Uutiset
Mansen Mörinät 2018: Volvo Operators Club tuli Suomeen
Vaikka kuljettajille tarkoitettu Volvo Operators Club on perustettu jo 20 vuotta sitten Saksan Konzissa, niin vasta nyt se rantautui Suomeen ja Mansen Mörinöille.
Maailmanlaajuisesti klubissa on jo 27 000 jäsentä ja lisää tulee koko ajan. Klubiin voi liittyä kuka tahansa ammattitaitoinen maansiirtokoneen kuljettaja, merkistä riippumatta.
Myös Mansen Mörinöillä kuljettajilla oli mahdollisuus liittyä tähän klubiin ja osallistua samalla kisaan, jonka kaksi parasta pääsevät Saksassa syksyllä Volvon EMEA:n järjestämään kansainväliseen koitokseen. Voittajaksi selviytyi se, joka suoritti minikaivukoneelle ja pienelle pyöräkuormaajalle laaditut tehtävät nopeimmin, mahdollisimman pienillä sakoilla.
”Kuljettajat tekivät tasaisia suorituksia, mutta yksi kuljettaja erottui joukosta. Teemu Gre´n teki lyömättömän pohja-ajan”, tiivisti kisan järjestäjätahoa edustava käyttökouluttaja Timo Siironen Volvolta. Kolme parasta saivat Volvo-tuotepalkintoja ja kaksi parasta eli Teemu Gre’n (3 min 49 s) ja Petri Hämeenniemi (5 min 9 s) pääsevät edustamaan suomalaisia kuljettajia Saksaan. Kolmanneksi sijottui Eetu Gre’n (5 min 28 s).
Video: The Volvo Operators Club Final 2017