Uutiset

Työkoneet

Kuuskanta Oy takaa pitoa oulunkyläläistenkin talvisaappaan alle

”Pienestä pitäen olemme tottuneet tekemään työtä. Yrityksen kasvu on taattu tiiviillä työllä ja työ on aina ohjannut meitä ja ohjaa edelleen. Vapaa-aikaa ei juuri ole”, aloittaa Johanna.

”Yritystaipaleen alussa teimme myös kiinteistöjen sisäsiivouksia ja lapset saivat kiillottaa pöytien jalkoja rätillä, kun muualle eivät ylettyneet”, täydentää Timo.

Sittemmin rätti on vaihtunut koneisiin, autoihin ja niitten toimilaitteisiin. Nykyään yrityksellä on varsin monipuolinen kalusto ja erilaiset hoitotyöt ja niitten vaatimukset vaativat joustavuutta ja venymiskykyä. Hoidossa olevia alueita ja teitä on paljon. Kuorma-autoja on yhteensä noin 15 ja konekanta käsittää 20 yksikköä. Joukossa on pyörä- ja liukuohjattuja kuormaimia sekä kaivukoneita. Bobcat on konepuolen päämerkki. Ihmisiä yritys työllistää kolmisenkymmentä ja vuoden 2008 liikevaihto oli lähes 2,3 miljoonaa euroa.

”Oulunkylässä ja lähialueilla meillä on ollut hoidettavana suuri kaupunkialue jo kaksi vuotta. Nyt siihen liitettiin vielä lisäalueita. Alueella on ajoratoja, jalkakäytäviä, pihoja yms. Ne sijaitsevat Oulunkylän lisäksi mm. Käpylässä ja Viikissä. Hoitosopimus on viisivuotinen. Kaupunkien suuntaus näyttää edelleen olevan omista alueista luopuminen ja siirtyminen yhä enemmän urakoitsijoitten käyttöön. Tätä suurta aluetta hoitaakin nyt meillä 10 konetta ja kaksi kuorma-autoa. Koneitten jälkiä täydentävät vielä neljä käsimiestä, joten urakalla on meille erittäin suuri merkitys”, valistaa Johannes.

Miehen mukaan esimerkiksi Viikki kasvaa nyt kovaa vauhtia, uusia katuja rakennetaan ja asuinalueita laajennetaan. Tulevaisuudessa hoitotyöt vain lisääntyvät.

Oulunkylän urakan lisäksi Kuuskannalla on hoidettavana useitten kiinteistöjen ulkoalueita kuten kouluja ja teollisuushalleja, pääasiassa Espoossa. Jatkuvaa päivystystä ja välitöntä liikkeellelähtöä vaativia kohteita kuten vanhustentaloja ja vaikkapa paloasemiakin työlistalta löytyy. Kuorma-autokalustolla hoidetaan myös 200 kilometrin pituista valtatieverkkoa. Tarpeen vaatiessa valtaväylille lähtee kahdeksan hyvin varusteltua kuorma-autoa.

”Meillä on urakkasopimus mm. Länsiväylällä, Kehä kakkosella, VT 1:llä välillä Bemböle-Helsinki sekä vielä Kehä kolmosella välillä Kauklahti-Vihdin tie. Kuorma-autokalustossa on ainoastaan yksi merkki eli Sisu, joka on aina pystynyt toimittamaan autot valmiina talvitöihin päälirakenteineen kaikkineen. Meidän ei ole niihin tarvinnut mitään lisätä, vaan heti on päästy töihin”, jatkaa Johannes.

Liukasta riittää

”Talvet ovat muuttuneet. Kun ennen tarvittiin lumilinkoakin, niin nykyään enemmän hiekan- ja suolanlevityskalustoa. Ja ihmisten liikennekäyttäytyminen on myös muuttunut. Jos nykyään on liukasta kymmenen metrin matkalla, niin heti siinä on kasassa autoja. Tämä tietää sitä, että pienikin lumi aurataan kumiterällä pois ja heti perään suolaus. Pääväylät on pidettävä kerta kaikkiaan aina sulana”, kertoo Timo Halonen.

