Uutiset

Työkoneet

Mansen Mörinät: Infrarakentamisen koko elinkaari

Turkkitie yhdeksään, Taratest oy:n toimitiloihin ja pihamaalle oli koottu monta yritystä kattamaan sitä, mitä yhden infrahankkeen koko toteuttaminen vaatii. Useiden alojen ammattilaisia tarvitaan eri vaiheissa ennen kuin esimerkiksi umpimetsään raivattava moottoritie on valmis ajettavaksi. Maaperätutkimuksiin erikoistunut Taratest oy onkin yksi niitä ensimmäisiä yrityksiä, jotka saapuvat uudelle infrahankkeelle. Geoteknisillä tutkimuksilla selvitetään maaperän koostumusta maa- ja kallioperässä. Yritys tekee myös paalutus- ja räjäytystöiden yhteydessä syntyvien tärinöiden mittauksia.

Taratest oy:n toimitusjohtaja Tero Mäkinen esitteli mielellään yrityksen uusinta porakonetta, joka on Epirocin valmistama Diamec Smart 6. Sillä voidaan maksimissaan porata 50–70 millimetrin reikiä aina kilometriin saakka. Kone oli Mörinöiltä lähdössä ensimmäiselle komennukselleen Olkiluotoon, Posiva oy:lle.

Alustavien työvaiheiden jälkeen tarvitaan esimerkiksi sellaisia yrityksiä kuten räjäytystöiden sytytysjärjestelmiin erikoistunut Orica Finland oy, mittalaitteita valmistava Leica Geosystems oy sekä työmaiden liikennejärjestelyihin ja työmaan suojaukseen erikoistunut Ramudden oy. Vain muutamia Mansen Mörinöille yhteen kerättyjä yrityksiä mainitakseni. Varsinaisista maarakentajista mukana oli Axbella oy, joka oli tuonut näytille myös kaivavaa kalustoaan.

Taratest on lisännyt viime aikoina myös kalustoaan.

”Aloitamme pian Olkiluodossa Posiva oy:lle pitkien, noin kilometrin pituisten reikien poraamisen. Ydinjätteen loppusijoitusluolia rakennetaan ja tarkka tieto kallioperästä on erittäin tärkeää. Reikien syvyys tulee olemaan reilut 300 metriä ja niiden tekemistä varten hankimme maksimissaan kilometriin poraavan Epiroc Diamec Smart 6 -porakoneen. Kyseessä on hydraulinen porakone, jolle öljyä tuottaa erillinen sähkötoiminen hydrauliikkakoneikko. Koko porakone on sijoitettu metallijalkaan, joskin sille on suunnitteilla myös tela-alusta. Olkiluodossa siirrämme sitä kurottajalla paikasta toiseen. Epirocilla tehtävät reikäkoot ovat 50–70 millimetriä”, aloittaa Taratest oy:n toimitusjohtaja Tero Mäkinen.

Lännen-kaivurikuormain soveltuu porauskaluston peruskoneeksi erinomaisesti. Maastossa sen ei tarvitse olla aivan porauskohdan vieressä, vaan reikää syntyy yli viiden metrin puomin avulla etäämmältäkin. Työmailla kone on myös nopeasti siirrettävissä kohteesta toiseen.

Poraustapahtumassa laite säätää automatiikan avulla paineen ja pyöritysnopeuden. Porari laittaa kanget manuaalisesti paikoilleen, mutta sekin voidaan automatisoida lisävarusteena saatavan kankien syöttölaitteen avulla. Olkiluodossakaan ei pelkkä reikien tekeminen ja näytteiden ottaminen riitä, vaan jokainen reikä vielä kuvataan. Optisen tai akustisen kuvaamisen avulla reikien mahdollinen taipuma, kivilaji, rapautuneisuus, liuskeisuus ym. ovat määritettävissä. Akustinen menetelmä valitaan silloin, kun reikä on sumea. Koereiät porataan aina vinoon, jolloin yhdellä reiällä katetaan mahdollisimman suuri profiili.

”Melko uusi hankintamme on myösLännen 8600G -kaivurikuormain, jonka puomin päässä on Geomachine oy:n valmistama porakone. Kun perusporauskalustomme vaatii aivan porareiän kohdalle ajon, voi kaivurikuormaimella porata 5,5 metrin etäisyydeltä”, jatkaa Mäkinen.

”Lumi ei myöskään talvella haittaa niin paljon kuin kapeatelaisilla ja matalilla porakoneilla. Esimerkiksi VT9:llä pääsimme poraamaan hirviaidan yli, ilman Länkkäriä aita olisi pitänyt purkaa porakaluston tieltä”, lopettaa Mäkinen.

Lue myös: Taratest oy on maaperätutkimusten taitaja ja Taratest oy kasvaa jättihankkeiden mukana.

Taratestin tiloihin oli koottu infrahankkeen kannalta tärkeitä tekijöitä. Ramudden oy:n miehet; toimitusjohtaja Michael Wackström (vas,), Tampereen toimipisteen esimies Henri Mäkinen sekä myynti- ja markkinointipäällikkö Jaakko Kamppinen kertoivat, että Ramuddenin palvelut tähtäävät entistä turvallisempiin työmaihin. Yritys tarjoaakin kattavan valikoiman erilaisia tarvikkeita rakennustyömaiden turvaksi sekä liikennejärjestelyjen sujuvuuteen. Myös liikenteenohjaussuunnitelmien teko kuuluu palveluihin

Kuvassa Taratestin tontin alta eri syvyyksiltä otettuja kivinäytteitä. Syvin kohta on ollut 40 metriä.

Axbella oy oli tuonut pari kaivukonetta Mörinöille. Lempääläläinen yritys on monipuolinen maarakentaja, tärkeä lenkki siis, kun infraa rakennetaan.

Marko Tulokas (vas.)sai Tero Mäkiseltä aiemmin arvonnassa voittamansa pelipaidan. Marko kertoi, että perhe on pääasiassa Ilveksen kannattaja, mutta jos Ilves putoaa, kannustetaan Tapparaa. Pääasia on, että menestystä tulee paikkakunnalle. Tänä vuonna mestaruus tosin matkaa Hämeenlinnaan tai Ouluun.

Lue seuraavaksi