Uutiset

Työkoneet

Lindeltä uusia trukkimalleja tärkeimpään kokoluokkaan

Saksalainen Linde Material Handling GmbH (myöhemmin Linde) esitteli uusia, sähkökäyttöisiä vastapainotrukkeja maailmanlaajuisesti myydyimpään, alle kahden tonnin, kokoluokkaan julkaisemalla kokonaan uudet BR1251 E- ja Xi-mallisarjat. Tarjolle tulee viimeisintä akkuteknologiaa edustava, litiumioniakustolla varustettu mallisto. Linde on panostanut uusissa trukeissa kuljettajan turvallisuuteen ja mukavaan työympäristöön, sekä myös ympäristön ja ympärillä olevien ihmisten turvallisuuteen.

Linde Material Handling GmbH:n selvityksen mukaan maailmanlaajuinen trukkimyynti on kolminkertaistunut vuosituhannen alkuun verrattuna ja kasvu jatkuu edelleen 4–6 prosentin vuosivauhdilla. Suurin osa tästä kasvusta kohdistuu juuri 1,0–2,0 tonnin kokoluokan trukkeihin, johon Linden nyt esittelemät kaikki uudet mallit asettuvat. Uuden malliston suunnittelussa on huomioitu yleismaailmallinen kuljettajapula, automaation lisääntyminen sekä turvallisuusnäkökohtien kiristyminen. Lisäksi uudet mallit tarjoavat valmistajan mukaan lisää suorituskykyä eli nopeampia työsyklejä arjessa.

Linde esitteli marraskuun alussa uudet BR1251 E- ja Xi-sähkötrukit. Tarjolla on 26 mallia nostokapasiteettihaarukkaan 1,0–2,0 tonnia. Kuvassa hytillinen, neljäpyöräinen E20. E-sarjan trukeissa on perinteinen lyijyakku, mutta Xi-malliston energialähteenä on uutta akkuteknologiaa edustava litiumioniakusto.

Uusiin malleihin on pyritty luomaan mahdollisimman ergonominen ja mukava työympäristö, jotta väkeä saadaan houkuteltua alan pariin. Kylmiä maita varten on ohjaamollisiin malleihin Linden mukaan tarjolla aikaisempaa tehokkaammat lämmityslaitteet ja lisävarusteena on saatavana ilmastointilaite. Logistiikka-alan kasvu edellyttää myös trukkikaluston integrointia materiaalinhallintajärjestelmiin. Se tulee olemaan Linden uusissa trukeissa yksi tärkeä ominaisuus. Tehokas trukki ei yksin riitä, vaan on hallittava kokonaista trukkiarsenaalia, johon Lindeltä löytyy ratkaisu, niin kaluston ylläpitoon kuin varaston tai tuotantolaitoksen tavaravirtojen hallintaan.

Turvallisuus etusijalla

Turvallisuus on yksi tärkeimmistä seikoista, jota nyt pyritään parantamaan. Uusiin malleihin on tarjolla sekä vakiona että lisävarusteena turvallisuutta lisääviä toimintoja. Vakiona oleva Linde Load Assist System (LLAS) estää trukin kaatumisen kuorman nostotilanteissa tarkkaillen nostokorkeutta, maston kallistusta ja kuorman painoa.

Ohjaamollisiin malleihin on saatavana turvavyön käyttöä ja oven kiinnioloa valvova järjestelmä. Linde Reverse Assist Radar -järjestelmä (LRAD) puolestaan lisää turvallisuutta trukkia peruutettaessa. Trukeillahan peruutellaan muita työkoneita huomattavasti enemmän, jolloin seikka korostuu. LRAD havaitsee trukin takana olevat sekä liikkuvat että kiinteät objektit ja pysäyttää trukin automaattisesti sekä hallitusti huomioiden piikeissä olevan kuorman ilman, että kone ”keikahtaa” tai aiheuttaa muuta riskiä.

Lisäksi on nyt tarjolla eteen ja taakse näyttävä kamerajärjestelmä, jonka kuvaa saadaan trukin omaan näyttöön. Tekoälyyn perustuva järjestelmä erottaa ihmiset esineistä, ja hidastaa trukin vauhtia automaattisesti vaaratilanteen havaitessaan.

Tässä Xi-sarjan kolmepyöräinen malli Xi16. Linden uusissa trukkimalleissa on kiinnitetty huomiota kuljettajan ergonomiaan. 203-senttimetrinen Thomas mahtuu hyvin operoimaan näinkin pienellä trukilla. Astinlautakin riittää Thomaksen kengälle, joka on numeroa 53.

