Uutiset

Työkoneet

Konestartti 2015, jatkoa kevään konepäiville

Heikki ja Jorma Lindström ovat tuoneet Liugong-maarakennuskoneita maahan usean vuoden ajan ja vähitellen merkki on saanut yhä enemmän jalansijaa Suomessakin. Jo monet asiakkaat ovat löytäneet omansa kaivukoneiden ja pyöräkuormaajien valikoimista.

Nyt miehet ja yrityksensä HL-Vihannes Oy pitivät laatuaan ensimmäiset konepäivät (Konestartti 2015) Tuusulan toimipisteessä perjantaina 5.6. Sää suosi ja Liugongin sekä lukuisten yhteistyökumppaneiden tarjontaan pääsi tutustumaan kiireettömässä ilmapiirissä.

”Makkaran menekkiin pohjautuva, erittäin luotettava tilastollinen laskentatapa osoittaisi noin 300 hengen käyneen pelipaikalla kuuden tunnin aikana. Mielestäni ihan hyvä tulos, kun tämä oli kuitenkin se kuuluisa ensimmäinen kerta”, kertoi Jorma Lindström katolta laskeuduttuaan ja konepäivien porttien sulkeuduttua.

Koeajettavana kasalla oli 22 tonnin Liugong 922E. Pitihän sitä kopasta.

Myntipäällikkö Suvi Ranttila (Guard Systems Finland Oy Ab) esitteli Konepörssin Minna Kujansivulle (vas.) yrityksensä paikannus- ja seurantajärjestelmiä. TravelLog ajopäiväkirja tuottaa selkeän matkaraportin selaimen kautta luettavaksi. Ohjelmasta on ajettavissa HTML, PDF- tai Excel-muodossa olevat raportit.

FleetSystem taas on kaluston hallintaan tarkoitettu webpohjainen paikannus- ja seurantajärjestelmä. Se tarjoaa muun muassa paikkatiedot Googlen-karttapohjilla, yhteenvedot matkoista, tyhjäkäyntitunneista, työtunneista ym. Myös GeoFence-alueet voidaan järjstelmään määrittää.

Yritysmyyntiyhteyspäälliköt Esa Vuorinen (vas.) ja Fredrick Åberg Toyota Airportista kertoivat saaneensa useita tarjouspyyntöjä päivän aikana.

Miesten takana on urakoitsijoidenkin suosima Toyota Land Cruiser 3.0D-4D Active A/T, jonka perusversion veroton hinta kahden hengen pakettiautona pyörii noin 50 000:ssa eurossa. Tehoa pellin alla on 190 heppaa.

Tuusulasta kotoisin oleva poliitikko Antti ”Kanki” Kaikkonen ei tällä kertaa päässyt tanssimaan konemyyjien kanssa, vaan todistamaan ihan oikeita konekauppoja.

Pekka Ranta (vas.) myi Tmi Suomen Puukivelle ja Rainer Lindforsille (2. oik.) pyöräkuormaajan mallia 842 IIITC. Heikki Lindströmillä (oik.) onkin syytä levittää kasvoilleen Tuusulan kirkkain hymy.

Lue seuraavaksi