Uutiset

Työkoneet

Maarakennusala nosteessa Maxpossa

Joka toinen vuosi järjestettävät maarakennus- ja ympäristönhoitokoneiden messut, Maxpo 2017, järjestetään nyt 17. kertaa torstaista lauantaihin 7. – 9.9.2017 Hyvinkään lentokentällä. Alalla menee entistä paremmin  ja se näkyy myös näyttelytilan voimakkaana kasvuna. Näyttelytilaa on nyt käytössä 60 000 m2, mikä on  19 % enemmän kuin kaksi vuotta sitten ja yritysmääräkin, 276, on 50 enemmän kuin kaksi vuotta sitten.  Arvokkaita noin 100 000 euron koneita on Maxpossa esitteillä useiden kymmenien miljoonien arvosta. Tapahtuma on merkittävä uusien koneiden esittelytapahtuma ja tärkeä alan verkostoitumispaikka.

Reilusti kasvua koneiden myynnissä, bisnes tarvitsee lisää työntekijöitä

”Maarakennuskonealalla Suomen markkinat ovat elpymässä matalasuhdanteesta ja koneiden myyntimäärät ovat reilussa kasvussa. Kasvua on jo yli 15 % edelliseen vuoteen verrattuna.  Viime vuonna Suomessa myytiin 1800 uutta konetta. Uskon, että tänä vuonna lähestytään jo 2000 kappaleen rajaa.  Positiivista virettä on ilmassa ja se näkyy selkeästi siinä, miten yritykset ovat panostaneet Maxpo-messuihin. Tapahtuma on nyt alalle entistä tärkeämpi ja mukaan on lähtenyt paljon uusia yrityksiä. Tapahtuma on suurempi kuin koskaan ja kalustoa on näytillä useiden kymmenien miljoonien arvosta,” kertoo Rakennuskonealan Näyttely-yhdistyksen puheenjohtaja Markku Lappalainen. ”Euroopan ja Suomen talouden kasvu heijastuu yritysten investointeihin. Nyt on uskallusta myös investoida uusiin koneisiin, sillä töitä rakennusalalta löytyy.”

Töitä löytyy ja työntekijöitä tarvitaan. Yksi  tämänkin alan haasteista on eläköityminen ja uusien työntekijöiden löytäminen. Ala panostaa nuoriin, joita innostetaan hakeutumaan alan oppilaitoksiin ja töihin. Alalla tarvitaan lisää kuljettajia, asentajia ja myyjiä. Oikeastaan kaikkiin alan tehtäviin tarvitaan työntekijöitä. ”Nuorista kilpailee moni ala. Toivomme lisäävämme Maxpo-messuilla kiinnostusta tähän isojen ja komeiden koneiden alaan. Järjestämme nyt ensimmäistä kertaa nuorille oman houkuttelevan tilaisuuden messujen avajaispäivänä torstaina 7.9. klo 12. Siellä kerrotaan alan mahdollisuuksista ja niitä on todella paljon”, lisää Lappalainen.

Rakentamisen tilanne keskimääräistä parempi, huutava pula työntekijöistä

Infra ry:n toimitusjohtajalla Paavo Syrjöllä on myös positiivista kerrottavaa. EK:n heinäkuussa tekemän Suhdannebarometrin mukaan Suomen elinkeinoelämän suhdanteet ovat vahvistuneet asteittain koko alkuvuoden. ”Rakentamisessakin tilanne on jonkin verran keskimääräistä parempi ja  näkymät olivat kasvaneet 18 %. Kasvuvauhdin kuitenkin enteillään jonkin verran laantuvan.

Tilauskanta on hieman keskimääräistä vahvempi  ja kapasiteetin käyttöaste on noussut jo korkeaksi. Suhdanteiden kohenemisen myötä kapasiteettipula ja rekrytointivaikeudet ovat yleistyneet, ja toisaalta yhä harvemmat yritykset kärsivät vaisusta kysynnästä. Rakennusalalla 93 % yrityksistä arvioi kapasiteettinsa olevan kokonaan hyödynnettynä ja kapasiteettipulaa on entistä useammilla yrityksillä. Vahvistuneiden suhteiden myötä enää 17 % yrityksistä koki heikon kysynnän ongelmaksi, kun vuosi sitten vastaava luku oli 25 %. Rekrytointivaikeuksia oli nyt jo 37 % vastaajista, kun vuosi sitten luku oli 34 %. Yleisin toiminnan kasvattamisen este on juuri rekrytointivaikeudet”, summaa Syrjö rakentamisen näkymiä. ”Myös infra-alan urakoinnissa on huutava pula työntekijöistä. Viime vuonna infra-alan volyymi oli 8,5 mrd. €. Sellaisen volyymin pyörittäminen vaatii koko ajan lisää uutta ja osaavaa työvoimaa.”

Tapahtuma on avoinna to-pe 7. – 8.9. klo 9-17 ja la 9.9. klo 9-16. Sisäänpääsy kutsulla tai pääsylipulla (20 e).
Vuonna 2015 tapahtumassa vieraili 16 781 alan ammattilaista.
www.maxpo.fi
#maxpo

Lue seuraavaksi