26 uutta mallia

Nyt esitellyt BR1251 E- ja Xi-mallit asettuvat kaikki myydyimpään, alle kahden tonnin kokoluokkaan. Kyse on sähkötrukeista. E-perhe koostuu 14 trukista, joista puolet on kolmepyöräisiä ja puolet neljäpyöräisiä. Nostokapasiteetit ovat haarukassa 1,4–2,0 tonnia. Tähän E-sarjaan on tarjolla kolme energialähdevaihtoehtoa. Ensimmäinen on perinteinen lyijyakullinen kone, jonka akku vaatii vanhaan tapaan säännöllistä vesitystä ja muuta huolenpitoa.

Akkupaketti on myös perinteiseen tapaan nopeasti vaihdettavissa. Toinen vaihtoehto on samaisiin runkoihin soveltuva 48 voltin litiumioniakusto. Kolmantena energialähteenä E-sarjan trukeissa voidaan tulevaisuudessa käyttää myös polttokennoteknologiaa (fuel cell, vety). E-sarjan koneissa on huoltovapaa asynkroni sähkömoottori, jonka myötä valmistaja lupaa trukeille hyvää suorituskykyä.

Uusissa Xi-mallisarjan trukeissa on kiinteästi asennettu litiumioniakusto, joka ei vaadi esimerkiksi säännöllistä vesitystä lyijyakun tapaan. Lataus tapahtuu mistä tahansa voimavirtapistorasiasta.

BR1251 Xi -sarja integroidulla litiumioniakustolla

Xi-sarja koostuu 12 mallista, joissa kaikissa on kiinteästi asennettu 90 voltin litiumioniakusto. Xi-trukkien runkorakenteet perustuvat E-sarjaan, mutta kiinteästi asennettu akku on antanut hieman vapauksia ohjaamon järjestelyihin. Litiumioniakusto on samantyyppinen, jota käytetään sähköautoissa. Akku itsessään on täysin huoltovapaa, mikä on hyvä huomioida.

Muutoinkin litiumioniakkuinen trukki tarjoaa helppoa kunnossapitoa. Lataus tapahtuu henkilöautoista tutun CCS-liittimen näköisellä pistokkeella. Se ei kuitenkaan tue samaa latausjärjestelmää. Itse asiassa lataus on helpompaa, koska se onnistuu trukin mukana kulkevalla välijohdolla mistä tahansa voimavirtapistokkeesta.

Linde ei ilmoittanut litiumioniakullisten trukkien tarkkoja toiminta-aikoja, mutta antoi ymmärtää, että tarjolla on parhaimmillaan puolen työpäivän mittaista jatkuvaa ajoa yhdellä latauksella. Xi-malleissa Xi10–Xi16 on 15,3 ja suuremmissa malleissa Xi18–Xi20 23 kWh:n akku.

Linde Xi16

Xi-sarjan nostokapasiteetit ovat 1,0–2,0 tonnia ja trukkeja on tarjolla E-sarjan tapaan kolme- ja neljäpyöräisinä. Valmistaja lupaa Xi-mallin trukeille 20 prosenttia paremman suorituskyvyn verrattuna vastaavissa töissä käytettyihin perinteisiin trukkeihin; liikkeellelähdöt, nostot sekä laskut tapahtuvat ripeämmin.

BR1251 E- ja Xi-mallien esittelyn yhteydessä tarjoutui myös tilaisuus tutustua Linden Saksan Aschaffenburgissa sijaitsevaan tuotantolaitokseen, jossa uutuusmallit valmistetaan. Tehdaskierroksesta lisää seuraavassa lehdessämme.
Lindeltä kerrottiin lopuksi, että ensimmäisiä uusien mallisarjojen esittelykoneita oli jo valmiina toimitettavaksi jälleenmyyjille ympäri Eurooppaa. Niitä pääsee pian koeajamaan myös Suomessa Wihurin Teknisellä Kaupalla, joka tuo maahan ja myy Linden trukkeja.


Linde Xi16 ja Thomas, 203 cm. Litiumioniakullisen ja kolmipyöräisen Xi16:n nostokapasiteetti on 1,6 tonnia.
Astinlaudalla on hyvin tilaa numeroa 53 olevalle työkengälle.
Xi16:n ohjaamonäkymä.
Xi-sarjan trukeissa on latausjohto aina mukana. Sen avulla lataus onnistuu mistä tahansa voimavirtapistorasiasta.
Xi18:n litiumioniakkupaketti.
Xi20
Xi20


Lue seuraavaksi