”Suurin kiireysluokka Oulunkylänkin urakassa on jalkakäytävillä ja pihoilla. Lumesta ne pitää olla puhtaana aamulla kello seitsemän. Sitten tulevat bussiväylät ja vasta sitten ajoradat. Tämän takia pitää olla erikokoista kalustoa. Painorajoitetut sillatkin kantavat minimissään vain 2,5 tonnia ja tuovat koneitten kokoluokkaan siten omat kriteerinsä. Oulunkylässä jokaiselle koneelle on annettu oma alueensa ja monenlaisia haasteita on. Esimerkiksi vanhassa olympiakylässä jalkakäytävät ovat niin kapeita, että vain pienellä S100 Bobcatilla ja kauhavarustuksella mahtuu auraamaan”, jatkaa Johanna.

”Lumen pois kuljetus kaupunkioloissa on sekin pakollista. Kasat eivät mahdu mihinkään ja aiheuttavat esimerkiksi bussikaistojen tuntumassa vaaratilanteita. Keskimäärin me kuljetamme 4000-5000 kuormaa lunta talven aikana. Viime talvena pelkästään Oulunkylän alueelta lastattiin 1700 kuormaa lunta. Taantuma tähän ei ole päässyt puremaan. Ihmisten on päästävä kulkemaan turvallisesti kaikkina vuorokauden aikoina”, täydentää Johannes.

Kuuskanta on siis hoitotöitten ammattilainen ja pystyy ottamaan vastaan suuriakin urakoita. Erikoisemmista yrityksen töistä voisi vielä mainita vaikkapa kastelut. Espoon ja Helsingin kaupungeille sekä mm. Hyvinkään Tieluiskalle on tehty istutusten kastelutöitä.

”Uudella Helsinki-Turku moottoritiellä kastelimme mm. tunneleitten päädyissä olevia istutuksia viime kesänä kuorma-autolla ja Hiab- nostimen avulla. Keväällä sulatamme höyryn avulla myös kaivoja ja rumpuja”, lopettaa Timo.

Uusia kissoja

Nyt syksyllä Kuuskanta Oy:n kalustoon tuli kolme uutta Bobcat –kuormainta; kaksi runko-ohjattua AL350 High Speed -kuormainta ja yksi liukuohjattu S100 -pienkuormain. Kaikki kolme sijoitettiin Oulunkylän ja ympäristön urakka-alueelle. AL350 –koneisiin on Suomessa asennettu lisätyövalot, keskusvoiteluyksikkö sekä Trackunit paikannin. Kaikki lisähydrauliikka sen sijaan on asennettu jo tehtaalla. High Speed versiossa hydrostaattinen voimansiirto kiidättää työkohteesta toiseen 35 kilometrin tuntinopeudella.

Työlaitteet molempiin ovat varsin monipuoliset. Kuormaimiin hankittiin konekaupan yhteydessä lumikauha sekä Lametal Oy:n Stark tuoteperheestä keräävä harja, hiekoituskauha sekä nivelaura.

”Nyt hankitun kolmen Bobcatin lisäksi meillä on kuusi vanhempaa samanmerkkistä konetta eli konekalustosta lähes puolet on Bobcatteja. Olemme pysyneet merkissä, koska varustelut koneisiin on aina tehty meille sopiviksi ja kaikki ongelmatilanteet on pystytty maahantuojan kanssa helposti hoitamaan. Välillä on kyllä rönsyilty muuallekin, mutta aina palattu ruotuun kiltisti”, naurahtavat Halosen sisarukset.

”Bobcatin –kaivukoneita on esimerkiksi kaupungin viherpuolen töissä ympärivuotisesti. Kesällä tehdään sitten mm. liikennevalojen asennusten vaatimia kaivutöitä ym. Fintractorin kanssa kehitettiin vuosituhannen alussa kuormaimeen nurmikkoharja. Talvella sepeliä kertyy aurausten yhteydessä nurmikoille, josta se pitää saada keväällä pois”, lopettaa Johannes Halonen.

www.kuuskanta.fi

www.fintractor.fi

Lue seuraavaksi