Uutiset

Työkoneet

Lisää työtehoa Engcon EPS:llä

Engcon EPS

Viidentoista vuoden ikään ehtinyt siilinjärveläinen KoneNeliö Oy menestyy kahdella saralla: puolet liikevaihdosta tulee kaapeliaurauksista ja puolet infraurakoista. Siilinjärven kunta on yksi suurimmista asiakkaista ja sen infrahankkeet ovat siirtymässä muiden mukana kohti 3D-aikaa. Toivalan asuntoalueen keväällä valmistuva työmaa on kunnan kolmas jo kokonaan 3D:nä suunniteltu työmaa.

Koneneliön kalustossa on 14:ssä kaivukoneessa Engconin rototiltti. Viidessä koneessa on 3D-valmius ja niistä kolmessa nyt käytössä Novatronin 3D-järjestelmä.

Jari Lappeteläinen

”Meillä on ollut Engconit melkein alusta lähtien, kun kokeilujen jälkeen todettiin, että ne toimivat hienosti. Varaosat, tekninen tuki ja huolto ovat tässä lähellä Kuopion kupeessa. Ne ovat meille tärkeä osatekijä, koska asiakkaatkin toivovat häiriötöntä urakan etenemistä”, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Jari Lappeteläinen.

Jari Lappeteläinen näkee Engcon-rototilttiin liitettävän EPS-pyöritys- ja kallistusanturoinnin täysin välttämättömänä jo tulevana kesänä. ”Maanrakennustyömaat ovat kokonaisurakoita, joiden katteet syntyvät nopeudesta ja virheettömyydestä. Niihin molempiin voidaan vaikuttaa juuri EPS:n kaltaisilla uusilla lisälaitteilla. 3D antaa mahdollisuuden tehdä valmista heti ja täsmällisesti ja EPS mahdollistaa, että aina mennään 3D-pintoja pitkin, olipa rototiltissä oleva kauha missä asennossa tahansa. Engcon EPS tuo merkittävän edun urakoitsijalle”, painottaa Lappeteläinen.

Kaivukoneen kuljettaja Tapani Räbinä (kuvassa) on ajanut 3D:llä pari vuotta. Novatron toimii selkeästi kaivutöissä. Ensimmäistä engconia Tapani on ajanut jo 90-luvun alussa. Tapanin koneeseen tulee pian myös Engcon EPS jälkiasenteisena.

”Kun konemalli ohjaa kuljettajaa, Engcon EPS kertoo koneohjaukselle kauhan tarkan sijainnin. Se tarkoittaa, että kauhaa voidaan vapaasti pyörittää esimerkiksi murskeen tasauksessa ja viisteiden viimeistelyssä. Kaikki sujuu selvästi nopeammin EPS:llä varustetulla koneella. Samoin, kun tehdään katuleikkauksia, EPS vapauttaa kuljettajan pyöräyttämään ja kallistamaan kauhan mihin asentoon tahansa. Viistot pinnat tulevat kerralla valmiiksi ja kun mitataan korkoja tai tehdään kaivantoa johon näkyvyys on rajoitettu, EPS varmistaa lopputuloksen. Uskon että hyöty tulee olemaan tuntuva ja työteho näissä tehtävissä tulee paranemaan EPS:n avulla vähintään 15–20 %”, arvioi Lappeteläinen.

Pyöreälahden työmaan vastaava mestari Jyrki Korhonen kertoo 3D:n suurimman muutoksen näkyvän työmaan henkilötyöpanoksissa. ”Erityisesti se, että kunnan rajallisista resursseista 3D mahdollistaa ainakin yhden miehen irrottamisen pois työmaan rutiinimittauksista tarpeellisempiin tehtäviin, on meille merkittävä asia. Samalla 3D ja rototilttien liittäminen koneohjaukseen vähentää myös valvonnan tarvetta. 3D:n lisäarvo syntyy jo työmaan alussa, ennakkoraivauksissa ja lumien poistossa.”

”Meillä Siilinjärven kunnassa urakoitsijoille on vaatimuksena rototiltit. Ilman niitä ei työmaiden ytimeen pääse”, sanoo Korhonen. ”Ja tietenkin vaatimuksena on myös koneohjaus, koska työmaat ovat pian kaikki 3D-maailmassa. Koneohjausjärjestelmissä yleistyvät kauhan pyöritys- ja kallistustoiminnot varmistavat ja nopeuttavat entisestään työsuorituksia. Odotamme mielenkiinnolla kuinka paljon työt työmaillamme tehostuvat, kun Koneneliö saa EPS-järjestelmän kaikkiin 3D-koneisiinsa.”

Lue seuraavaksi