtikuuta Tampereen, Pirkkalan ja Lempäälän ympäristöissä. Tässä ennakkotunnelmia tapahtuman pystytyksestä.
Tapahtumassa tehdään jälleen uusia ennätyksiä. Varsinaisten järjestäjien määrä kasvaa ensimmäistä kertaa yli 50. Kaikkiaan tapahtumassa on mukana useampi sata eri raskaskone- ja kuljetusalan toimijaa tuotteineen. Kävijöitä tapahtumaan odotetaan myös ennätysmäärä, jolloin villeimmät arviot liikkuvat yli 15 000:ssa kävijässä.
Mansen Mörinöiden erityispiirre on sen jakaantuminen moneen eri paikkaan. Järjestäjät ovat alusta alkaen esitelleet tuotteitaan omissa toimipisteissään. Tänä vuonna uusia järjestäjiä on tullut mukaan niin Pirkkalan, Sarankulman kuin Lempäälän alueelle. Tällä kertaa koettavaa on myös Hervannassa ja Kaukajärvellä.
Tapahtumakävijälle vinkiksi. Varaa riittävästi aikaa, hyödynnä molemmat tapahtumapäivät. Nähtävää ja koettavaa varmasti riittää. Järjestäjät yhteistyökumppaneineen ovat laittaneet pihat ja koneet kuntoon teitä varten.
Tutustu tapahtuman järjestäjiin
Yli 50 syytä käydä Mansen Mörinöillä, osa 1
Yli 50 syytä käydä Mansen Mörinöillä, osa 2